Kunnanvaltuusto, kokous 27.5.2024

§ 33 Hallintosääntö päivitys 1.8.2024

KNGDno-2024-316

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kuntalain 90 §:n mukaan kunnassa on oltava hallintosääntö. Hallintosäännössä annetaan lain mukaan tarpeelliset määräykset ainakin kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä ja valtuuston toiminnasta. Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan keskeinen ohjausväline. 

Kuntaliitolla on laatinut hallintosääntömallin, joka on laadittu täyttämään kuntalain 90 §:n mukaiset vähimmäisedellytykset. Kuntaliitto on päivittänyt mallia keväällä 2023. (https://www.kuntaliitto.fi/julkaisut/2023/2239-kunnan-hallintosaantomalli)

Kangasniemen kunnan hallintosääntö on päivitetty vastaamaan, paikalliset olosuhteet huomioiden, Kuntaliiton mallisääntöä.

Kuntaliiton päivitetyssä mallissa on otettu myös tarpeellisesti toimivallan siirtämistä koskevat määräykset, joilla määrätään kunnan viranomaisten toimivallan jakautumisesta poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa. Hallintosääntömääräyksissä on kuitenkin mahdollista siirtää toimivaltaa vain sellaisissa asioissa, joissa se on kuntalain 91 §:n mukaan sallittua. Pelkästään hallintosäännön määräyksillä ei voida poiketa viranomaiselle tai toimielimelle laissa säädetystä toimivallasta. Hallintosäännön määräyksistä on voitu 1 §:n mukaisesti poiketa kunnanjohtajan päätöksellä, mikäli kunnan johtaminen vakavassa häiriö- tai poikkeustilanteessa näin vaatii, nyt ne on päivitetty Kuntaliiton mallisäännön mukaisiksi.

Hyvinvointiuudistuksen liittyen Kuntaliiton mallisäännössä on huomioitu kunnan ja hyvinvointialueen välinen yhteistyö, tavoitteet ja työjako, josta on neuvoteltava vähintään valtuustokausittain. Mallisäännön mukaan tästä yhteistyöstä vastaa kunnanhallitus. 

Kuntien yhteisiin lautakuntiin on lisätty Mikkelin seudun työllisyyslautakunta sekä Sateenkaaren koulun kuntayhtymä.

Vaikuttamiselimistä säädetään kuntalain 26-28 §:ssä. Hallintosäännössä on ollut vaikuttamiselimistä omat kohtansa ja niitä on muokattu vastaamaan tarkemmin Kuntaliiton mallisääntöä.

Hallintosäännössä on useita kohtia, joissa on määräyksiä esimiesten toimivallasta tai muuten on mainintoja esimiehistä. Kuntaliiton mallisäännössä esimies-termi on korvattu termillä esihenkilö. Tämä muutos on huomioitu päivitettävässä hallintosäännössä. 

Liitteenä olevassa luonnoksessa on merkitty

  • mustalla ne kohdat, joihin ei esitetä muutosta ja vastaavat Kuntaliiton mallisääntöä,
  • punaisella ne kohdat, jotka ovat muutettu vastaamaan Kuntaliiton mallisääntöä,
  • punaisella ja yliviivauksella poistettavaksi esitettävät kohdat

Hallintosääntöön tehtyihin muutosesityksiin erikseen selvennykseksi todetaan:

§ 1 Uusi luku 7. Toimivalta poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa.

§ 3 Lautakuntien esittelijät siirretty 18 luku 144 §:ään.

§ 8 Mahdollistaa johdon sihteerin toimimisen tarvittaessa pöytäkirjanpitäjänä.

§ 10 Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan koon muuttaminen seuraavalla valtuustokaudelle yhdeksästä seitsemään varsinaiseen jäseneen.

§ 11 Kuntien yhteisiin lautakuntiin lisätty Mikkelin seudun työllisyyslautakunta sekä Sateenkaaren koulun kuntayhtymä.

§ 13 Poistettu tarpeettomana, sillä määräytyy vaalilaissa.

Luku 3 Muutettu vastaamaan kuntaliiton ohjetta lisäämällä oma luku ja vaikuttamiselimet omina pykälinä.

§ 23 Muutettu vastaamaan kuntaliiton ohjetta.

31 § Kunnanjohtajan ja toimialajohtajan tehtävät ja toimivalta, selkeytetty pykälää ja päivitetty vastuita viranhaltijoiden osalta sekä lisätty kirjastonjohtajan tehtäviin hyvinvointikoordinaattorin tehtävät.

7 luku Muutettu vastaamaan kuntaliiton ohjetta lisäämällä oma luku Toimivalta poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa ja uudet pykälät.

III OSA Valvonta, muutettu vastaamaan kuntaliiton ohjetta eriyttämällä ulkoinen ja sisäinen valvonta.

13 luku Varautuminen ja valmiussuunnittelu 86 § Varautuminen, lisätty oma luku ja pykälä vastaamaan kuntaliiton ohjetta.

§ 87 Mahdollistaa johdon sihteerin toimimisen tarvittaessa pöytäkirjanpitäjänä.

VI OSA Luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteet, päivitetty kokouspalkkioiden osalta sekä huomioitu kuntatyönantajilta tullut ohje koskien viran/toimenhaltijan osallistumista kokoukseen: Työaikaa tulee seurata myös kokouksen aikana. Työntekijä/viranhaltija on kokouksessa suorittamassa työtehtäviään, jolloin kyse on työajasta. Paikallisella sopimuksella ei voida sopia siitä, että toimielimen kokoukseen osallistuminen ei olisi työntekijän/viranhaltijan työaikaa.

