Yhteistyöryhmä, kokous 16.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 16 Kunta-alan työehtosopimuksen 1.6.2023 järjestelyvaraerien jako

KNGDno-2022-374

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kunta-alan virka- ja työehtosopimukset 2022–2025

Sopimuskausi on 1.5.2022–30.4.2025 ja koskee kaikkia virka- ja työehtosopimuksia.

Sopimuskorotukset 2022 (KVTES, OVTES, TS)

  • Yleiskorotus 1.6.2022: Tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan yleiskorotuksella, jonka suuruus on 46 euroa, kuitenkin vähintään 2,0 prosenttia. Henkilöstökohtaista lisää korotetaan 2,0 prosentilla. Yleiskorotus on maksettu takautuvasti elokuun palkoissa. Yleiskorotus on maksettu sekä tehtäväkohtaiseen palkkaan että mahdolliseen henkilökohtaiseen lisään.
  • Keskitetty järjestelyerä 1.10.2022: Korotuksen suuruus on 0,53 prosenttia, joista keskitetysti käytetään 0,03 prosenttia perhevapaauudistukseen. Valtakunnalliset sopijaosapuolet neuvottelevat järjestelyerän keskitystä käytöstä 30.9.2022 mennessä. Mikäli sopimukseen ei päästä, jaetaan erä yleiskorotuksena.

Perhevapaauudistus

Perhevapaauudistusta koskeva lainsäädäntö tulee voimaan 1.8.2022

  • äitiysvapaata ja isyysvapaata ei jatkossa enää ole
  • tilalle tulevat raskausvapaa ja vanhempainvapaa
  • uutta lainsäädäntöä sovelletaan, jos lapsen laskettu synnytysaika on 4.9.2022 tai sen jälkeen tai adoptiolapsen hoitoonottopäivä on 31.7.2022 tai sen jälkeen
  • palkallinen raskausvapaa on enintään 40 arkipäivän yhtäjaksoinen vapaa
  • palkallinen vanhempainvapaa on 32 arkipäivää
  • kummallakin vanhemmalla on oikeus 160 vanhempainpäivärahaan
  • vanhemmalla on oikeus luovuttaa omasta kiintiöstään (160) arkipäivästä enintään 63 arkipäivää lapsen toiselle vanhemmalle, lapsen huoltajalle, luovuttavan vanhemman aviopuolisolle tai toisen vanhemman aviopuolisolle
  • työnantajalle on pyrittävä ilmoittamaan raskausvapaata ja vanhempainvapaata haettaessa, milloin ja millä tavoin jaksottaen perheen on tarkoitus käyttää raskausvapaata ja vanhempainvapaata

Edellytykset palkalliselle raskaus- ja vanhempainvapaalle:

  • viranhaltija/työntekijä on ollut ao. kunnan/kuntayhtymän palvelussuhteessa välittömästi ennen raskausvapaan alkamista vähintään kaksi kuukautta ja
  • raskausvapaata on haettu viimeistään kaksi kuukautta ennen vapaan aiottua alkamista ja
  • työnantajalle esitetään lääkärin tai terveyskeskuksen antama sairausvakuutuslaissa tarkoitettu todistus raskauden kestosta ja lasketusta synnytysajasta ja
  • raskausvapaa on palkallista vain, jos työnantaja saa raskausrahan, johon viranhaltija/työntekijä on sairausvakuutuslain nojalla oikeutettu

Perhepäivähoitajat

  • Perhepäivähoitajien palkkausjärjestelmä uudistuu kokonaisuudessaan 1.10.2022 lukien. Aikaisemmin hoitajalta varattujen hoitopaikkojen lukumäärän mukaan määräytynyt peruspalkka muuttuu kuukausipalkaksi. Vuoden 2022 korotukset ei koske perhepäivähoitajia heidän palkkauksen kokonaisuudistuksesta johtuen. Perhepäivähoitajien työsuhde muuttuu kuukausipalkkaiseksi 1.10.2022 alkaen ja heidän yleiskorotus on 1.6.2023 1,6 % ja 1.6.2024 1,5 %.

Matkakustannusten korvaukset

  • Sopimuskauden 1.5.2022-30.4.2025 aikana ensimmäiseltä 7000 kilometriltä maksetaan sopimusmääräyksessä sovittu suurempi kilometrikorvaus, jonka suuruus vuonna 2022 on 46 snt/km. Aikaisemman sopimuksen mukainen kilometriraja suuremmalle kilometrikorvaukselle oli 5 000 km. Vuoden 2022 vuosiraja on siis 7000 kilometriä.

Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus (OVTES) keskeisimmät muutokset

  • OVTES:n merkittävimmät muutokset kohdistuvat peruskoulun rehtoreiden palkkausmääräyksiin, peruskoulun ja lukion kiertäviin opettajiin. 
  • 1.8.2022 lukien yksinkertaistetaan kiertävän opettajan työn lukeminen opetusvelvollisuuteen Osio B 18 §. Samalla uudistettua määräystä aletaan soveltamaan myös päätoimisiin tuntiopettajiin.
  • 1.10.2022 tulee voimaan keskitetty järjestelyerä. Sen käytöstä on sovittu neuvoteltavan 0,5 prosentin osalta 30.11.2022 mennessä. Erän käyttöön on liitetty ainakin Osion G (Varhaiskasvatuksen opetushenkilöstö) palkkahinnoittelun kehittäminen. Perhevapaauudistukseen liittyen 1.8.2022 tulee voimaan vain OVTES:ia koskevia muutoksia, mutta niiden soveltaminen ajoittuu käytännössä vuoden 2023 puolelle.
  • Keskitetty järjestelyerä 1.10.2022 on 0,53 %, josta 0,03 % käytetään keskitetysti perhevapaauudistukseen. Jos valtakunnallisesti ei päästä sopimukseen, korotus tehdään yleiskorotuksena. Koska järjestelyerä on keskitetty, ei tänä vuonna neuvotella paikallisesti järjestelyerän käytöstä.

Sopimuskorotukset 2023-2024 (KVTES, OVTES, TS)

  • Vuoden 2023 ja 2024 KVTES ja TS yleiskorotukset 1.6 ovat 1,5 % ja mahdolliset henkilökohtaiset lisät 1,5 % ja paikallinen järjestelyerä molempina vuosina 0,4 %.  Yllä todetun mukaisesti perhepäivähoitajien työsuhde muuttuu kuukausipalkkaiseksi 1.10.2022 alkaen ja heidän yleiskorotus on 1.6.2023 1,6 % ja 1.6.2024 1,5 %.
  • Vuoden 2023 ja 2024 OVTES yleiskorotukset 1.6.2023 1,32 % ja mahdolliset henkilökohtaiset lisät 1,5 % ja 1.6.2024 yleiskorotukset ja mahdolliset henkilökohtaiset lisät 1,5 % ja paikallinen järjestelyerä molempina vuosina 0,4 %.

Päätösehdotus

Esittelijä

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

YTR merkitsee tiedoksi Kunta-alan työehtosopimuksista 2022-2025 ja niiden muutoksista annetun selvityksen.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kunta-​alan virka-​ ja työehtosopimukseen 2022–2025 sopimuskaudelle 1.5.2022–30.4.2025 jäi ns. perälauta, jonka KT:n hallinto ja kaikki pääsopijajärjestöt ovat hyväksyneet neuvottelutulokset 7.3.2023.

Kunta - ja hyvinvointiala:

KT, JAU ry, JUKO ry ja SOTE ry ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen työ- ja virkaehtosopimusten allekirjoituspöytäkirjojen perälautatarkastelusta liittyen vuoden 2023 ja 2024 sopimuskorotuksiin. Allekirjoituspöytäkirjat mahdollistavat perälautatarkastelun 1.2.2023 ajankohdasta huolimatta, koska sopijaosapuolten tarkoituksena on ollut ottaa huomioon verrokkialojen työehtosopimusten kustannusvaikutusprosentti vuosien 2023–2024 sopimuskorotuksiin liittyen.

Verrokkisopimuksia ovat Teknologiateollisuuden työntekijöitä koskeva työehtosopimus, Kemian perusteollisuuden työehtosopimus ja Kuorma-autoalan työehtosopimus.

Perälautatarkastelun perusteella pysyvien sopimuskorotuksien kustannusvaikutus vuositasolla vuonna 2023 on 1 prosenttia. Vastaavan tarkastelun perusteella pysyvien sopimuskorotuksien kustannusvaikutus vuonna 2024 on 1,1 prosenttia.

Työ- ja virkaehtosopimusten mukaan työntekijälle/viranhaltijalle 1.6.2023 ja 1.6.2024 tuleviin yleiskorotuksiin lisätään vuonna 2023 0,70 prosenttia ja vuonna 2024 0,77 prosenttia. Työ- ja virkaehtosopimuksiin sovittuihin paikallisiin järjestelyeriin lisätään vuonna 2023 0,30 prosenttia ja vuonna 2024 0,33 prosenttia.

Kunta- ja hyvinvointialan henkilöstölle maksetaan lisäksi euromääräinen kertapalkkio 467 euroa. Kertapalkkio maksetaan 30.6.2023 niille työntekijöille/viranhaltijoille, joiden yhdenjaksoinen työ-/virkasuhde on alkanut viimeistään 2.5.2023 ja on voimassa 31.5.2023. Osa-aikaiselle palkkio maksetaan osa-aikaisuuden suhteessa.

