Kunnanhallitus, kokous 21.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 156 Joukkoliikennepalveluiden rahoitussuunnitelma ajokaudelle 2023-24

KNGDno-2017-62

Valmistelija

  • Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja Kangasniemen kunnan välinen yhteistyösopimus on tullut voimaan 1.6.2020 ja on voimassa toistaiseksi. Sopimus koskee henkilökuljetusten järjestämistä, joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmää sekä joukkoliikenteen kustannusten jakamista. 

ELY-keskus on lähettänyt kunnan rahoitusosuutta koskevan rahoitussuunnitelman ajokaudelle 5.6.2023-2.6.2024. Bruttokorvaukseen perustuvassa runkoliikenteessä kuntien indeksitarkistettuja aiempia kustannusosuuksia on nostettu 5 %:lla lukuunottamatta toimivaltaisia keskuskaupunkeja.  Rahoitusosuudet on laskettu indeksitarkistetuista hankintahinnoista. Suunnitelman mukaan  Kangasniemen rahoitusosuus bruttosopimuksiin perustuvan liikenteen rahoituksesta on 11 877 euroa ja käyttöoikeussoimuksiin perustuvan liikenteen rahoituksesta 7 115 euroa. 

Liitteenä oleva Pohjois-Savon ELY-keskuksen rahotussuunnitelma osana solmittua yhteistyösopimusta on pyydetty hyväksymään 18.9.2023 mennessä ELY-keskuksen kirjaamoon osoitteeseen kirjaamo.pohjois-savo@ely-keskus.fi. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus hyväksyy Pohjois-Savon ELY-keskuksen esittämän rahoitussuunnitelman ajokaudelle 6.6.2022-4.6.2023. 

Päätös

Mikko Korhonen toimi asiantuntijana pykälän esittelyssä.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

kirjaamo.pohjois-savo@ely-keskus.fi