Kunnanhallitus, kokous 5.2.2024

§ 49 Vaalilautakunnan nimeäminen presidentinvaalissa 2024

KNGDno-2023-226

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Vaalilain (714/1998) 15§ mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Vaalilautakunta on päätösvaltaisia kolmijäsenisinä. Vaalilain vaaliviranomaisia koskevaa kelpoisuus- ja esteellisyyssääntelyä täsmennettiin 1.6.2016 voimaan tulleessa vaalilain muutoksella (361/2016).

Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2019) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu. Jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla vaalien ehdokas. Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa ”mahdollisuuksien mukaan” voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalilautakuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä.

Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalilautakunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalilautakunnan tehtävissä, kuitenkin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: vaalilautakunnan jäsenenä oleva presidentinvaalien  ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi ei saa toimia vaalilain 73 §:n 2 momentissa tarkoitettuna äänestäjän avustajana.

Vaalilautakuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus asettaa vuoden 2024 presidentinvaaleihin Kangasniemen kunnan vaalipäivän 28.1.2024 sekä mahdollisen toisen vaalipäivän 11.2.2024 äänestyspaikalle (Kangasniemi 001)  vaalilautakuntaan 5 henkilöä, joista nimetään puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä 5 varahenkilöä läsnäolojärjestyksessä.

Päätös

Kunnanhallitus asetti vuoden 2024 presidentinvaaleihin Kangasniemen kunnan varsinaisen vaalipäivän 28.1.2024 äänestyspaikalle (Kangasniemi 001) vaalilautakuntaan seuraavat jäsenet sekä varajäsenet kutsumajärjestyksessä:


Laitinen Mervi, pj

Vinkola Raija, vpj

Toivakka Antti

Vaittinen Katja

Reinikainen Sirpa


Varajäsenet:

Kurki Matti

Rainio Annukka

Manninen Lasse

Salomaa Rauni

Pietarinen Rauni

Valmistelija

  • Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Vaalilain (714/1998) 15§ mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Vaalilautakunta on päätösvaltaisia kolmijäsenisinä. Vaalilain vaaliviranomaisia koskevaa kelpoisuus- ja esteellisyyssääntelyä täsmennettiin 1.6.2016 voimaan tulleessa vaalilain muutoksella (361/2016).

Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2019) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu. Jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla vaalien ehdokas. Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa ”mahdollisuuksien mukaan” voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalilautakuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä.

Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalilautakunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalilautakunnan tehtävissä, kuitenkin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: vaalilautakunnan jäsenenä oleva presidentinvaalien  ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi ei saa toimia vaalilain 73 §:n 2 momentissa tarkoitettuna äänestäjän avustajana.

Vaalilautakuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.

Kunnanhallitus on kokouksessaan 16.10.2023 § 223 asettanut vuoden 2024 presidentinvaaleihin Kangasniemen kunnan vaalipäivän 28.1.2024 äänestyspaikalle (Kangasniemi 001)  vaalilautakuntaan 5 henkilöä, joista on nimetty puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä 5 varahenkilöä läsnäolojärjestyksessä. Ehdotuksena on 16.10.2023 kokouksessa ollut, että Kunnanhallitus asettaa vuoden 2024 presidentinvaaleihin vaalilautakunnan myös mahdolliseksi toiseksi vaalipäiväksi 11.2.2024. Kunnanhallituksen päätös kattaa kuitenkin vain ensimmäisen kierroksen, joten asia tuodaan uudelleen kunnanhallituksen päätettäväksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus on kokouksessaan 16.10.2023 § 223 asettanut vuoden 2024 presidentinvaaleihin Kangasniemen kunnan vaalipäivän 28.1.2024 äänestyspaikalle (Kangasniemi 001)  vaalilautakuntaan 5 henkilöä, joista on nimetty puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä 5 varahenkilöä läsnäolojärjestyksessä. Samat henkilöt nimetään vaalilautakuntaan myös vaalin toiseksi vaalipäiväksi 11.2.2024:

Laitinen Mervi, pj
Vinkola Raija, vpj
Toivakka Antti
Vaittinen Katja
Reinikainen Sirpa

Varajäsenet:
Kurki Matti
Rainio Annukka
Manninen Lasse
Salomaa Rauni
Pietarinen Rauni

Päätös

Kunnanhallitus on kokouksessaan 16.10.2023 § 223 asettanut vuoden 2024 presidentinvaaleihin Kangasniemen kunnan vaalipäivän 28.1.2024 äänestyspaikalle (Kangasniemi 001)  vaalilautakuntaan 5 henkilöä, joista on nimetty puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä 5 varahenkilöä läsnäolojärjestyksessä. Kunnanhallitus päätti nimetä samat henkilöt vaalilautakuntaan vaalin toiseksi vaalipäiväksi 11.2.2024:

Laitinen Mervi,​ pj
Vinkola Raija,​ vpj
Toivakka Antti
Vaittinen Katja
Reinikainen Sirpa

Varajäsenet:
Kurki Matti
Rainio Annukka
Manninen Lasse
Salomaa Rauni
Pietarinen Rauni

Tiedoksi

valitut henkilöt, keskusvaalilautakunta, palkanlaskenta

Muutoksenhaku

Kunnanhallituksen päätöksestä tehtävän oikaisuvaatimuksen ohje: 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se,​ johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen,​ velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen),​ sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kangasniemen kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa,​ että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon,​ jollei muuta näytetä,​ seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä,​ jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä,​ kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa kunnan kotisivuilla.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä,​ itsenäisyyspäivä,​ vapunpäivä,​ joulu-​ tai juhannusaatto tai arkilauantai,​ saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään on

Kangasniemen kunnanhallitus
Otto Mannisen tie 2
51200  KANGASNIEMI

kirjaamo@kangasniemi.fi

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen,​ ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua,​
  • se,​ millaista oikaisua vaaditaan,​
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä,​ yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kangasniemen kunnan kirjaamosta tai päätöksen tehneeltä viranomaiselta.

Kangasniemen kunta
Otto Mannisen tie 2
51200 Kangasniemi
kirjaamo@kangasniemi.fi
Puh. 040 719 9370