Kunnanhallitus, kokous 19.8.2024

§ 172 Hallintojohtajan rekrytointi

KNGDno-2024-424

Valmistelija

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Hallintojohtaja Sari Linturi-Sahlman on irtisanoutunut 12.7.2024 päivätyllä kirjeellä Kangasniemen kunnan hallintojohtajan virasta siten, että virkasuhteen viimeinen virassaolopäivä on 31.8.2024. Hallintosäännön 38 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallitus valitsee toimialajohtajat.

Hallintojohtaja toimii hallinto- ja talouspalveluiden toimialajohtajana sekä kunnanjohtajan sijaisena. Toimialaan kuuluvat hallinto- ja henkilöstöpalvelut, tietohallintopalvelut ja talouspalvelut. Lisäksi hallintojohtaja vastaa kunnan uusien työllisyyspalvelujen kehittämisestä yhteistyössä Mikkelin seudun työllisyysalueen kanssa.

Hallintojohtaja valmistelee myös kunnanvaltuuston ja -hallituksen, yhteistyöryhmän ja keskusvaalilautakunnan esityslistoja ja päätöksentekoprosesseja, toimii kokousten sihteerinä, laatii pöytäkirjat, vastaa päätösten täytäntöönpanosta sekä asiakirjojen hallinnasta. Lisäksi virkaan sisältyy toimiminen hallintopalveluiden esihenkilönä sekä kunnallishallinnon valvonta-, ohjaus- ja kehittämistehtäviä, jotka liittyvät mm. sisäiseen riskien hallintaan sekä palvelujen digitalisointiin.

Hallintojohtajan tehtäviin kuuluvat myös viranomaisilmoitusten laatiminen, kunnan laillisuusvalvonta, kunnan hyvän hallinnon toteuttamisen prosessiohjaus sekä kunnan henkilöstöpolitiikan johtaminen. Henkilöstöhallinnon osalta hallintojohtaja vastaa ohjeiden ja sääntöjen laatimisesta sekä toimii tarvittaessa esihenkilöiden tukena. Henkilöstöhallinnon tehtäviin sisältyvät myös palkka-asiamiehenä toimiminen, virka- ja työehtosopimusten soveltaminen, yhteistoimintalain mukaiset velvoitteet sekä työterveyshuollon organisointi.

Hallintojohtaja on johtoryhmän jäsen ja osallistuu kunnan strategiseen suunnitteluun, ja hän tekee myös tiivistä yhteistyötä luottamushenkilöiden kanssa.

Hallintojohtajan rekrytointi-ilmoitus julkaistaan 20.8.2024 ja hakuaika päättyy 10.9.2024. Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.

Viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyvää kunnallishallinnon tuntemusta sekä kokemusta julkisen hallinnon kehittämisestä ja johtamisesta. Arvostamme henkilöstö-, talous- ja tietohallintoon liittyvää työkokemusta ja perehtyneisyyttä.  Eduksi luetaan myös kunta-alan strateginen kehittämisosaaminen sekä työkokemus esihenkilötehtävistä. Hallintojohtajan tehtävien hoitaminen edellyttää myös itsenäistä ja aktiivista kehittämisotetta, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kunta-alan tietojärjestelmäsovellusten hyvää hallintaa ja monipuolista tietoteknistä osaamista.

Kunnanhallitus valitsee haastatteluryhmän, joka päättää haastatteluun kutsuttavista. Haastatteluryhmä tekee kunnanhallitukselle esityksen hallintojohtajaksi valittavasta henkilöstä. Kunnanhallitus päättää tarvittaessa soveltuvuusarvioinnin käytöstä.

Hakuilmoitus julkaistaan kunnan www-sivuilla, ilmoitustaululla, Kuntarekry.fi-järjestelmässä ja Työmarkkinatori.fi-sivustolla. Lisäksi hyödynnetään digitaalista markkinointia.

Virka täytetään sopimuksen mukaan, ja siinä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Palvelusuhteen ehdot määrittyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Hakija voi esittää oman palkkatoivomuksensa.

Tarjoamme monipuolisen tehtävän kehittyvässä työympäristössä, mahdollisuuden etätyöskentelyyn kunnan etätyöperiaatteiden mukaisesti sekä näköalapaikan kunnallishallintoon.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus päättää

1)       julistaa hallintojohtajan toistaiseksi voimassa olevan viran haettavaksi

2)       nimeää haastatteluryhmän kokoonpanon, haastatteluiden ajankohdan

3)       valtuuttaa haastatteluryhmän valitsemaan ja kutsumaan haastatteluun hakijat ja

4)       valtuuttaa haastatteluryhmän tarvittaessa jatkamaan hakuaikaa.​​

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen ja nimesi haastatteluryhmään Kimmo Kainulaisen, Mikko Korhosen, Tapani Nykäsen ja Jaana Laukkarisen. 


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
- etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei voi tehdä kunnan vaikuttavan toimielimen päätöksistä (KuntaL § 26, KuntaL § 27 ja § 28).