Kuvaus
Kunnan jäsen on tehnyt 9.5.2025 päivätyn oikaisuvaatimuksen, jossa hän esittää, että kunnanhallituksen päätös 28.4.2025 § 76 uskonnon ja psykologian lehtorin muuttamista tuntiopettajan vakanssiksi kumottaisiin. Oikaisuvaatimuksessa esitetään yhtenä tekijänä, että opetustuntien määrä riittäisi virkaan.
Vastaus oikaisuvaatimukseen:
Lukion uskonnon ja psykologian tunnit eivät ole riittäneet opetusvelvollisuuden (opetusvelvollisuus lukio 21 ja perusopetus 23vvh) täyttämiseen kyseisessä virassa, vaan opetusvelvollisuuteen riittävät tunnit on jouduttu keräämään uskonnon ja psykologian tuntien lisäksi filosofian ja elämänkatsomuksen oppitunneista sekä lukioresurssitehtävistä. Opetusvelvollisuus lasketaan painotettuna lukion ja perusopetuksen oppivelvollisuuden mukaan sen mukaisesti, kun opettajalla on opetusta kummassakin koulutusmuodossa.
Varsinaisia virkaan kuuluvia uskonnon ja psykologian vuosiviikkotunteja on opiskelijoiden esivalintojen jälkeen seuraavasti:
Yhteensä
Lukio: Uskonto 2,2 vvh ja Psykologia 7,7 vvh 9,9 vvh
Yläkoulu: Uskonto 6,0 vvh (9,0 vvh lv. 2025–26)
Yhteensä 15,9 vvh (18,9 vvh lv. 2025–26)
Asiassa on huomioitavaa, että kunnan tuntijakoa päivitetään valtakunnallisen uskonnon opetuksen tuntijaon mukaiseksi, ja poikkeuksellisesti ns. ylimenovuonna lukuvuonna 2025–26 uskonnon opetusta on kolme oppituntia enemmän kuin pysyvästi jatkossa. Lukuvuonna 2026–2027 on yläkoululla uskontoa vielä 7 vvh, mutta tämän jälkeen tunteja on säännöllisesti 6 vvh/lukuvuosi. Näin opetustuntimäärä jää selvästi alle kyseisen viran opetusvelvollisuuden (21). Vaikka huomioidaan yläkoulun uskonnon opetuksen tunnit, eivät opetustunnit riitä opetusvelvollisuuden mukaiseen tuntimäärään.
Tällä hetkellä viranhaltijalla on tunteja seuraavasti (lukiokerroin huomioituna):
Yhteensä
Lukio: Uskonto 2,75 ja psykologia 8,25 11 vvh
Yläkoulu: Uskonto 6 6 vvh
Lisäksi
Filosofia: 4,4 4,4 vvh
Lukioresurssi: RO (1,5) + LR (2) 3,5 vvh
Lukioresurssitehtäviä nykyisellä viranhaltijalla on huomattavan paljon johtuen ryhmänohjauksesta, sekä muista kuin opetuksesta hänelle lukuvuosittain määrätyistä tehtävistä. Lukioresurssitehtävien varaan ei voida kuitenkaan laskea, sillä niiden määrät vaihtelevat, eikä niitä välttämättä tule opettajalle vuosittain.
Oikaisuvaatimuksen tekijä toteaa, että filosofian opetus liittyy luontevasti katsomusaineiden opettajan osaamisalueeseen ja että evankelisluterilainen uskonto, psykologia ja filosofia on tavallinen yhdistelmä päteviä opettajia rekrytoitaessa.
Virkaan ei ole sisällytetty filosofian tai elämänkatsomuksen opetusta, kuten ei aikaisemminkaan tehty. Tällä haluttiin varmistaa se, että keskeisimpiin oppiaineisiin, uskonto ja psykologia, saataisiin molempiin aineisiin pätevä opettaja. Sellaiseen virkaan, jossa olisi kolme tai useampi aine, on kokemuksen mukaan lähes mahdoton saada opettajaa, jolla on kaikkiin aineisiin pätevyys. Ratkaisulla pyrittiin vaikuttamaan myös siihen, että tuntiopettajan virkaan olisi useampi pätevä hakija.
Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan viran opetustuntien täyttämiseen ei ole jouduttu lisäämään tunteja muista oppiaineista hänen hoitaessaan kyseistä virkaa.
Tämä ei pidä paikkaansa, sillä oikaisuvaatimuksen tekijälle on jouduttu joka lukuvuosi keräämään opetusvelvollisuuteen riittävät tunnit yläkoulun uskonnonopetuksen lisäksi lukion filosofian ja elämänkatsomustiedon sekä lukioresurssin tunneista. On ollut positiivista, että kyseisellä viranhaltijalla on ollut myös pätevyys filosofian opetukseen. Tulevaisuuden oppimääriä arvioitaessa näyttää vääjäämättömältä, että opiskelijamäärät vähenevät kunnan oppilasmäärän pienentyessä. Lisäksi valtion uuden lakiesityksen mukaan EU/ETA maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille määritellään korkea lukuvuosimaksu, joka huomattavalla todennäköisyydellä tulee vaikuttamaan siihen, että EU/ETA maiden ulkopuolelta ei enää tule Kangasniemen lukioon opiskelijoita. Tällä hetkellä opiskelijoita EU/ETA maiden ulkopuolelta Kangasniemen lukiossa on vajaa 10 % ja tulevaisuudessa määrä tulisi mahdollisesti olemaan suhteellisesti vielä suurempi. Tämä kaikki vaikuttaa siihen, että myös opetettavien tuntien määrä tulee vähenemään nykyisestään.
