Kunnanhallitus, kokous 2.9.2024

§ 185 Palkkatukilaina järjestöille väliaikaisrahoitukseen

KNGDno-2021-800

Valmistelija

  • Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kunnanhallitukselle esitetään, että järjestöille myönnettävää palkkatukilainaa jatketaan vuonna 2024 samoilla ehdoilla, kun sitä on myönnetty vuonna 2023. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus päättää myöntää kangasniemeläisille pitkäaikaistyöttömiä työllistäville yhdistyksille palkkatukihakemusten väliaikaisrahoitusta työllistämistukeen oikeutettujen palkkaamisen tukemiseksi.

Lainaa myönnetään erillisen hakemuksen perusteella,​ johon tulee toimittaa TE-​toimiston tai kuntakokeilun palkkatukipäätös.  

Lainaa myönnetään enintään 1650 euroa / palkkatukipäätös ja se on tullut maksaa takaisin välittömästi palkkatukijakson viimeisen maksatuksen jälkeen,​ kuitenkin viimeistään 7 päivän kuluessa viimeisestä maksatuksesta.

Hakijan ja kunnan välille tehdään velkakirja kunkin väliaikaisrahoituksen maksamisesta.

Tämän päätöksen mukaisesti voidaan myöntää korkeintaan 7 väliaikaisrahoitusta vuoden 2024 aikana.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kangasniemen työttömät ry, Myrskylyhty ry, Kangasniemen Reuma ry, talous- ja hankepäällikkö, pääkirjanpitäjä