Kunnanhallitus, kokous 9.6.2025

§ 151 Edustajan nimeäminen Etelä-Savon maakuntaliiton edustajainkokoukseen

KNGDno-2025-10

Valmistelija

  • Antti-Pekka Hokkanen, Hallintojohtaja, antti-pekka.hokkanen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kuntien edustajainkokous valitsee maakuntaliiton perussopimuksen 13 §:n mukaisesti jäsenkuntia edustavat maakuntavaltuuston jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet kunnanvaltuustojen toimikautta vastaavaksi ajaksi. Kuntien edustajainkokous valitsee maakuntavaltuustoon jäsenkuntien kunnanvaltuustojen toimikautta vastaavaksi ajaksi jokaisesta jäsenkunnasta yhden jäsenen kutakin edellisen vuoden 1. päivän väkiluvun mukaista alkavaa 3000 asukasta kohden. Kullekin varsinaiselle jäsenelle tulee valita henkilökohtainen varajäsen. Alkavalla kaudella maakuntavaltuutettuja on yhteensä 48.

Maakuntaliiton perussopimuksen mukaan jäsenkunnat valitsevat edustajainkokoukseen yhden edustajan ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen. Edustajainkokouksessa on kullakin läsnä olevalla edustajalla yksi ääni edustamansa kunnan edellisen vuoden 1. päivän väkiluvun mukaista alkavaa 3000 asukasta kohden, ts. kunkin edustajan äänimäärä vastaa edellä olevan taulukon mukaista oman kunnan maakuntavaltuutettujen määrää.

Edustajankokoukseen nimettävän kunnan edustajan ja tämän varaedustajan on oltava jäsenkuntien valtuutettuja. Edustajainkokous pidetään 14.8.2025. Edustajainkokouksen kutsuu koolle maakuntahallitus.

Kunnanvaltuusto on evästänyt kokouksessaan 2.6.2025 § 43 Etelä-Savon maakuntaliiton maakuntavaltuuston valittavaksi jäseneksi Kaija Koskista ja henkilökohtaiseksi varajäseneksi Mikko Hokkasta ja toiseksi jäseneksi Roope Pylvänäistä ja henkilökohtaiseksi varajäseneksi Hanna Laitista.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus nimeää kokousedustajan ja hänelle henkilökohtaisen varaedustajan Etelä-​Savon maakuntaliiton edustajainkokoukseen.

Päätös

Kunnanhallitus nimesi yksimielisesti kokousedustajaksi Susanna Pirttiahon ja hänelle henkilökohtaiseksi varaedustajaksi Tuomo Janhusen.

Tiedoksi

valitut, Etelä-Savon maakuntaliitto

Muutoksenhaku

Kunnanhallituksen päätöksestä tehtävän oikaisuvaatimuksen ohje: 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se,​ johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen,​ velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen),​ sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kangasniemen kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa,​ että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon,​ jollei muuta näytetä,​ seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä,​ jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä,​ kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa kunnan kotisivuilla.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä,​ itsenäisyyspäivä,​ vapunpäivä,​ joulu-​ tai juhannusaatto tai arkilauantai,​ saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään on

Kangasniemen kunnanhallitus
Otto Mannisen tie 2
51200  KANGASNIEMI

kirjaamo@kangasniemi.fi

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen,​ ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua,​
  • se,​ millaista oikaisua vaaditaan,​
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä,​ yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kangasniemen kunnan kirjaamosta tai päätöksen tehneeltä viranomaiselta.

Kangasniemen kunta
Otto Mannisen tie 2
51200 Kangasniemi
kirjaamo@kangasniemi.fi
Puh. 040 719 9370