Yhteistyöryhmä, kokous 16.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 18 Mikkelin kaupungin tiedustelu Etelä-Savon kunnille yhteisen työvoimapalvelualueen muodostamisesta

KNGDno-2022-414

Valmistelija

  • Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Eduskunta hyväksyi 1.3.2023 julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirtämisen kunnille 1.1.2025 alkaen. Uudistuksella tavoitellaan työllisyyden lisäämistä tuomalla palvelut osaksi kunnan elinvoimatehtävää. Tehtävien järjestymiseksi kunnille siirtyy yleiskatteellista valtionosuutta sekä henkilöstöä TE-​toimistoista sekä KEHA-​ ja ELY-​keskuksista. Lakiin sisältyy kuntien omarahoittaman työttömyysturvan muuttaminen nykyistä kannustavammaksi. Lain mukaisesti kunnat voivat järjestää palvelut itse tai sopia järjestämisvastuun siirtämisestä toiselle kunnalle tai kuntayhtymälle (Kuntalaki 8 §).

Kunnat,​ joissa työvoima ylittää 20 000 henkilöä,​ voivat järjestää palvelu itse. Mikäli kunnan työvoima alittaa 20 000 henkilöä,​ kunnan tulee perustaa yhden tai useamman kunnan sisältävä työvoimapalvelualue. Lain mukaan työllisyysalueen tulee olla maantieteellisesti yhtenäinen,​ työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimiva alue sekä siihen tulee lähtökohtaisesti sisällyttää alueen keskuskaupunki. Työvoimapalvelualueen järjestämisvastuu voidaan myöntää poikkeusluvalla alle 20 000 työvoimapohjan omaavalle alueelle.

Mikkelin kaupungissa työvoimapohja täyttää laissa esitetyn 20 000 minimirajan. Mikkelin kaupunki on todennut, että elinvoiman kehittämisen kannalta on kupungille eduksi,​ että tuleva työllisyysalue on laajempi. Mikkelin kaupunki suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti ns. vastuukunnan rooliin,​ mikäli muilla kunnilla on halukkuutta liittyä samaan työvoimapalvelualueeseen Mikkelin kaupungin kanssa.

Järjestämislain 12,​ 13 ja 15 § ja voimaanpanolain 3,​ 4,​ ja 8 § edellyttää kaikkia kuntia ilmoittamaan ratkaisunsa työvoimapalveluiden järjestämisvastuusta. Ilmoituksessa tulee olla kuntien sopimus yhteisestä toimielimestä tai vaihtoehtoisesti kuntayhtymän perussopimus.Mikäli halukkuutta yhteiseen työvoimapalvelualueeseen ei esiinny,​ Mikkelin kaupungin tulee ilmoittaa päätös järjestää julkiset työvoimapalvelut yksin. Edellä mainitussa ilmoituksessa tulee olla mukana myös järjestämissuunnitelma,​ joka sisältää kannanoton (ilmoituksen) halusta vastaanottaa TE-​hallinnon nyt käytössä olevia toimitiloja. Mikäli työvoimapohja alueella olisi alle 20 000,​ tulisi ilmoituksen mukana olla myös hakemus,​ jossa järjestämislain ehdoista haetaan poikkeuslupaa. Tämä ei koske Mikkelin kaupunkia eikä myöskään samaan työvoimapalvelualueeseen hakeutuvia kuntia.

Mikkelin kaupunki on vastanut kuntien yhteisestä kuntakokeilu hankkeesta ja hankkeesta saadut kokemukset ovat Kangsaniemen kunnan osalta olleet myönteisiä. Kangasnimen kunnassa voidaan todeta, että Mikkelin kaupungin halukkuus järjestää työvoima-alue Etelä-Savossa yhteisesti ympäristökuntien kanssa tukee ratkaisulla koko Etelä-Savon aluetta. 

Mikkelin kaupunki ilmoittaa, että palvelualueen järjestämissuunnitelmassa tulee olla arvio seuraavista asioista:

  • Taloudelliset ja henkilöstövoimavarat sekä niiden kohdentuminen
  • Palveluiden tuottaminen ja kohdentaminen
  • Toimipisteiden määrä ja sijoittuminen
  • Yhteistyötahot ja -​muodot
  • Työperäisen maahanmuuton,​ työvoiman ja työpaikkojen kohtaannon sekä työvoiman liikkuvuuden edistäminen
  • Varautuminen rakennemuutostilanteisiin

Kyseiset kysymykset tarkentuvat meneillään olevan valmistelun myötä. Jo tässä vaiheessa voidaan tuoda julki periaatteita,​ jotka tulee ottaa huomioon työvoimapalvelualuetta rakentaessa:

