Kunnanhallitus, kokous 22.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 110 Kiinteistö Oy Myrskytalon kirje kunnanhallitukselle

KNGDno-2018-67

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kiinteistö Oy Myrskytalo on lähestynyt kuntaa 2.6.2022 päivätyllä kirjelmällä. Myrskytalo on Myrskylyhty ry:n yksin omistama kiinteistöosakeyhtiö. Myrskylyhty on rekisteröity yhdistys, joka tuottaa kuntouttavaa tukityöllistämispalvelua ja ruokapalvelua noin 100 henkilölle kuukausittain. Kirjelmän mukaan taloyhtiöllä on rästissä maksamattomia lainan lyhennyksä ja korkoja, vakuutusmaksuja, vesimaksu sekä muita maksuja. Maksurästien hoitamiseksi yhtiö pyytää kunnalta lainaa 12 000 euroa kahden vuoden maksuajalla. 

Kunnalla on voimassa oleva omavelkainen takaus Kiinteistö Oy Myrskytalon 500 000 euron suuruiseen pankkilainaan (kunnanvaltuusto 7.11.2011 § 59), jonka saldo 5.7.2022 on 335 964,97 eur (kuluineen yhteensä 336 810,98 eur). Vastavakuutena kunnalle on annettu lainalla ostettu kiinteistö, jonka panttikirjat ovat kunnan hallussa.  Lisäksi kunta on yhdistyksen perustamisesta v. 2003 alkaen myöntänyt yhdistykselle useita kertaluontoisia tai kuukausiavustuksia sekä lyhytaikaisia lainoja. Lainat on maksettu takaisin lukuun ottamatta vuoden 2021 lopulla myönnettyjä 7 500 euron suuruista Veej’jakaja ry:n hankkeen väliaikaisrahoitusta, joka yhdistyksen mukaan palautuu kunnalle hankkeen maksatuksessa sekä 4 125 euron suuruista palkkatukilainaa, joka yhdistyksen mukaan palautuu kunnalle, kun tukirahat tulevat Elyltä.

Lainan ohella Myrskytalo on esittänyt, että taloyhtiön talouden vakauttamiseksi kunta ryhtyisi maksamaan v. 2014 lakkautettua vuokratukea uudestaan, mikä turvaisi yhtiön kassan kunnan takaaman lainan lyhennysten osalta. Vaihtoehtoisesti kirjelmässä on esitetty, että kunta ostaisi Kiinteistö Oy Myrskytalon kiinteistön nimellisellä kauppahinnalla. Kunta voisi tällöin hoitaa takausvelvoitettaan maksamalla yhtiölle vuosittain vapaan oman pääoman rahastoon lainan korkojen ja lyhennysten verran. Näillä toimenpiteillä vältettäisiin yhtiön edustajien uhkaava takauksesta lankeava takaustappio. 

Myrskylyhty ry:llä on ollut merkittävä rooli kuntouttavan työtoiminnan järjestämisessä Kangasniemellä. Myös yhdistyksen ruokapalvelua on käytetty laajasti iäkkäämmän väestön keskuudessa. Yhdistys on työllistänyt jatkuvasti muutamia palkkatukityöllistettyjä, mikä on vaikuttanut työmarkkinatuen kunnan maksuosuuteen positiivisesti. 

Kiinteistö Oy Myrskytalon kirjelmässä viitataan siihen, että sen taloudellinen tilanne on niin heikko, että toiminnan jatkaminen edellyttää kunnan tukea. Lisäksi kunnan johtavat viranhaltijat ovat keskustelleet kesän 2022 kuluessa useasti Kiinteistö Oy Myrskytalon ja Myrskylyhty ry:n edustajien kanssa tilanteesta.

Mikäli Myrskylyhty ry:n toiminta lakkaisi, siitä seuraisi kunnalle merkittäviä kustannuksia takaustappion ja työmarkkinatuen maksuosuuden muodossa. Lisäksi toiminnan lopettaminen aiheuttaisi kunnalle myös välillisesti erilaisia kustannuksia sosiaalisten haasteiden kasvaessa ja siitä seuraisi mahdollisesti myös inhimillistä kärsimystä syrjäytymisen lisääntyessä.

Myrskytalon kirjelmä ja muut asiakirjat ovat liitteenä

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus päättää myöntää Kiinteistö Oy Myrskytalolle 12.000 euron lainan kahdeksi vuodeksi sekä vuokratukea 2000 euroa/kk. Vuokratukea maksetaan 9 kuukautta 1.9.2022 alkaen, jonka jälkeen tilannetta arvioidaan uudelleen. Määräaika tarjoaa mahdollisuuden arvioida toiminnan merkittävyyttä ja tuloksellisuutta sen jälkeen, kun uudet hyvinvointialueet ovat aloittaneet toimintansa.

Mainittujen tukimuotojen myöntämisen ehtoina ovat:

  • kunta osallistuu Myrskylyhty ry:n toimintaan ja toiminnan seurantaan mm. ohjausresurssin avulla
  • kunnalla on jatkuva pääsy Myrskylyhdyn ja Kiinteistö Oy Myrskytalon taloustietoihin ja toiminnan seurantaan
  • kunta arvioi kiinteistö Oy Myrskytalon ja Myrskylyhty ry:n toimintaa tulosperusteisesti vastineena tuen myöntämiselle
  • toiminnan tuloksellisuutta arvioidaan mm. työnhakijoiden määrän ja ohjaustoiminnan laadun kannalta
  • Myrskylyhty ry raportoi toiminnastaan kunnalle joka toinen kuukausi ja käy samalla kunnan edustajien kanssa arviointikeskustelun

Tuen ehdoista laaditaan erillinen sopimus Myrskylyhty ry:n, Kiinteistö Oy Myrskytalon ja Kangasniemen kunnan välille ennen niiden maksamista.

