Kunnanhallitus, kokous 19.8.2024

§ 169 Kuntalaisaloite keskeyttää Huuhtimäen osayleiskaavan valmistelu ja ympäristöluvan vaatiminen/ Tuulivoimahanke Huuhtimäki / Suur-Savon-Sähkö Oy

KNGDno-2023-251

Valmistelija

  • Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kansallisessa aloitepalvelussa on luotu kuntalaisaloite 20.6.2024 ja aloite on julkaistu 4.7.2024. Kangasniemeläisetxxxx  ovat 8 muukuntalaisen kanssa allekirjoittaneet aloitteen.  Aloite on esityslistan liitteenä. Osallistuja-asiakirja ei ole julkinen,​ koska siinä näkyvät allekirjoittajien henkilötiedot.  Kangasniemen kunnan kirjaamo on ottanut aloitteen vastaan ja se on kirjattu kunnan asianhallintaan. Kunnan hallintosääntö 147 § määrittelee aloitteen käsittelyn kunnassa. Kunnanvaltuustolle annetaan vuosittain selvitys aloitteiden käsittelystä. Selvitys annetaan vuosittain toukokuun valtuustossa.

Aloitteen keskeinen vaatimus on, että Huuhtimäen osayleiskaavahankkeen valmistelu keskeytetään: "Vaadimme myös Kangasniemen kuntaa keskeyttämään Huuhtimäen tuulivoimala-alueen kaavoituksen valmistelun. Kaiken edellä kerrotun perusteella vaadimme, että Kangasniemen kunta keskeyttää Kangasniemen Huuhtimäen tuulivoimala-alueen kaavoituksen valmistelun, kunnes hallitusohjelmaan otettu Kansallisten suojaetäisyyksien määrittely on valmistunut ja tuulivoimaloille on saatu Ympäristölupa."

Toinen aloitteessa esitetty vaatimus on ympäristölupa käsittelyn aloittaminen tuulivoimahankkeen yhteydessä:"Ympäristöluvan tarpeesta tulee tehdä ympäristönsuojelulain mukainen valituskelpoinen päätös, jossa ratkaistaan Huuhtimäen tuulivoimahankkeen YSL 2 §:n ja 27 §:n 2 momentin kohdan 3 mukainen ympäristöluvan tarve. Vaadimme, että ympäristölupaviranomainen arvioi Huuhtimäen ympäristö luvanvaraisuuden YSL 27 §:n 2 momentin 3 kohdan perusteella ja velvoittaa Järvi-Suomen Tuuli Oy:n hakemaan hankkeelle ympäristölupaa ennen mahdollisen rakentamisen aloittamista." 

Kangasniemen kunnan valtuusto on hyväksynyt kaava-aloitteen ja Huuhtimäen tuulivoimahankkeen osayleiskaavahanke on edennyt luonnosvaiheeseen. Kaava-alueesta on laadittu ympäristönvaikutusten arviointiohjelma. YVA-yhteysviranomaisena toimii Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Kaavoitusprosessin yhteydessä tarkastellaan kaikkia vaikutuksia yksityiskohtaisesti. Juuri tuulivoiman vaatima kaavaan liittyvä YVA-menettely on se prosessi, jossa arvioidaan kaikkia ympäristövaikutuksia. Kaavan keskeyttäminen tarkoittaisi käytännössä myös YVA-menettelyn keskeyttämistä. YVA-menettelyssä otetaan huomioon asukkaiden ja järjestöjen mielipiteet ja kannanotot. YVA-menettelyn tulokset huomioidaan kaavan laatimisessa. YVA-menettelyn yhteysviranomainen Etelä-Savon ELY-keskus on todennut YVA-ohjelman yhteysviranomaisen lausunnossaan, että lähtökohtaisesti tuulivoimahanke suunnitellaan siten, että hankkeesta ei aiheudu kohtuutonta haittaa eikä hanke edellytä ympäristölupaa. Ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupa tarvitaan, jos tuulivoimalan toiminnasta saattaa aiheutua lähiasutukselle eräistä naapuruussuhteista annetun lain (26/1920) 17.1 §:n tarkoittamaa kohtuutonta rasitusta. Huuhtimäen tuulivoimahankkeessa ympäristöluvan tarpeen määrittää paikallinen viranomainen eli Mikkelin seudun ympäristöpalvelut/ympäristölautakunta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus merkitsee aloitteen tiedokseen ja toteaa, ettei aloitteen esittämä Huuhtimäen osayleiskaavan valmistelun keskeyttäminen ole tarkoituksenmukaista kaavan ollessa luonnosvaiheessa. Ympäristöluvan tarpeesta päättää Mikkelin seudun ympäristöpalvelut. Kunnanhallitus vie aloitteen kannanottona tiedoksi YVA-yhteysviranomaiselle ja kaavanlaatijalle.

