Valmistelija
Antti-Pekka Hokkanen, Hallintojohtaja, antti-pekka.hokkanen@kangasniemi.fi
Kuvaus
Valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi.
Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti.
Valtuuston kutsuu koolle puheenjohtaja. Kokouskutsun valtuuston ensimmäiseen kokoukseen antaa kunnanhallituksen puheenjohtaja, ja kokouksen avaa iältään vanhin läsnä oleva valtuutettu, joka johtaa puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat on valittu. Kutsussa on ilmoitettava käsiteltävät asiat.
Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava yleisessä tietoverkossa. Kokouskutsu voidaan lähettää sähköisesti, jos kunta huolehtii, että tähän tarvittavat tekniset välineet ja yhteydet ovat käytettävissä (kuntalaki § 94).
Kunnan hallintosäännön mukaan kunnanvaltuuston kokouskutsu on lähetettävä viimeistään 5 päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla (hallintosääntö § 92).
Kangasniemen kunnanvaltuuston kokouskutsu on kunnan verkkosivujen ja ilmoitustaulun lisäksi julkaistu Kangasniemen kunnallislehdessä.
Päätösehdotus
Esittelijä
Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuuston kokouksesta tiedotetaan hallintosäännön mukaisesti. Lisäksi kunnanvaltuuston kokouskutsu julkaistaan Kangasniemen kunnallislehdessä, jossa asialistan osalta viitataan kunnan kotisivuihin.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.