Kunnanhallitus, kokous 19.8.2024

§ 171 Hallintojohtajan irtisanoutuminen

KNGDno-2024-424

Valmistelija

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Hallintojohtaja Sari Linturi-Sahlman on 12.7.2024 toimittanut kirjallisen ilmoituksen, jonka mukaan hän irtisanoutuu hallintojohtajan virasta siten, että viimeinen virassaolopäivä on 31.8.2024.

Kangasniemen kunnan hallintosäännön 50 §:n 2 momentin mukaan viranhaltijan ilmoitus virkasuhteen irtisanomisesta ja työntekijän ilmoitus työsuhteen irtisanomisesta saatetaan palvelussuhteeseen ottamisesta päättäneen viranomaisen tietoon. Hallintosäännön 38 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallitus valitsee toimialajohtajat.

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 40 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan viranhaltijan irtisanoessa virkasuhteensa on irtisanomisaika vähintään yksi kuukausi, jos palvelussuhde on jatkunut keskeytyksettä yli viisi vuotta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus

1) merkitsee tiedoksi hallintojohtaja Sari Linturi-Sahlmanin 12.7.2024 toimittaman irtisanoutumisilmoituksen ja

2) myöntää Sari Linturi-Sahlmanille eron hallintojohtajan virasta siten, että viimeinen virassaolopäivä on 31.8.2024.

Päätös

Sari Linturi-Sahlman ilmoitti esteellisyytensä intressijäävinä ja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi.

Sari Linturi-Sahlman on esteellinen hallintolain 28 § 3 kohdassa tarkoitetun intressijääviyden perusteella, mikäli hän tai hänen hallintolain 28.2 §:n 1 kohdassa tarkoitettu ns. perhepiiriin kuuluvalle läheiselleen on odotettavissa asian ratkaisusta erityistä hyötyä tai vahinkoa. Tosiasiallinen syy: Sari Linturi-Sahlman on asianosainen.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

  • Sari Linturi-Sahlman

Tiedoksi

hallintojohtaja, palkat, henkilöstöasiantuntija, johtoryhmä

Muutoksenhaku

Kunnanhallituksen päätöksestä tehtävän oikaisuvaatimuksen ohje: 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se,​ johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen,​ velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen),​ sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kangasniemen kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa,​ että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon,​ jollei muuta näytetä,​ seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä,​ jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä,​ kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa kunnan kotisivuilla.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä,​ itsenäisyyspäivä,​ vapunpäivä,​ joulu-​ tai juhannusaatto tai arkilauantai,​ saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään on

Kangasniemen kunnanhallitus
Otto Mannisen tie 2
51200  KANGASNIEMI

kirjaamo@kangasniemi.fi

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen,​ ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua,​
  • se,​ millaista oikaisua vaaditaan,​
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä,​ yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kangasniemen kunnan kirjaamosta tai päätöksen tehneeltä viranomaiselta.

Kangasniemen kunta
Otto Mannisen tie 2
51200 Kangasniemi
kirjaamo@kangasniemi.fi
Puh. 040 719 9370