Kuvaus
Tekoälyn käyttö yleistyy, minkä vuoksi henkilöstölle on tarkoituksenmukaista luoda selkeä ohjeistus tekoälyn käytön rajoista, vastuista ja hyvän hallinnon mukaisista toimintatavoista.
Ohjeen tavoitteena on varmistaa, että tekoälyä käytetään kunnassa apuvälineenä siten, että viranomaisvastuu, henkilötietojen suoja, salassa pidettävien tietojen käsittely, päätöksenteon läpinäkyvyys sekä kuntalaisten ja henkilöstön yhdenvertainen kohtelu turvataan. Ohje täydentää kunnan muuta ohjeistusta.
Ohje koskee Kangasniemen kunnan henkilöstöä ja kaikkea tekoälyn tai tekoälypohjaisten työkalujen käyttöä kunnan työtehtävissä. Ohjeessa korostetaan, että tekoäly ei voi toimia päätöksentekijänä eikä sitä tule käyttää ainoana tietolähteenä päätöksenteon perusteena.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi
Kunnanhallitus päättää hyväksyä Kangasniemen kunnan tekoälyn eettiset ohjeet työntekijöille liitteen mukaisesti.