Kunnanvaltuusto, kokous 27.5.2024

§ 23 Tilinpäätös 2023

KNGDno-2023-582

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kuntalain 113 §:n mukaan tilinpäätös käsittää taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailun ja toimintakertomuksen. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta, joita koskien tarpeelliset tiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Kuntalain 114 §:n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä myös konsernitilinpäätös. Tilinpäätös on laadittava tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä, jonka jälkeen se on annettava tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien ja tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen tilinpäätös saatetaan valtuuston käsiteltäväksi.

Toimintakertomuksessa on kuntalain 115 §:n mukaan esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi.

Kunnan vuoden 2023 tilinpäätös on 125 282,91  euroa ylijäämäinen. Vuoden 2023 tilinpäätöksen jälkeen kunnan taseessa on kertynyttä ylijäämää 8 760 262,28 euroa. Kuntakonsernin tulokseksi muodostui 341 933,43 euroa ylijäämää ja konsernin taseessa on tilinpäätöksen 2023 jälkeen kertynyttä ylijäämää 339 504,37 euroa.

Kunnan ulkoiset toimintuotot olivat 3 698 339,30 euroa, mikä on 725 407,93 euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Toimintakulut olivat  16 723 645,22 euroa. Toimintakulut pienenivät 27 855 244,65 euroa verrattuna vuoteen 2022. Muutokseen on vaikuttanut sosiaali- ja terveysmenojen sekä palo- ja pelastuspalveluiden kustannusten siirtyminen hyvinvointialueelle.

Kokonaisverotulot olivat 12 932 301,95 euroa. Valtionosuuksia kertyi 1 871 827,00 euroa. Hyvinvointialueuudistus vaikutti verotulojen ja valtionavustuksen merkittävään pienenemiseen vuoden 2023 alusta lähtien.

Vuosikatteeksi muodostui 1 797 745,24 euroa. Kunnan nettoinvestointimenot vuonna 2023 olivat 852 343,00 euroa.

Kunnan lainakanta tilikauden lopussa oli  11,1 miljoonaa euroa, mikä oli 2 164 euroa/asukas. Vastaavasti kuntakonsernissa lainaa oli yhteensä 14,1 miljoonaa euroa, mikä on  2 766 euroa/asukas. Lainakannan pienenemiseen on vaikuttanut muutokset kuntakonsernissa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus

1. esittää kunnanvaltuustolle, että tilikauden 2023 ylijäämä 125 282,91 euroa siirretään omaan pääomaan tilikauden yli- ja alijäämätilille

2. allekirjoittaa vuoden 2023 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi

3. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelujen jälkeen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi

4. valtuuttaa viranhaltijat tekemään tarvittaessa teknisiä muutoksia ennen kunnanvaltuuston käsittelyä ilman, että siitä kunnanhallituksen tarvitsee erikseen päättää.

Päätös

Marja-Terttu Koivula, Osmo Polas ja Mikko Korhonen osallistuivat pykälän esittelyyn asiantuntijoina.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kunnanhallituksen 25.3.2024 § 84 allekirjoittamaan tilinpäätöskirjaan on tehty muutos konsernilaskelmiin. Konserniyhdistelyssä konsernin tuloksessa on huomioitu Ki Oy Kunnantalon osakkeiden arvonalentumiskirjaus. Arvonalentuminen on peruutettu konsernilaskennan sisäisen omistuksen eliminoinnissa.

Korjauksen vaikutus konsernin tulokseen on + 200 000 euroa minkä jälkeen konsernin tulos on 541 933,43 euroa ylijäämäinen. Aiempi tulos ennen eliminointia oli 341 933,43 euroa ylijäämäinen.

Lisäksi tiinpäätöskirjaan on tehty teknisiä muutoksia.

Korjauksella ei ole vaikutuksia peruskunnan laskelmiin.

Konsernin tuloksen muutoksen vuoksi kunnanhallitus käsittelee ja allekirjoittaa korjatun tilinpäätöskirjan uudelleen.

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus

1. Esittää kunnanvaltuustolle, että tilikauden 2023 ylijäämä 125 282,91 euroa siirretään omaan pääomaan tilikauden yli- ja alijäämätilille

2. allekirjoittaa vuoden 2023 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi

3. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelujen jälkeen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi

4. valtuuttaa viranhaltijat tekemään tarvittaessa teknisiä muutoksia ennen kunnanvaltuuston käsittelyä ilman, että siitä kunnanhallituksen tarvitsee erikseen päättää.

Päätös

Marja-Terttu Koivula osallistui pykälän esittelyyn asiantuntijoina.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle,​ että tilikauden 2023 ylijäämä 125 282,​91 euroa siirretään omaan pääomaan tilikauden yli-​ ja alijäämätilille.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

pääkirjanpitäjä, johtoryhmä

Muutoksenhaku

Hallintovalitusohje hallinto-oikeuteen

Valitusoikeus ja valitusperusteet

Tähän hallintopäätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella. Hallintovalituksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai
  • jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään.

Tämän lisäksi muutosta saa hakea valittamalla myös

  • viranomainen, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen
    edun vuoksi.   

Päätöksen tiedoksianto ja valitusaika

Valtuuston-, kunnanhallituksen-, lautakunnan pöytäkirja ja viranhaltijoiden hallinnolliset
päätökset niihin liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen
pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa Kangasniemen
kunnan kotisivuilla, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.  

Hallintovalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös
on luovutettu asianosaiselle tai hänen laillliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta
vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen
osoittaman aikana. Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös
katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta
palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta. 

Mikäli päätös lähetetään tiedoksi tavallisena kirjeenä katsotaan asianosaisen saaneen
tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Päätöksen
katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kuitenkin kirjeen saapumispäivänä. 
Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon
päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valituaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä,
itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä
ensimmäisenä päivänä sen jälkeen.  

Valituskirjelmän sisältö 

Hallintovalitus tehdään kirjallisesti. Itä-Suomen hallinto-oikeudelle osoitetussa 
valituskirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)

  1. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
    (vaatimukset), sekä ​​​​​vaatimuksen perustelut
  2. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan. 

Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan tai muun laatijan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan
puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksenlaatijana
on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. 
Yhteystietojen muutoksesta valituksen vireillä ollessa on viipymättä ilmoitettava
hallintotuomioistuimelle.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Sähköista asiakirjaa
ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä
asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. 

Valituskirjelmän liitteet

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen,
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan
    alkamisen ajankohdasta
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin
    toimitettu viranomaiselle. 

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja.                                                                                                                                                                                      

Valituksen perilletoimittaminen ja valitusviranomainen

Valitus on toimitettava Itä-Suomen hallinto-oikeudelle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä
ennen aukioloajan päättymistä. Omalla vastuulla asiakirjat voidaan lähettää postitse tai lähetin
välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ennättävät perille ennen
valitusajan päättymistä.

Itä-Suomen hallinto-oikeus
Minna Canthin katu 64, PL 1744
70101 KUOPIO
puh: 029 56 42502
fax: 029 56 42501
ita-suomi.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Lisätietoja

Oikeusministeriön asetus (207/2023) tuomioistuinmaksulain 2 §:ssa säädettyjen maksujen
tarkistamisesta on astunut  
voimaan 16.2.2023. Tämän asetuksen nojalla muutoksenhakijalta
peritään oikeudenkäyntimaksu  hallinto-oikeudessa 250 €. Tällä uudella asetuksella on
tarkistettu tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä 
maksuista annettua lakia (1455/2015).