Aloite viedään tiedoksi kunnanvaltuustolle kunnan hallintosäännön mukaisesti 31.5.2025 mennessä.  

  

Päätös

Mikko Korhonen osallistui pykälän esittelyyn asiantuntijana. 

Tuomo Janhunen jääväsi itsensä asian käsittelystä intressijäävinä. Tommi Vehmala jääväsi itsensä yhteisöjäävinä.

Henkilö on esteellinen hallintolain 28.1 § 5 kohdassa tarkoitetun yhteisöjäävin perusteella,​ mikäli hän tai hänen hallintolain 28.2 §:n 1 kohdassa tarkoitettu ns. perhepiiriin kuuluva läheisensä on hallituksen,​ hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä,​ säätiössä,​ valtion liikelaitoksessa tai laitoksessa,​ joka on asianosainen tai jolle on odotettavissa asian ratkaisusta erityistä hyötyä tai vahinkoa.

Henkilö on esteellinen ns. intressijäävin perusteella,​ mikäli asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen hallintolain 28.2 §:n 1 kohdassa tarkoitetulle ns. perhepiiriin kuuluvalle läheiselleen (hallintolaki 28.1 § kohta 3).

Kimmo Kainulainen on valittu 23.5.2023 Suur-​Savon Energiasäätiön valtuuskunnan jäseneksi edellisen kunnanjohtaja Risto Nylundin tilalle,​ jonka toimikausi valtuuskunnassa päättyi. Esteellisyys asian käsittelyn osalta on hyvin tulkinnanvarainen. Varovaisuusperiaatetta noudattaen Kainulainen jääväsi itsensä eikä toimi asiassa esittelijänä. Hallintojohtaja Sari Linturi-​Sahlman toimii esittelijänä tämän pykälän ajan.

Tuomo Janhunen, Tommi Vehmala ja Kimmo Kainulainen poistuivast kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi.

Milja Halttunen esitti,​ että kunta edellyttää ympäristölupaa kansalaisaloitteen mukaisesti Järvi-​Suomen Tuuli Oy:ltä. Milja Halttunen perustelee, että tuulivoimalasta saattaa aiheutua naapuruussuhdelaissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta melu-​ tai välkevaikutuksen vuoksi. Lisäksi  Milja Halttunen esittää, että kaavan valmistelu keskeytetään,​ kunnes vähimmäisetäisyys asutukseen on määritetty Kangasniemen kunnassa ja ympäristölupa on saatu. Esitystä ei kannatettu. 

Päätösehdotus hyväksyttiin. 

Milja Halttunen jätti eriävän mielipiteen päätöksestä. 

Esteellisyys

  • Tuomo Janhunen, Tommi Vehmala, Kimmo Kainulainen

Tiedoksi

xxx,  YVA-yhteysviranomainen Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus kirjaamo.etela-savo@ely-keskus.fi,  satu.maarit.karjalainen@ely-keskus.fi, YVA-konsultti Ramboll Finland Oy Yhteyshenkilö: Eeva-Riitta Jänönen,  eeva-riitta.janonen@ramboll.fi, tekninen johtaja, 

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
- etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei voi tehdä kunnan vaikuttavan toimielimen päätöksistä (KuntaL § 26, KuntaL § 27 ja § 28).