Kunnanhallitus, kokous 25.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 195 Suur-Savon Sähkö Oy osakekauppa ja lunastusmenettely / Toivakan kunta

KNGDno-2023-357

Valmistelija

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Suur-Savon Sähkö Oy:n hallitus on kirjeellään 12.9.2023 ilmoittanut, että Suur-Savon Sähkö Oy:n hallitus on saanut 8.9.2023 Toivakan kunnalta (y-tunnus 0177201-0) ilmoituksen, jonka mukaan Toivakan kunta on myynyt kuusi (6) Suur-Savon Sähkö Oy:n osaketta yksityishenkilölle. Kauppahinta on 36.200,00 euroa.

Ostajana olevaa yksityishenkilöä ei ole rekisteröity Suur-Savon Sähkö Oy:n osakasluetteloon. Ostaja on siten yhtiöjärjestyksen tarkoittama uusi osakkeenomistaja.

Suur-Savon Sähkö Oy:n yhtiöjärjestyksen mukaan Suur-Savon Sähkö Oy:n osakkaina olevilla kunnilla on oikeus lunastaa uudelle osakkeenomistajalle siirtyneet osakkeet. Osakkeiden lunastushinta on osakkeiden käypä hinta. Vastikkeellisessa saannossa käyväksi hinnaksi katsotaan osakkeen luovuttajan ja siirronsaajan sopima hinta, jollei näytetä, ettei tämä hinta ole käypä hinta.

Suur-Savon Sähkö Oy:n yhtiöjärjestyksen perusteella lunastusta haluavan osakkeenomistajan on esitettävä Suur-Savon Sähkö Oy:n hallitukselle kirjallinen lunastusvaatimus viimeistään 20.10.2023.  Lunastajan on tarjouduttava lunastamaan kaikki siirtyneet osakkeet.

Mikäli useampi kunta vaatii lunastusta, jaetaan osakkeet kuntien kesken siinä suhteessa kuin näillä on ennestään osakeluetteloon merkittyjä yhtiön osakkeita lunastusvaatimuksensa tekopäivänä. Jos osakkeiden jako mene tällöin tasan, määrää yhtiön hallitus arvalla sen kunnan, joka saa jaossa yli menevät osakkeet.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus ilmoittaa Suur-Savon Sähkö Oy:n hallitukselle, että Kangasniemen kunta ei käytä lunastusoikeuttaan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Kunnanhallituksen päätöksestä tehtävän oikaisuvaatimuksen ohje: 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se,​ johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen,​ velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen),​ sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kangasniemen kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa,​ että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon,​ jollei muuta näytetä,​ seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä,​ jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä,​ kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa kunnan kotisivuilla.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä,​ itsenäisyyspäivä,​ vapunpäivä,​ joulu-​ tai juhannusaatto tai arkilauantai,​ saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään on

Kangasniemen kunnanhallitus
Otto Mannisen tie 2
51200  KANGASNIEMI

kirjaamo@kangasniemi.fi

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen,​ ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua,​
  • se,​ millaista oikaisua vaaditaan,​
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä,​ yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kangasniemen kunnan kirjaamosta tai päätöksen tehneeltä viranomaiselta.

Kangasniemen kunta
Otto Mannisen tie 2
51200 Kangasniemi
kirjaamo@kangasniemi.fi
Puh. 040 719 9370