Nyt tehdyn ratkaisun perusteella 8.6.2022 pöytäkirjan mukainen mahdollisuus irtisanoa työ- ja virkaehtosopimukset kesken kauden poistuu. Näin ollen työrauha ja virka- ja työehtosopimukset ovat voimassa sekä kunta- että hyvinvointialalla 30.4.2025 saakka.

Kunta-ala:

KT, JAU ry ja JUKO ry ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen työ- ja virkaehtosopimusvaikutteisesta pöytäkirjasta, joka liittyy osapuolten välillä 8.6.2022 tehtyyn pöytäkirjaan. Pöytäkirjan perusteella KVTES:n liitteen 5 piiriin kuuluvalle henkilöstölle maksetaan 120 euron kertapalkkio ja OVTES:n osio G:n piiriin kuuluvalle henkilöstölle maksetaan 150 euron kertapalkkio. Kertapalkkio perustuu osapuolten välillä 8.6.2022 tehtyyn pöytäkirjaan. Kertapalkkio maksetaan 30.6.2023 niille työntekijöille/viranhaltioille, joiden yhdenjaksoinen työ-/virkasuhde on alkanut viimeistään 2.5.2023 ja on voimassa 31.5.2023. Osa-aikaiselle palkkio maksetaan osa-aikaisuuden suhteessa.

Neuvottelutulos sisältää muutoksen 8.6.2022 solmittuun pöytäkirjaan. Pöytäkirjan palkankorotuksia koskeva kokonaisuus lakkaa kokonaisuudessaan olemasta voimassa. Näin ollen myös palkkauskohdassa mainittu työ- ja virkaehtosopimusten irtisanomismahdollisuus poistuu. Kunta- ja hyvinvointialan työ- ja virkaehtosopimukset ovat näin ollen voimassa 30.4.2025 saakka.

KT tulee lähettämään yleiskirjeet kesän korotuksista nyt sovittuine muutoksineen sekä järjestää korotuksiin liittyvän koulutuksen työnantajan edustajille. Yleiskirjeissä pyritään yksimielisyyteen pääsopijajärjestöjen kanssa.

Toimialajohtajat voivat esittää järjestelyvaraerän käytöstä ja jaosta toivomuksiaan hallintojohtajalle. Järjestelyvaraerää koskevat neuvottelut käydään pääluottamusmiesten ja hallintojohtajan kesken. YT-palaverissa on käyty keskustelu Kangasniemen paikallisneuvottelujen aikataulusta ja seuraava palaveri on sovittu pidettäväksi 20.4.2023. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

YTR merkitsee tiedoksi Kunta-​alan työehtosopimuksiin lisätyn perälaudan sopimuskaudelle 2022-​2025 ja niiden muutoksista annetun selvityksen, sekä järjestelyvaraerien jakoon liittyvän neuvottelun aikataulun. 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

  • Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

YT-toimikunta on käsitellyt 1.3.2023 kunta-alan sopimuskorotuksia kokouksessaan 11.5.2023. Palkkahallinnosta on saatu raportti, joka toimitetaan pääluottamusmiehille järjestelyerien esityksiä varten viimeistään maanantaina 15.5. Seuraavan kerran YT-toimikunta kokoontuu 24.5.2023 käsittelemään järjestelyerien jakoa.

Paikallinen järjestelyerä tulee laskea mahdollisimman tavanomaiselta kuukaudelta ja Kangasniemen kunnassa tarkastelukuukaudeksi valittiin maaliskuun 2023 palkat. Maaliskuussa 2023 maksetut palkat olivat yhteensä  534 591,04 euroa. Tästä summasta laskettuna yleiskorotukset (KVTES 2,2 % ja OVTES 2,02 % sekä hinnoittelutunnus 45000020 lisäksi 3,1 % olisivat yhteensä 11 457,15 euroa kuukaudessa 1,2 % kehittämiserä yhteensä  6 415,09 euroa kuukaudessa, järjestelyerät 0,4 % + 0,3 % yhteensä 4 622,96 euroa. Kangasniemen kunnan palkkavaikutus kuukausitasolla korotuksista ilman sivukuluja on näin ollen yhteensä 22 495,20 euroa. Vaikutus vuositasolla ilman sivukuluja yhteensä 269 942,41 euroa.

