Kunnanhallitus, kokous 26.2.2024

§ 59 Mikkelin seudun kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma

KNGDno-2024-92

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Mikkelin seudulle on laadittu ensimmäinen kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma. Hanke toteutettiin yhteistyössä Mikkelin seudun kuntien, Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja Etelä-Savon maakuntaliiton kanssa.

Terveyden edistämisen ja ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta suomalaiset liikkuvat liian vähän lihasvoimalla ja vastaavasti liian paljon moottoroituja liikennevälineitä käyttäen. Mikkelin seudulle on laadittu ensimmäinen kävelyn ja pyöräilyn kehittämistä linjaava poikkihallinnollinen ohjelma. Mikkelin seutuun kuuluvat Mikkelin kaupungin lisäksi Hirvensalmen, Juvan, Kangasniemen, Mäntyharjun, Pertunmaan ja Puumalan kunnat. Suunnittelualue käsittää kuntien keskustaajamien lisäksi Mikkelin alakeskukset (Anttola, Haukivuori, Otava, Ristiina, Suomenniemi ja Rantakylä). Työ toteutettiin vuorovaikutteisesti viranhaltijoiden, asukkaiden ja luottamushenkilöiden kanssa.

Ohjelman laadinnassa hyödynnettiin asukkaiden ja alueella liikkuvien näkemyksiä. Asukaskyselyyn vastasi seudulta 695 henkilöä tavoittaen etenkin 25–64-vuotiaita. Kysely tuotti lähes 1 900 karttamerkintää liikenneympäristön koetusta nykytilasta ja kehittämistarpeista. Vastaajat ilmoittavat pyöräilevänsä ja kävelevänsä nykyisin pääasiassa vapaa-ajalla ulkoilu- ja hyvinvointisyistä. Nykyisten kävely- ja pyöräreittien laadun ja hoidon parantaminen ja uusien reittien toteuttaminen koetaan tärkeiksi kehittämiskohteiksi. Pyöräilyn turvattomuus nousee erityisenä huolen aiheena esiin.

Edistämisohjelman painopisteiksi valittiin asennemuutoksen tukeminen, kävelyn ja pyöräilyn ympärivuotisuus, turvalliset, esteettömät ja loogiset reitit eri käyttäjäryhmät huomioiden ja kestävän matkailun edistäminen. Tavoitealueita tukevana ylätason tavoitteena on asukkaiden hyvinvointi ja liikkuminen. Ohjelmaan kirjattiin 21 toimenpidekokonaisuutta, joista kukin muodostuu kokonaisuutta jäsentävistä alatoimenpiteistä. Toimenpidekokonaisuuksista viisi on määritetty ns. ensivaiheen kärkitoimenpiteiksi, joiden valmistelu ja toteutus aloitetaan vuosina 2024–2026.

Kuntien liikenneturvallisuustyöryhmät ja Mikkelin kävelyn ja pyöräilyn edistämisryhmä toteuttavat kuntatasolla toimia edistämistyön vuosikellon mukaisesti. Edistämisohjelman toteutusta ohjaa seudun liikennejärjestelmätyöryhmä, joka koordinoi ja seuraa seudullista kestävän liikkumisen edistämistyötä.

Edistämisohjelma on tavoitteena hyväksyä poliittisesti kussakin seudun kunnassa kevään 2024 aikana.

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä omalta osaltaan Mikkelin seudun kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman ja esittää sen hyväksyttäväksi kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.
________

Valmistelija

  • Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Tekninen lautakunta hyväksyi omalta osaltaan Mikkelin seudun kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman ja esittää sen hyväksyttäväksi kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle

Päätös

Mikko Korhonen toimi asiantuntijana tämän pykälän esittelyssä.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

tekninen johtaja

Muutoksenhaku

Kunnanhallituksen päätöksestä tehtävän oikaisuvaatimuksen ohje: 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se,​ johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen,​ velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen),​ sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kangasniemen kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa,​ että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon,​ jollei muuta näytetä,​ seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä,​ jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä,​ kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa kunnan kotisivuilla.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä,​ itsenäisyyspäivä,​ vapunpäivä,​ joulu-​ tai juhannusaatto tai arkilauantai,​ saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään on

Kangasniemen kunnanhallitus
Otto Mannisen tie 2
51200  KANGASNIEMI

kirjaamo@kangasniemi.fi

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen,​ ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua,​
  • se,​ millaista oikaisua vaaditaan,​
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä,​ yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kangasniemen kunnan kirjaamosta tai päätöksen tehneeltä viranomaiselta.

Kangasniemen kunta
Otto Mannisen tie 2
51200 Kangasniemi
kirjaamo@kangasniemi.fi
Puh. 040 719 9370