Kunnanvaltuusto, kokous 11.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 68 Elinkeinoelämän tukemisperiaatteet 2023

KNGDno-2015-976

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kangasniemen kunnan voimassa olevat elinkeinoelämän tukemisperiaatteet on hyväksytty 28.8.2017 kunnanhallituksessa (§ 251) ja 4.9.2017 kunnanvaltuustossa (§ 59). Ohjeistus on osin vanhentunut, ja siksi elinkeinoelämän tukemisperiaatteita on syytä päivittää.

Uudistetut elinkeinoelämän tukiperiaatteet on kirjattu pykälän liitteeseen, ja niissä on huomioitu mm. EU:n kilpailu- ja sisämarkkinasääntelyn lähtökohdat sekä kuntalain asettamat rajoitukset. Niiden johdosta esimerkiksi suorien yritystukien myöntämisen osalta kuntien elinkeinopoliittinen liikkumavara on varsin rajallinen. Tämän vuoksi elinkeinoelämän tukemisperiaatteissa korostuvat yritysten yleisten toimintaedellytysten ja toimintaympäristöjen kehittäminen sekä yritysneuvonnan koordinointi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi
Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevat elinkeinoelämän tukemisperiaatteet ja esittää edelleen valtuustolle, että se hyväksyy päivitetyt tukemisperiaatteet.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevat elinkeinoelämän tukemisperiaatteet ja esittää edelleen valtuustolle,​ että se hyväksyy päivitetyt tukemisperiaatteet.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.