Valmistelija
Antti-Pekka Hokkanen, Hallintojohtaja, antti-pekka.hokkanen@kangasniemi.fi
Kuvaus
Kuntien edustajainkokous valitsee maakuntaliiton perussopimuksen 13 §:n mukaisesti jäsenkuntia edustavat maakuntavaltuuston jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet kunnanvaltuustojen toimikautta vastaavaksi ajaksi. Kuntien edustajainkokous valitsee maakuntavaltuustoon jäsenkuntien kunnanvaltuustojen toimikautta vastaavaksi ajaksi jokaisesta jäsenkunnasta yhden jäsenen kutakin edellisen vuoden 1. päivän väkiluvun mukaista alkavaa 3000 asukasta kohden. Kullekin varsinaiselle jäsenelle tulee valita henkilökohtainen varajäsen. Alkavalla kaudella maakuntavaltuutettuja on yhteensä 48.
Maakuntaliiton perussopimuksen mukaan jäsenkunnat valitsevat edustajainkokoukseen yhden edustajan ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen. Edustajainkokouksessa on kullakin läsnä olevalla edustajalla yksi ääni edustamansa kunnan edellisen vuoden 1. päivän väkiluvun mukaista alkavaa 3000 asukasta kohden, ts. kunkin edustajan äänimäärä vastaa edellä olevan taulukon mukaista oman kunnan maakuntavaltuutettujen määrää.
Edustajankokoukseen nimettävän kunnan edustajan ja tämän varaedustajan on oltava jäsenkuntien valtuutettuja. Edustajainkokous pidetään 14.8.2025. Edustajainkokouksen kutsuu koolle maakuntahallitus.
Päätösehdotus
Esittelijä
Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se nimeää kaksi (2) ehdokasta Etelä-Savon maakuntaliiton maakuntavaltuustoon ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.