Valmistelija
Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi
Kuvaus
Kangasniemen Musiikinystävät ry:ltä on toimittanut kuntaan välirahoituslainahakemuksen 8.12.2025 koskien KaMuksi- hanketta, jolle Etelä- Savon ELY- keskus on tehnyt myönteisen Leader- rahoituspäätöksen 29.4.2025. Hankkeen hyväksytty rahoitussuunnitelma on 149.842, 00 euroa, josta Euroopan unionin ja valtion osuus on 89.905, 20 euroa. Hanke on toteutettava rahoituspäätöksen mukaan 31.12.2026 mennessä, ja myönnetyt rahoituksen viimeisen erän maksamista on haettava rahoittajalta neljän kuukauden kuluessa toteuttamiselle annetun määräajan päättymisestä.
KaMuksi- hankkeen tavoitteena on se, että Kangasniemen kunnan asukkaat, kesäasukkaat ja yritykset kokisivat jatkossa tapahtuman koko kunnan yhteiseksi tapahtumaksi siten, että sen vaikutukset ulottuvat yli musiikkiviikkojen ajanjakson. Yhteisöllisyyden lisäksi uuden toimintamallin tavoitteena on myös vahvistaa alueen yritysten liiketoimintamahdollisuuksia sekä vahvistaa paikallisyhteisön resilienssiä ja edistää sosiaalisesti, taloudellisesti, kulttuurisesti ja ekologisesti kestävää kehitystä. Hankkeen toimenpiteet on jaoteltu erilaisiin yhteisöllisiin toimintamuotoihin, jotka liittyvät Kangasniemen Musiikkiviikkojen sisältöihin.
Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 27.9.2021 periaatteet Leader - hankkeiden välirahoituslainojen myöntämiseen. Leader- hankkeiden välirahoituslainan myöntämisperusteet ohjelmakaudelle 2021–2027 on suunnattu EU- ohjelmakauden kehittämishankkeiden julkisen rahoitusosuuden kattamiseen. Lainaa myönnetään enintään hankkeen julkista rahoitusosuutta vastaava määrä ilman korkoa tai kuluja. Hakijan tulee olla kangasniemeläinen yhteisö, ja hankkeen tulee edistää kunnan elinkeinotoimintaa, työllisyyttä, kylien kehittymistä tai muuta kunnan elinvoimaa ja/tai kuntalaisten hyvinvointia. Laina haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, johon liitetään rahoitusavustuspäätös ja hankesuunnitelma. Kunnanjohtaja myöntää lainan, jos lainamäärä on enintään 30 000 euroa, ja kunnanhallitus, jos lainamäärä ylittää 30 000 euroa. Kunnalla voi olla kerralla sidottuna enintään 200 000 euroa välirahoituslainaa.
Kunnanjohtaja on 17.6.2025 § 37 tehdyllä viranhaltijapäätöksellä myöntänyt Kangasniemen Musiikinystävät ry:n hallinnoimalle KaMuksi-hankkeelle 30 000 euron välirahoituksen kunnan välirahoituslainan myöntämisperusteiden mukaisesti
Kangasniemen Musiikinystävät ry hakee nyt Kangasniemen kunnanhallitukselta edellisen välirahoituspäätöksen lisäksi KaMuksi-hankkeelle 50 000 euron välirahoitusta.
Päätösehdotus
Esittelijä
Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi
Kunnanhallitus päättää myöntää Kangasniemen Musiikinystävät ry:n hallinnoimalle KaMuksi-hankkeelle 50 000 euron välirahoituksen kunnan välirahoituslainan myöntämisperusteiden mukaisesti.
Välirahoituslaina tulee maksaa kokonaisuudessaan Kangasniemen kunnalle takaisin seuraavan kuukauden loppuun mennessä, kun hankeavustuksen viimeinen erä on maksettu julkisen rahoittajan toimesta.
Päätös
Susanna Pirttiaho poistui esteellisenä (hallintolaki 28.1 § 5. kohta) asian käsittelyn ajaksi.
Puheenjohtajana pykälän aikana toimi Mikko Hokkanen.
Päätösehdotus hyväksyttiin.