Yhteistyöryhmä, kokous 19.3.2024

§ 11 Paikallinen sopimus varallaolosta Kangasniemen teknisillä palveluilla

KNGDno-2018-226

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Tekniselle toimelle on laadittu paikallinen sopimus vuoden 1997 alusta alkaen kiinteistökeskuksen poikkeavasta työajasta, joka on viimeksi päivitetty vuonna 2015. JHL:n pääluottamusmiehen kanssa on sovittu, että sopimus päivitetään, hän on myös toimittanut liitosta esitetyn sopimusluonnoksen. 

Teknisen johtajan ja kunnaninsinöörin kanssa käydyssä valmistelussa todettiin, että paikallisella sopimuksella tulee jatkossa kattaa kaikki teknisen toimen varallaolovelvolliset, sillä ne poikkeavat ainoastaan varallaolopituuden osalta. Liikuntapaikkahoitajien varallaolo on latukunnostuksen aikaan viikonloppuisin ja vesihuoltolaitoksen hoitajien osalta päivystysvuorot ovat pääsääntöisesti lyhyempikestoisia. Näin ollen liitteenä olevan sopimuksen § 2 koskee kiinteistökeskuksen ammattimiehiä ja § 3 kaikkia varallaolovelvollisia. Pykälään 3 § on kirjattu varallaolon korvauksista, jotka ovat osittain aikaisemmin perustuneet suullisiin sopimuksiin. Varallaolija saa mm. tunnin palkan hälytystehtävästä, vaikka työtehtävä hoituisi lyhyemmässä ajassa, samoin KVTES:n vaihteluväli varallaolokorvaukselle on 20-30 % ja sopimuksessa se on kaikille tuo 30 %.

Ammattimiesten osalta työvuorosuunnittelun siirtämistä Titaniaan tullaan selvittämään. Lisäksi selvitetään Kellokortin käyttöönottoa toteutuneiden tuntien seurantaan myös Titanian piirissä oleville työntekijöille.

Päivitetty sopimus korvaa vanhan 1.12.2015 voimaantulleen sopimuksen "Paikallinen sopimus kiinteistökeskuksen poikkeavasta työajasta"

Päätösehdotus

Esittelijä

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

YTR hyväksyy paikallisen sopimuksen varallaolosta 1.1.2022 alkaen.

Päätös

Jyty on valmis hyväksymään sopimuksen, sopimuksessa ei ole mitään, miksi sitä tulisi muuttaa ja se ottaa kaikki ammattiryhmät tasapuolisesti huomioon.

JHL ry esittää, että Arja ei ole ehtinyt laittaa sopimusta liittoon tarkastattavaksi ja koska sopimusta laajennettiin koskemaan vesihuoltolaitosta ja liikuntapaikkahoitajia, joista ei ole aikaisemmin ollut puhetta, JHL haluaa vielä neuvottelumahdollisuuden ja haluaa että JHL:n asiantuntija Juha Järvinen vielä tarkistaa sopimuksen.

Myös JUKON edustaja haluaa sopimuksen tarkastettavaksi liitossa.

Päätettiin, että sopimus allekirjoitetaan seuraavassa YT-palaverissa.

Valmistelija

  • Kalle Manninen, kalle.manninen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Työnantaja on irtisanonut 1.2.2022 alkaen voimassa olleen varallaolosopimuksen 29.2.2024. Sopimuksessa on 3 kk irtisanomisaika, joten sopimus päättyy toukokuun lopussa 2024. Kiinteistönhoitajien työajansuunnittelua on pyritty siirtämään Titania-järjestelmään, mutta paikallisen sopimuksen päivistysvuoroviikko ei ole mahdollistanut työaikasuunnittelua Titaniassa. Muutos vaatii myös korjauksia palkkahallinnon ESS-järjestelmään, sillä työaikajärjestelmäkoodin tulee olla 11 eikä 15, kuten nykyisissä sopimuksissa on. ESS-muutokset tehdään teknisenä korjauksena uuden paikallisen sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Titania-työaikasuunnittelun lisäksi kiinteistönhoitajille otetaan käyttöön Kellokortti-työajanseurantajärjestelmä, josta toteutuneet tunnit saadaan helpommin siirrettyä Titaniaan ja sitä kautta palkanlaskentaan.

Uusi paikallinen sopimus pitää sisällään koko teknisten palveluiden varallaolosta sovitut käytänteet, eli varallaolon aikana työtentäviin lähtövalmius tulee olla 30 minuuttia ja siitä korvataan 30 % korottomasta tuntipalkasta ja hälytyksestä aiheutuvasta työtehtävästä korvataan vähintään yksi tunti riippumatta työtehtävän pituudesta. Muilta osin varallaolossa noudatetaan KVTES:n määräyksiä. 

Työnantajan perusteluina muutokseen Titania-työaikajärjestelmän hyödyntämisen mahdollistamisen lisäksi on mm seuraavat asiat:

  • käytäntö on todettu toimivaksi vesihuoltolaitoksen työntekijöiden osalta
  • tasapuolinen kohtelu koko teknisen toimen osalta
  • lomien järjestely helpottuu
  • työntekijöiltä tullut palaute pitkästä päivystysjatkosta johtuvasta väsymyksestä etenkin talviaikoina
  • resurssin tasaisempi jakautuminen 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

YTR päättää hyväksyä liitteenä olevan paikallisen sopimuksen varallaolosta Kangasniemen teknisissä palveluissa. Sopimus astuu voimaan 1.6.2024 ja on voimassa toistaiseksi.

Päätös

Tuomo Lehmonen jääväsi itsensä osallisuusjäävinä. Henkilö on esteellinen hallintolain 28.1 § 1 kohdassa tarkoitetun osallisuus- eli asianosaisjäävin perusteella, mikäli hän tai hänen läheisensä on asianosainen.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

Esteellisyys

  • Tuomo Lehmonen

Tiedoksi

sopimuksen piirissä oleva teknisen toimen henkilöstö, tekninen johtaja, kunnaninsinööri, henkiköstöasiantuntija, palkanlaskenta, Titanian pääkäyttäjät, pääluottamusmiehet

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
- etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei voi tehdä kunnan vaikuttavan toimielimen päätöksistä (KuntaL § 26, KuntaL § 27 ja § 28).