Kunnanhallitus, kokous 26.5.2025

§ 107 Sisäisen pankin ohjeet

KNGDno-2025-194

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Hallintosäännön 71 § mukaan valtuusto päättää kunnan kokonaisvarallisuuden hoidon ja sijoitustoiminnan perusteista kuten myös lainan ottamisen ja antamisen periaatteista. Hallintosäännön 2 § mukaan valtuusto vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta ja siirtää toimivaltaansa hallintosäännön määräyksillä. Kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa ja taloutta.

Kuntalain 39 § mukaan kunnanhallituksen tulee vastata kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta. Kuntalain 47 § mukaan omistajaohjauksella on huolehdittava siitä, että kunnan tytäryhteisön toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu.

Kunnan hallinnossa on selvitelty konsernitilin ja sisäisen pankin käyttöönottoa. Konsernitilistä on saatu tarjoukset Osuuspankilta ja Danske Bank:ilta. Tilin käyttöönottokustannukset ja vuotuiset käyttökulut eivät ylitä kansallisen kynnysarvon hankinnan rajaa hankinnan arvoa laskettaessa, joten kyseessä on pienhankinta. Selvitystyön yhteydessä on luonnosteltu esitys sisäisen pankin säännöiksi.

Konsernitilin toimintaperiaate huomioi konsernin kokonaisedun rahavarojen käytössä. Konsernitili yhdistää emon ja tytäryhtiöiden rahavarat siinä mukana olevien konserniyhtiöiden hyödynnettäviksi ja tehostaa siten varojen seurantaa ja käyttöä.Konsernitilin perustaminen yhdistää Kangasniemen kuntakonsernin sataprosenttisesti omistamat tytäryhtiöt Kangasniemen Vuokratalot Oy, Ki Oy Kangasniemen Kunnantalon, Ki Oy Kangasniemen Teollisuustalon ja kunnan rahavarat yhteiseen käyttöön sovittujen konsernitilin ja sisäisen pankin pelisääntöjen mukaisesti.

Konsernitilin limiitiksi esitetään 1 500 000 euroa.

Pykälän liitteenä on luonnosversio sisäisen pankin säännöistä ja lopullinen ohje tuodaan myöhemmin kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että 

1) kuntakonserniin perustetaan konsernitili ja

2) konsernitilin luottolimiitiksi asetetaan 1 500 000 euroa

3) valtuusto valtuuttaa vastuulliset viranhaltijat päättämään saatujen tarjousten perusteella konsernitilipalvelun toimittajan.

 

 

Päätös

Marja-​Terttu Koivula toimi asiantuntijana pykälän esittelyssä.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kuvaus

Hallintosäännön 71 § mukaan valtuusto päättää kunnan kokonaisvarallisuuden hoidon ja sijoitustoiminnan perusteista kuten myös lainan ottamisen ja antamisen periaatteista. Hallintosäännön 2 § mukaan valtuusto vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta ja siirtää toimivaltaansa hallintosäännön määräyksillä. Kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa ja taloutta.

Kuntalain 39 § mukaan kunnanhallituksen tulee vastata kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta. Kuntalain 47 § mukaan omistajaohjauksella on huolehdittava siitä,​ että kunnan tytäryhteisön toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu.

Kunnan hallinnossa on selvitelty konsernitilin ja sisäisen pankin käyttöönottoa. Konsernitilistä on saatu tarjoukset Osuuspankilta ja Danske Bank:ilta. Tilin käyttöönottokustannukset ja vuotuiset käyttökulut eivät ylitä kansallisen kynnysarvon hankinnan rajaa hankinnan arvoa laskettaessa,​ joten kyseessä on pienhankinta. Selvitystyön yhteydessä on luonnosteltu esitys sisäisen pankin säännöiksi.

Konsernitilin toimintaperiaate huomioi konsernin kokonaisedun rahavarojen käytössä. Konsernitili yhdistää emon ja tytäryhtiöiden rahavarat siinä mukana olevien konserniyhtiöiden hyödynnettäviksi ja tehostaa siten varojen seurantaa ja käyttöä.Konsernitilin perustaminen yhdistää Kangasniemen kuntakonsernin sataprosenttisesti omistamat tytäryhtiöt Kangasniemen Vuokratalot Oy,​ Ki Oy Kangasniemen Kunnantalon,​ Ki Oy Kangasniemen Teollisuustalon ja kunnan rahavarat yhteiseen käyttöön sovittujen konsernitilin ja sisäisen pankin pelisääntöjen mukaisesti.

Konsernitilin limiitiksi esitetään 1 500 000 euroa.

Pykälän liitteenä on luonnosversio sisäisen pankin säännöistä ja lopullinen ohje tuodaan myöhemmin kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle,​ että 

1) kuntakonserniin perustetaan konsernitili ja

2) konsernitilin luottolimiitiksi asetetaan 1 500 000 euroa

3) valtuusto valtuuttaa vastuulliset viranhaltijat päättämään saatujen tarjousten perusteella konsernitilipalvelun toimittajan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kunnanvaltuuston on kokouksessaan 24.3.2025 § 3 päättänyt, että kuntakonserniin perustetaan konsernitili ja valtuuttanut vastuulliset viranhaltijat päättämään saatujen tarjousten perusteella konsernitilipalvelun toimittajan. 

Konsernitilin käyttöönotto on edennyt siten, että palvelun järjestää kunnalle Danske Bank. Konsernipankkiin ovat jäseniksi liittymässä kunnan lisäksi sen tytäryhtiöt Kangasniemen Vuokratalot Oy, Kangasniemen Kunnantalo Ki Oy ja Kangasniemen Teollisuustalo.

Konsernitilin hallinnointiin ja pelisäännöiksi tarvitaan sisäisen pankin ohjeet.  Alustava luonnos ohjeesta on esitetty kunnanvaltuuston päätöksenteon yhteydessä. Pykälän liitteenä on lopullinen versio, jota esitetään hyväksyttäväksi ja käyttöönotettavaksi konsernitiliin liittymisen yhteydessä. Konsernitilijärjestelyyn liittyvien tytäryhtiöiden hallitukset tekevät päätökset mukaan liittymisestä ja samalla hyväksyvät sisäisen pankin ohjeen järjestelyn perustaksi. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus hyväksyy sisäisen pankin ohjeen ja velvoittaa konsernitilijärjestelyyn liittyvät tytäryhtiöt noudattamaan sen mukaisia menettelyjä. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kangasniemen Vuokratalot Oy/ Kuntaisännöinti, isännöitsijä Jukka Asikainen,  Ki Oy Kangasniemen Kunnantalo ja Kangasniemen Teollisuustalo toimitusjohtaja tekninen johtaja Mikko Korhonen. Marja Iikkanen ja Linda Asikainen.