Valtuuston päätösesityksen liitteeksi tallennetaan myös versio, josta muutosmerkinnät on poistettu ja joka toimii kunnan virallisena voimassa olevana hallintosääntönä ja se tallennetaan kunnan kotisivuille valitusajan umpeuduttua.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto

  1. hyväksyy liitteenä olevan päivitetyn hallintosääntöluonnoksen ja
  2. päättää, että päivitetty hallintosääntö tulee voimaan 1.8.2024.

Päätös

Marja-Terttu Koivula, Mikko Korhonen ja Osmo Polas osallistuivat pykälän esittelyyn asiantuntijoina.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle,​ että kunnanvaltuusto

  1. hyväksyy liitteenä olevan päivitetyn hallintosääntöluonnoksen ja
  2. päättää,​ että päivitetty hallintosääntö tulee voimaan 1.8.2024.

Kunnanhallituksen puheenjohtajan hallituksen puolesta kokouksessa tekemä muutosehdotus:

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle,​ että kunnanvaltuusto

1. hyväksyy liitteenä olevan päivitetyn hallintosääntöluonnoksen muutoksella § 10 kohdalla siten, että sivistys- ja hyvinvointilautakunnan kokoonpano säilytetään 9 lautakunnan jäsenessä ja
2. päättää,​ että päivitetty hallintosääntö tulee voimaan 1.8.2024.

Päätös

Maisa Juntunen esitti, että hallintosääntö palautetaan uudelleenvalmisteluun. Tuula Vornanen ja Terttu-Liisa Lindholm kannattivat esitystä.

Kokouksessa pidettiin neuvottelutauko klo 19:47 - 20:08.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kunnanhallituksen esityksestä poikkeava muutosehdotus, joten on suoritettava äänestys. Pohjaehdotus JAA ja Maisa Juntusen tekemä muutosehdotus EI. Äänestyksessä annettiin 27 ääntä, joista 13 JAA ja 14 EI.

Maisa Juntusen esityksen mukaisesti hallintosääntö palautettiin uudelleenvalmisteluun.

Äänestystulokset

  • Kyllä 13 kpl 48%

    Tuomo Janhunen, Tero Marttinen, Susanna Pirttiaho, Mikko Hokkanen, Henna Albrecht, Milja Halttunen, Tapani Nykänen, Juha Liukkonen, Tommi Vehmala, Marja-Leena Laitinen, Pasi Hänninen, Kari Luukkainen, Ilkka Tanttu

  • Ei 14 kpl 52%

    Maisa Juntunen, Mika Ollikainen, Petri Ikonen, Terttu-Liisa Lindholm, Tiina Väisänen, Jaana Laukkarinen, Kaija Koskinen, Roope Pylvänäinen, Simo Hokkanen, Kerttu Ossi, Tuula Vornanen, Sulo Hämäläinen, Eetu Lahikainen, Sirpa Sappinen

Tiedoksi

henkilöstö

Muutoksenhaku

Hallintovalitusohje hallinto-oikeuteen

Valitusoikeus ja valitusperusteet

Tähän hallintopäätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella. Hallintovalituksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai
  • jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään.

Tämän lisäksi muutosta saa hakea valittamalla myös

  • viranomainen, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen
    edun vuoksi.   

Päätöksen tiedoksianto ja valitusaika

Valtuuston-, kunnanhallituksen-, lautakunnan pöytäkirja ja viranhaltijoiden hallinnolliset
päätökset niihin liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen
pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa Kangasniemen
kunnan kotisivuilla, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.  

Hallintovalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös
on luovutettu asianosaiselle tai hänen laillliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta
vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen
osoittaman aikana. Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös
katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta
palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta. 

Mikäli päätös lähetetään tiedoksi tavallisena kirjeenä katsotaan asianosaisen saaneen
tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Päätöksen
katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kuitenkin kirjeen saapumispäivänä. 
Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon
päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valituaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä,
itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä
ensimmäisenä päivänä sen jälkeen.  

Valituskirjelmän sisältö 

Hallintovalitus tehdään kirjallisesti. Itä-Suomen hallinto-oikeudelle osoitetussa 
valituskirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)

  1. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
    (vaatimukset), sekä ​​​​​vaatimuksen perustelut
  2. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan. 

Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan tai muun laatijan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan
puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksenlaatijana
on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. 
Yhteystietojen muutoksesta valituksen vireillä ollessa on viipymättä ilmoitettava
hallintotuomioistuimelle.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Sähköista asiakirjaa
ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä
asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. 

Valituskirjelmän liitteet

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen,
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan
    alkamisen ajankohdasta
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin
    toimitettu viranomaiselle. 

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja.                                                                                                                                                                                      

Valituksen perilletoimittaminen ja valitusviranomainen

Valitus on toimitettava Itä-Suomen hallinto-oikeudelle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä
ennen aukioloajan päättymistä. Omalla vastuulla asiakirjat voidaan lähettää postitse tai lähetin
välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ennättävät perille ennen
valitusajan päättymistä.

Itä-Suomen hallinto-oikeus
Minna Canthin katu 64, PL 1744
70101 KUOPIO
puh: 029 56 42502
fax: 029 56 42501
ita-suomi.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Lisätietoja

Oikeusministeriön asetus (207/2023) tuomioistuinmaksulain 2 §:ssa säädettyjen maksujen
tarkistamisesta on astunut  
voimaan 16.2.2023. Tämän asetuksen nojalla muutoksenhakijalta
peritään oikeudenkäyntimaksu  hallinto-oikeudessa 250 €. Tällä uudella asetuksella on
tarkistettu tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä 
maksuista annettua lakia (1455/2015).