  • Elinvoiman vahvistaminen julkisilla työvoimapalveluilla
  • Paikallisen ja keskitetyn asiantuntemuksen taitava hyödyntäminen
  • Annettujen resurssien tehokas ja tarkoituksenmukainen käyttö
  • Viranomaispalvelujen tuottaminen yhteisvastuullisesti ja suhteellisesti samansuuruisilla resursoinneilla
  • Työvoimapalvelujen suunnittelu alueellisena kokonaisuutena ilman (mahdollisia) kuntarajoja
  • Henkilöstön asiantuntemuksen hyödyntäminen koko alueella
  • Aktiivinen yhteistyö organisaatioiden välillä (ns. ekosysteemiajattelu)
  • Vaikuttava yhdyspintayhteistyö hyvinvointialueen kanssa
  • Tarkoituksenmukaiset ratkaisut tietojärjestelmien ja digitaalisten palveluiden osalta
  • Aktiivinen työperäisen maahanmuuton edistäminen ja siihen liittyvän vetovoiman lisääminen
  • Vaikuttava yhdyspintatyö koulutusorganisaatioiden kanssa
  • Valmisteluun liittyy yhteistoimintavelvoite,​ joka jokaisen uudistukseen liittyvän organisaation tulee täyttää.

Mikkelin kaupunki ilmoittaa, että samaan työvoimapalvelualueeseen aikovan kunnan tulee esittää lisätietopyynnöt suoraan TE2024 E-​Savo hankkeelle. Jokainen kysymys ja tiedustelu on osa valmistelua tulevaa uudistusta varten. Annettu aikataulu edellyttää varsinaisen kuntien välisen sopimuksen valmisteluun riittävää valmisteluaikaa tiedossa olevan tahtotilan pohjalta. 

Mikkelin kaupungin kanssa samaan työvoimapalvelualueeseen tahtovia kuntia pyydetään ilmoittamaan Mikkelin kaupungille kantansa 31.5.2023 mennessä. Ilmoituksessa tulee olla seuraavat asiat:

  • Valtuutetaan Mikkelin kaupunki valmistelemaan yhteistä työvoimapalvelualuetta,​ jonka valmisteluun kunta ilmoittautuu
  • Nimeää kunnasta yhteyshenkilön viranhaltijoiden valmistelutyön projektiryhmään
  • sekä ohjausryhmään kunnanjohdon edustajat

Mikkelin kaupungin vastuuvalmistelijana toimii työllisyyspalveluiden palvelupäällikkö/ kokeilujohtaja Pekka Patama

TE2024 uudistuksen ensimmäisen vaiheen (työvoimapalvelualueiden muotoutuminen) aikataulu on tiukka. Työvoimapalvelualueeseen mukaan tulevien kuntien valtuustopäätökset tulee olla tehtynä viimeistään 18.9.2023,​ joka mahdollistaa päätösten lainvoimaisuuden ja sopimuksen allekirjoittamisen lain edellyttämässä määräajassa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Ytr merkitsee tiedokseen että Kangasniemen kunnanhallitus tullee esittämään kunnanvaltuustolle, että

  • Valtuuttaa Mikkelin kaupungin valmistelemaan yhteistä työvoimapalvelualuetta, jonka valmisteluun Kangasniemen kunta ilmoittautuu,

  • Nimeää Kangasniemen kunnan yhteyshenkilöksi työllisyyskoordinaattori Helena Vartiaisen viranhaltijoiden valmistelutyön projektiryhmään sekä hallintojohtaja Sari Linturi-Sahlmanin ohjausryhmään

  • hyväksyy Mikkelin kaupungin vastuuvalmistelijaksi työllisyyspalveluiden palvelupäällikkö/kokeilujohtaja Pekka Pataman

  • että työllisyyden yhteistoiminta-alueen perustaminen edellyttää YT-menettelyn käynnistymistä Kangasniemen kunnassa.

Lisäksi Kangasniemen YTR toteaa, että Mikkelin kaupunki on vastanut kuntien yhteisestä kuntakokeilu hankkeesta ja hankkeesta saadut kokemukset ovat Kangasniemen kunnan osalta olleet myönteisiä. Kangasniemen kunnassa voidaan todeta, että Mikkelin kaupungin halukkuus järjestää työvoima-alue Etelä-Savossa yhteisesti ympäristökuntien kanssa tukee ratkaisulla koko Etelä-Savon aluetta ja vahvistaa omaltaosaltaan kangasniemeläisten työllisyyttä. 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.