Kunnanhallitus, kokous 21.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 159 Omakotitalon myynti/Kiiskitie 5

KNGDno-2023-66

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kangasniemen kunta omistaa omakotitalon Kiiskitie 5:ssä, kiinteistötunnus 213-430-2-75. Omakotitalo valmistui vuoden 2011 Kangasniemellä pidettyyn Omakotitalonäyttelyyn ja se on ollut vuokrattuna. Kiinteistön maapinta-ala on 1980 m2, kiinteistöllä sijaitseen kerrosalaltaan 111,5 m2 omakotitalo.  

Viimeisen vuoden ajan talossa on toiminut varhaiskasvatuksen päivähoitoyksikkö ja sitä varten talosta on mm. purettu makuuhuoneiden välinen väliseinä sekä saunasta poistettu kiuas ja lauteet. Päiväkodin laajennuksen valmistuttua toiminta on siirtynyt Kalliolan päiväkotiin, eikä kunnalla ole enää tarvetta kiinteistölle. Kiinteistön menot vuonna 2022 olivat 3090,61 euroa ja poistot 7684,32 euroa, tasearvo 31.1.2023 on 143439,03 euroa. Kuntoarvio tehdään sitten, kun neuvotteluissa päästään eteenpäin mahdollisen ostajan kanssa.​

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus päättää,​ että Kiiskitie 5:n omakotitalo asetetaan myyntiin ja myynti annetaan kiinteistönvälittäjälle ja valitsee käytettävän kiinteistönvälittäjän. Kiinteistönvälittäjälle annettavasta tavoitehinnan määrityksestä käydään yleiskeskustelu ja valtuutetaan viranhaltijat määrittelemään se yhdessä kiinteistönvälittäjän kanssa sekä tekemään myyntisopimus valitun välittäjän kanssa ja toimittamaan myyntiä varten tarvittavat dokumentit.

Päätös

Mikko Korhonen toimi asiantuntijana pykälän esittelyssä.

Kunnanhallitus päätti,​ että Kiiskitie 5:n omakotitalo asetetaan myyntiin ja myynti annetaan kiinteistönvälittäjälle ja valitsi käytettäväksi kiinteistönvälittäjälle ja Kiinteistömaailma / Asuntoporras Oy LKV:n.

Kiinteistönvälittäjälle annettavasta tavoitehinnan määrityksestä käytiin yleiskeskustelu ja valtuutettiin viranhaltijat määrittelemään se yhdessä kiinteistönvälittäjän kanssa sekä tekemään myyntisopimus valitun välittäjän kanssa ja toimittamaan myyntiä varten tarvittavat dokumentit.

Valmistelija

  • Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kiiskitie 5:n omakotitalo on ollut kiinteistönvälittäjän kautta myynnissä ja siitä on saatu tarjous. Alkuperäisen tarjouksen jälkeen kiinteistövälittäjää on pyydetty selvittämään, onko tarjouksen tehneillä mahdollisuutta korottaa tarjoustaan, jotta kiinteistön myyntiesityksen vieminen päätettäväksi olisi realistinen. 17.8.2023 on saatu kiinteistövälittäjän kautta korotettu ostotarjous. Ostotarjous (Julkisuuslaki (621/1999) § 24, GDPR) sekä kiinteistörekisterin karttaote ovat liitteinä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus päättää, että se myy osoitteessa Kiiskitie 5, 51220 Kangasniemi sijaitsevan omakotitalokiinteistön, kiinteistötunnus 213-430-2-75, Marjut Virtaselle ja Kim Fredinille hintaan 155 000,00 euroa. Ostajat vastaavat lainhuutokustannuksista sekä kaupanvahvistajan palkkiosta. Samalla kunnanhallitus valtuuttaa viranhaltijat allekirjoittamaan kauppakirjan. 

Päätös

Mikko Korhonen toimi asiantuntijana pykälän esittelyssä.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kiinteistömaailma Oy, pääkirjanpitäjä, tekninen johtaja, talous- ja hankepäällikkö