Paikallisen järjestelyvaraerät 0,3 % ja 0,4 % 

Neuvottelussa on päätetty, että 0,3 % ja 0,4 % järjestelyvaraerät käsitellään liitteittäin ja lisätään työntekijöiden tehtäväkohtaisiin palkkoihin tasaten mahdollisia aikaisemmin korjaamattomia TVA-vääristymiä vakituisen henkilöstön osalta. Liitekohtainen tarkastelu tarkoittaa, että kaikille ei välttämättä tätä palkkaerää tule, tai että palkkaerää ei välttämättä jaeta tasaisesti kaikille.  

Laskentatapa on sama kuin yleiskorotuksen osalla. Huolimatta järjestelyvaraerien jakautumisesta työntekijöiden kesken, lasketaan järjestelyvaraerää koskeva prosenttiosuus maaliskuun tehtäväkohtaisesta palkasta. Järjestelyvaraerän korotussumma lasketaan korottamattomasta tehtäväkohtaisesta palkasta siten, että heijastusvaikutus on huomioitu ja vähennetty ko. korotussummasta. Koska kokemuslisä nousee myös korotuksen myötä on kokemuslisään tuleva korotus ja järjestelyvaraerän korotus yhteensä 0,3 ja 0,4 %.  

Sekä yleiskorotus, että järjestelyvaraeriä koskevat korotukset, jotka ovat laskettu edellä olevalla tavalla lisätään kunkin työntekijän kesäkuun palkkasummaan. Näin kumpikaan korotus ei lisää kerrostumista ja todellinen korotus näkyy sekä tehtäväkohtaisessa palkassa, että siitä muodostuvassa kokemuslisässä.   

Kertaerä

Kertaerä 467 euroa (ja liite 5 + 120 euroa, OVTES G-osa + 150 euroa), maksetaan erilliseränä kesäkuun 30 päivä.

YT-toimikunta keskusteli kokouksessaan 11.5.2023 siitä, voiko siirtää maksua poissaolevien työntekijöiden osalta, sillä kertaerän maksu vaikuttaa soviteltuun päivärahaan. Jytyn pääluottamusmies esitti, että maksu voitaisiin tehdä työntekijän halutessa vasta sitten, kun työntekijä palaa takaisin töihin. Työnantajan näkemys kuitenkin on, ettei asiaa pystytä toteuttamaan tasapuolisesti ja Meitan antamien aikataulujen johdosta sekä mahdollisten Meitan kustannusten johdosta kertaerä maksetaan kaikille kunnan työntekijöille 30.6.2023. Kertapalkkion saamisen edellytyksenä on, että työsuhde on alkanut viimeistään 2.5.2023 ja on edelleen voimassa 31.5.2023.

Kehittämisohjelmaerä 1,2 %

1.6.2023 kunta-alan sopimuskorotusten kehittämisohjelma erä 1,2 % on TY-toimikunnan neuvottelussa sovittu kohdistettavaksi henkilökohtaisen lisän arviointijärjestelmän kehittämiseen ja loppuun saattamiseen. Koska tehtäväkohtaisista palkoista on kohdistettava henkilökohtaisiin lisiin (KVTES ja OVTES 1,3 % sekä TS 0,6 %), liitteittäin, eikä arviointijärjestelmä ole vielä valmis, päätettiin neuvotteluissa sopia paikallisesti erän käytöstä siten, että erä jaetaan määräaikaisena erillislisänä kaikille vakituisille työntekijöille tasasummana 1.6.2023 alkaen. Tämä erillislisä poistetaan kaikilta 31.01.2024 ja käytetään 1.2.2024 alkaen niille työntekijöille, jotka ovat uuden TSA järjestelmän puitteissa tehdyn arvioinnin perusteella saamassa henkilökohtaista lisää. 1.2.2024 kehittämisohjelman erä 0,4 % kohdennetaan samalla vastaavasti henkilökohtaisen lisän arviointijärjestelmän kehittämiseen ja loppuun saattamiseen.

Henkilökohtaisten lisien osalta maaliskuun 2023 palkkojen tarkistus toi esille, ettei kunnassa tällä hetkellä täyty kaikkien palkkaliitteiden osalta vaadittava prosenttiosuus tehtäväkohtaisista palkoista. Todettiin, että niihin ovat vaikuttaneet mm. se, että henkilöitä on vaihtunut liitteestä liitteeseen (mm. ovtes muutos), määräaikaisten työntekijöiden ja uusien työntekijöiden määrä on suuri ja myös palkkatukea saavien määrä on suuri (17 tällä hetkellä). Todettiin, että tilanne korjaantuu uuden TSA-järjestelmän myötä ja vaikka nyt määräaikainen lisä maksetaan erillislisänä, sitä tarkastellaan tarkastuslaskennassa henkilökohtaiseksi lisäksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

YTR merkitsee asian tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.