Päätös

Marja-Leena Laitinen jääväsi itsensä pykälän käsittelyn ajaksi ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.
Henkilö on esteellinen hallintolain 28.1 § 5 kohdassa tarkoitetun yhteisöjäävin perusteella, mikäli hän tai hänen hallintolain 28.2 §:n 1 kohdassa tarkoitettu ns. perhepiiriin kuuluva läheisensä on hallituksen, hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä, säätiössä, valtion liikelaitoksessa tai laitoksessa, joka on asianosainen tai jolle on odotettavissa asian ratkaisusta erityistä hyötyä tai vahinkoa.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

Marja-Leena Laitinen

Valmistelija

  • Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus on kokouksessaan 22.8.2022 § 165 päättänyt myöntää Kiinteistö Oy Myrskytalolle vuokratukea 2000 euroa/kk. Tukea on päätetty maksaa yhdeksän kuukauden ajan 1.9.2022 - 31.5.2023 välillä, minkä jälkeen tilanne arvioidaan uudelleen. Määräaikaisuuden tarkoituksena on ollut mahdollisuus arvioida toiminnan merkittävyyttä ja tuloksellisuutta sen jälkeen, kun uudet hyvinvointialueet ovat aloittaneet toimintansa. Vuokratuen lisäksi kunnanhallitus on pättänyt myöntää 12 000 euron lainan kahden vuoden takaisinmaksuajalla. Vuokratuesta ja lainasta on tehty Myrkylyhty ry:n, Kiinteistö Oy Myrskytalon ja Kangasniemen kunnan välinen sopimus, jossa on määritelty tukien myöntämisen ehdot, jotka liittyvät järjestön toiminnan seurantaan ja raportointiin. Velvoitteiden toteutumista on valvottu seurantapalavereissa.

Kiinteistö Oy Myrskytalo on lähestynyt kuntaa 2.5.2023 päivätyllä tukianomuksella. Anomuksessa esitetään, että kunta jatkaisi toukokuusta eteenpäin vuokratuen maksamista vähintään entisen suuruisena eli 2 000 eur/kk. Korkojen ja yleisen kustannustason merkittävän nousun takia Myrskytalo esittää kuitenkin, että tuen määrää nostettaisiin esim. 2500 euroon/kk jotta lainanhoitoerästä saataisiin kuitattua myös lyhennyksiä eikä pelkästään korkoja. Kirjelmänsä mukaan kiinteistöyhtiö ei pysty jatkamaan toimintaansa ilman kunnan vuokratukea.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus päättää myöntää Kiinteistö Oy Myrskytalolle vuokratukea 2000 euroa/kk. Vuokratukea maksetaan 12 kuukautta 1.6.2023 alkaen,​ jonka jälkeen tilannetta arvioidaan uudelleen. 

Mainittujen tukimuotojen myöntämisen ehtoina ovat:

  • kunta osallistuu Myrskylyhty ry:n toimintaan ja toiminnan seurantaan mm. ohjausresurssin avulla
  • kunnalla on jatkuva pääsy Myrskylyhdyn ja Kiinteistö Oy Myrskytalon taloustietoihin ja toiminnan seurantaan
  • kunta arvioi kiinteistö Oy Myrskytalon ja Myrskylyhty ry:n toimintaa tulosperusteisesti vastineena tuen myöntämiselle
  • toiminnan tuloksellisuutta arvioidaan mm. työnhakijoiden määrän ja ohjaustoiminnan laadun kannalta
  • Myrskylyhty ry raportoi toiminnastaan kunnalle joka toinen kuukausi ja käy samalla kunnan edustajien kanssa arviointikeskustelun

Tuen ehdoista laaditaan erillinen sopimus Myrskylyhty ry:n,​ Kiinteistö Oy Myrskytalon ja Kangasniemen kunnan välille ennen niiden maksamista.

Päätös

Marja-​Leena Laitinen jääväsi itsensä pykälän käsittelyn ajaksi ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.
Henkilö on esteellinen hallintolain 28.1 § 5 kohdassa tarkoitetun yhteisöjäävin perusteella,​ mikäli hän tai hänen hallintolain 28.2 §:n 1 kohdassa tarkoitettu ns. perhepiiriin kuuluva läheisensä on hallituksen,​ hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä,​ säätiössä,​ valtion liikelaitoksessa tai laitoksessa,​ joka on asianosainen tai jolle on odotettavissa asian ratkaisusta erityistä hyötyä tai vahinkoa.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

  • Marja-Leena Laitinen

Tiedoksi

Myrskylyhty ry,​ Kiinteistö Oy Myrskytalo, pääkirjanpitäjä, työllisyyskoordinaattori

Muutoksenhaku

Kunnanhallituksen päätöksestä tehtävän oikaisuvaatimuksen ohje: 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se,​ johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen,​ velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen),​ sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kangasniemen kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa,​ että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon,​ jollei muuta näytetä,​ seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä,​ jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä,​ kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa kunnan kotisivuilla.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä,​ itsenäisyyspäivä,​ vapunpäivä,​ joulu-​ tai juhannusaatto tai arkilauantai,​ saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään on

Kangasniemen kunnanhallitus
Otto Mannisen tie 2
51200  KANGASNIEMI

kirjaamo@kangasniemi.fi

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen,​ ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua,​
  • se,​ millaista oikaisua vaaditaan,​
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä,​ yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kangasniemen kunnan kirjaamosta tai päätöksen tehneeltä viranomaiselta.

Kangasniemen kunta
Otto Mannisen tie 2
51200 Kangasniemi
kirjaamo@kangasniemi.fi
Puh. 040 719 9370