Kunnanhallitus, kokous 28.9.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 198 Kirjaston työntekijöiden tehtävänimekkeiden muutokset

KNGDno-2017-493

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Antti-Pekka Hokkanen, Hallintojohtaja, antti-pekka.hokkanen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Pitkäaikaisen kulttuurisihteerin eläköitymisen jälkeen kunnan kulttuurin tehtäviä on arvioitu uudelleen tarkoituksenmukaisen ja kustannustehokkaan palvelutuotannon varmistamiseksi.

Tehtäväjärjestelyissä kulttuuripalveluihin liittyviä vastuita on siirretty kirjaston henkilöstölle. Järjestelyllä on pyritty hyödyntämään henkilöstön osaamista, sekä turvaamaan palvelujen jatkuvuus ilman uuden vakanssin perustamista.

Osa tehtävistä on samalla tarkentunut ja laajentunut, mikä on huomioitu tehtävien vaativuuden arvioinnissa sekä palkkausta koskevissa ratkaisuissa. Kulttuurisihteerin eläköitymisen jälkeen muun muassa elokuvatoiminnan vastuita on siirretty henkilöstölle osana tehtävien uudelleenjärjestelyä.

Tämän myötä on tarkoituksen mukaista muuttaa kirjastonhoitajan (vakanssi 120012) ja kirjastovirkailijan (vakanssi 120015) nimikkeet kirjasto- ja kulttuuripalveluiden tuottajaksi. Nimike kuvastaa paremmin henkilöiden työtehtäviä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

YTR päättää esittää kunnanhallitukselle, että:

1. kirjastonhoitajan nimike (vakanssi 120012) muutetaan kirjasto- ja kulttuuripalveluiden tuottajaksi 1.1.2026 alkaen,

2. kirjastovirkailijan nimike (vakanssi 120015) muutetaan kirjasto- ja kulttuuripalveluiden tuottajaksi 1.1.2026 alkaen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Antti-Pekka Hokkanen, Hallintojohtaja, antti-pekka.hokkanen@kangasniemi.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus päättää, että:

1. kirjastonhoitajan nimike (vakanssi 120012) muutetaan kirjasto- ja kulttuuripalveluiden tuottajaksi 1.1.2026 alkaen,

2. kirjastovirkailijan nimike (vakanssi 120015) muutetaan kirjasto- ja kulttuuripalveluiden tuottajaksi 1.1.2026 alkaen.

Tiedoksi

asianomaiset, henkilöstöasiantuntija