Kuvaus
Kirjastovirkailija on tehnyt oikaisuvaatimuksen hallintojohtajan 04.06.2026 § 52 tekemästä päätöksestä, joka koskee tasolisän myöntämistä. Oikaisuvaatimuksessa pyydetään päätöksen uudelleenkäsittelyä, koska työnkuvan muutosta ei hakijan mukaan ole arvioitu kokonaisuudessaan.
Vastaus oikaisuvaatimukseen:
Hallintojohtaja ei ole esteellinen valmistelemaan tai esittelemään omaa päätöstään koskevaa oikaisuvaatimusta. Kunnallishallinnossa ei sovelleta ns. toisen asteen jääviä, joten aiempi osallistuminen asian käsittelyyn tai alkuperäisen päätöksen tekeminen ei yksin aiheuta esteellisyyttä.
Hallintojohtaja on tehnyt päätöksen tasolisän myöntämisestä työntekijälle kunnan elokuvatoimintaan liittyvien tehtävien perusteella. Muutos liittyy pitkäaikaisen kulttuurisihteerin eläköitymisen jälkeen toteutettuihin tehtäväjärjestelyihin, joissa elokuvatoiminnan vastuuta siirrettiin työntekijälle.
Tasolisää on myönnetty 75 euroa kuukaudessa elokuvatoimintaan liittyvien tehtävien perusteella. Tasolisän määrää arvioitaessa on huomioitu kunnan tasolisäkäytäntö sekä valtakunnallisen tasopalkkajärjestelmän periaatteet. Kunnassa maksettavat tasolisät vaihtelevat 50–206 euron välillä kuukaudessa, ja elokuvatoimintaan liittyvää tasolisää maksetaan kahdelle työntekijälle.
Tasolisän tarkoituksena on korvata sellaisia lisätehtäviä ja vastuita, joita ei ole huomioitu tehtävän tasokuvauksessa tai tasopalkkaa määriteltäessä. Työntekijän tasolisäesityksen käsitteli kunnan palkkatyöryhmä, jonka arvioinnin perusteella hallintojohtaja teki päätöksen tasolisän myöntämisestä.
Oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Tasolisää koskevaa päätöstä tehtäessä on arvioitu työntekijälle siirtyneiden lisätehtävien ja vastuiden laajuus sekä niiden poikkeaminen tehtävän tavanomaisesta tasokuvauksesta.
Lisäksi hallintojohtaja on tehnyt 5.6.2026 § 54 päätöksen tasopalkan tarkistamisesta. Päätöksen yhteydessä työntekijän päivitetty tasokuvaus sekä tehtäväkokonaisuus arvioitiin kokonaisuudessaan. Arvioinnissa huomioitiin tehtävän edellyttämä osaaminen, vastuu ja työn vaativuus suhteessa palkkaryhmän tasokriteereihin. Arvioinnin perusteella tasopalkkaa korotettiin valtakunnallisen tasopalkkavälityksen mukaisesti muuttunutta tehtäväkokonaisuutta vastaavasti.
Edellä esitetyillä perusteilla oikaisuvaatimus ei anna aihetta hallintojohtajan tekemän tasolisäpäätöksen muuttamiseen.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi
Kunnanhallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen edellä esitetyin perustein.