Oikaisuvaatimuksessa esitetään, että perusopetuksessa olisi tämän muutoksen myötä vaarana, että Kankaisten koulun uskonnonopetus siirretään pätevältä opettajalta epäpäteville opettajille, kun kunnanhallituksen päätöksen takia yläkoulun uskonnon opetus ei enää sisälly lukion tuntiopettajan virkaan. Oikaisuvaatimuksen tekijä pitää tätä opetuksen laatua heikentävänä ja oppilaita eriarvoistavana, jos pätevä opettaja opettaa oman aineensa oppitunnit vain sillä poikkeuksella, että hänellä on liikaa opetustunteja.
Yläkoulun uskonnon opetus tulee edelleen kuulumaan lukion uskonnon ja psykologian tuntiopettajan virkaan, kuten se on kuulunut tähänkin saakka. Näin taataan jatkossakin laadukas ja pätevä opetus yläkoulussa. Kyseinen virka on ollut lukion uskonnon ja psykologian virka, koska opetuksen pääkoulu on ollut lukio. Valtaosa opetuksen oppitunneista on muodostunut lukion oppitunneista.
Koulutuksen järjestäjä on oikaisuvaatimuksen tekijän kanssa samaa mieltä siitä, että pätevät opettajat ja laadukas opetus Kangasniemen lukiossa ovat erittäin tärkeitä pienen, elinvoimaisen kunnan lukion vetovoimaisuudessa ja että lukion säilyttämisen kannalta on säilytettävä myös houkuttelevuus opetuksen ammattilaisten rekrytoinnissa.
Oikaisuvaatimuksessa väitetään, että päätös muuttaa lukion ja yläkoulun uskonnon ja psykologian opettajan virka olisi ristiriidassa myös kuntastrategian kanssa: “Pidämme huolta siitä, että Kangasniemen lukio on ajanmukainen houkutteleva oppilaitos, joka kehittyy edelleen” (Strategiakortti 1, kohta 7). Oikaisuvaatimuksen tekijä esittää, että viran muuttaminen tuntiopettajan viraksi ei houkuttele päteviä ja sitoutuneita opettajia Kangasniemelle.
Koulutuksen järjestäjä pyrkii kaikin mahdollisin tavoin kehittämään lukiokoulutusta yhdessä sen henkilöstön kanssa. Keskeisenä asiana on ammattitaitoisen, kehittämismyönteisen ja yhteistyökykyisen henkilöstön rekrytoiminen, jonka kautta varmistamme laadukkaan ja uudistuvan opetuksen ja sitä kautta vetovoimaisuuden säilymisen. Tehdyllä päätöksellä pyritään saamaan mahdollistamaan pätevä opettajakunta haettaviin aineisiin.
Oikaisuvaatimuksessa esitetään huoli, että jatkossa muutkin lukion virat muutettaisiin tuntiopettajuudeksi tilaisuuden tullen.
Suomen lainsäädäntö ei määrittele tarkkaa vähimmäismäärää siitä, kuinka monta opettajan virkaa kunnassa tulee olla. Sen sijaan opetustoimen henkilöstön määrään vaikuttavat useat tekijät, kuten oppilaiden määrä, opetuksen järjestämisen tarpeet ja opetussuunnitelman vaatimukset. Perusopetuslain (628/1998) 37 § ja lukiolain (714/2018) 57 § edellyttävät, että opetuksen järjestäjällä on oltava riittävä määrä opettajia opetuksen järjestämismuoto huomioon ottaen. Kuntalaki (410/2015) antaa kunnille itsehallinnon, jonka puitteissa kunnat päättävät virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta. Laki ei myöskään säätele, ovatko virat niin sanottuja lehtorin virkoja vai tuntiopettajan virkoja. Kangasniemen kunta koulutuksen järjestäjänä huolehtii jatkossakin, että kunnassa on riittävä ja tarkoituksenmukainen määrä eri oppiaineiden lehtorin ja tuntiopettajien virkoja.
Kuten osoitettua, kunnan opetustoimessa ei ole täällä hetkellä lehtorin virkaan riittävää määrää opetustunteja (opetusvelvollisuus lukio 21). Lisäksi opetustuntien määrä ei tulevaisuudessa tule kasvamaan vaan erittäin suurella todennäköisyydellä se laskee. Tämän vuoksi on perusteltua muuttaa kyseinen lehtorin virka tuntiopettajan viraksi vuosiviikkotuntien epävarman riittävyyden vuoksi. Kaikissa tapauksissa työnantaja pyrkii löytämään palkkaamilleen opettajille opetusvelvollisuutta vastaavan tuntimäärän.
Päätös
Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Osmo Polas oli läsnä asiantuntijana pykälän esittelyn ajan.
Milja Halttunen esitti, että oikaisuvaatimus hyväksytään. Marja-Leena Laitinen, Kerttu Ossi ja Jaana Laukkarinen kannattivat esitystä. Puheenjohtaja totesi, että on tehty kunnanjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu muutosehdotus, joten on suoritettava äänestys. Äänestyksessä kunnanjohtajan ehdotus on JAA ja Milja Halttusen tekemä muutosehdotus on EI. Äänestyksessä annettiin 7 ääntä, joista 2 JAA ja 5 EI -ääniä.
Puheenjohtaja totesi Milja Halttusen muutosehdotuksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi ja oikaisuvaatimus hyväksytään.
Kokous keskeytettiin ajalle 16.59 - 17.20.