Kuvaus
Kangasniemen Vuokrataloyhtiön hallitus on 15.7.2026 pitämässään kokouksessa päättänyt hakea lyhennysvapaata kunnan lainoille vuosille 2026-2027. Perusteluksi lyhennysvapaan hakemiselle esitetään tarve säilyttää yhtiön maksuvalmius hyvällä tasolla ja, että kunnan lainan lyhentäminen vaarantaa kassan riittävvyyden.
Kunnan 100 % omistamalleen tytäryhtiölle myöntämien lainojen saldo on 438 476,11 euroa. Lyhennysohjelman mukaisesti vuosilyhennys on 99 596,11 euroa. Ilman muutoksia viimeinen lainan lyhennys tapahtuisi vuoden 2030 aikana.
Yhtiö on saanut maksuvalmiutta parannettua lainojen uudelleen järjestelyllä vuosien 2024-2025 aikana. Järjestelyn myötä lainoille saatiin lisäää maksuaikaa ja kassaan vahvistusta lisälainalla. Lainajärjestelyillä on pyritty vakauttamaan yhtiön maksuvalmius sekä mahdollistamaan saneerattavien, vuokramarkkinoille heikosti kelpaavien huonokuntoisten asuntojen korjauksia.
Lyhennysvapaa-ajan osalta korot laskutetaan normaalin aikataulun mukaisesti.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi
Kunnanhallitus päättää :
1) esittää valtuustolle, että se myöntää kunnan Kangasniemen Vuokratalot Oy:lle myöntämistä lainoista lyhennysvapaata vuoden 2026 lyhennysten osalta,
2) velvoittaa johtavat viranhaltijat antamaan omistajaohjausta yhtiölle maksuvalmiuden parantamiseksi jatkossa.