Kuvaus
Kuntalain 23 § mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.
Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Kunnassa on aloitteiden käsittelylle varattu aikaa siten, että aloitteet nousevat käsittelyyn valmisteluharkinnasta riippuen niin, että kunnanvaltuustolle voidaan antaa vuosittain selvitys aloitteiden käsittelystä. Selvitys annetaan vuosittain toukokuun valtuustossa.
Kansallisen kuntalaisaloitepalvelun kauttan kunnalle on 16.11.2023 osoitettu seuraava aloite: "Esitän, että kunnassa järjestettäisiin kunakin vuodenaikana yksi ideapalaveri/kuulemistilaisuus valtuuston ja kunnan kehityksestä kiinnostuneiden kuntalaisten kesken. Valtuutettujen ja tärkeimpien viranhaltijoiden osanoton pitäisi olla välttämätöntä."
Aloitteen on allekirjoittanut xxxx xxxx. Aloite on liitteenä. Liiteasiakirja ei ole julkinen koska se sisältää aloitteen tekijän henkilötietoja. Alkuperäinen aloite on luettavissa osoitteessa: Kuntapäättäjien ja muiden kuntalaisten ideapalaverit - Kuntalaisaloitepalvelu
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi
Kunnahallitus merkitsee aloitteen tiedokseen ja toteaa, että kevään ja syksyn 2024 kuluessa Kangasniemen kirjasto tulee järjestämään kaikille avoimia keskustelu- ja yleisötilaisuuksia kunnan ajankohtaisista asioista. Paikalle kutsutaan sekä luottamushenkilöitä että viranhaltijoita. Tilaisuuksien järjestämisestä tiedotetaan mm. paikallislehdessä.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.