Kunnanhallitus, kokous 2.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 205 Talousarvio 2024

KNGDno-2023-268

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kunnan talousarvion ja -suunnitelman laatimisesta säädetään kuntalain (410/2015) 110 §:ssä. 

Valtuuston on vuoden loppuun  mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä vastuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. 

Kangasniemen kunnan vuoden 2024 talousarviosta tehtyjen ennakkoarvioiden mukaan talouteen kohdistuu merkittäviä säästöpaineita. Pitkällä tähtäimellä tavoitteena on löytää tasapaino toimintatulojen ja -menojen välilllä siten, että huomioituna pienentyvät verotulot ja valtionosuudet, tulos saadaan pysymään nollassa tai hieman ylijäämäisenä. Ottaen huomioon, että vuosi 2024 on välivuosi sote-uudistuksen ja TE-palveluuudistuksen välimaastossa, pysyväisluontoiset rakenteelliset muutokset on syytä huomioida vasta sitten, kun tiedetään TE-palvelu-uudistuksen vaikutukset kunnan talouteen. Talousarviovuoden 2024 osalta on kuitenkin löydettävä keinoja tasapainoisen talousarvion saavuttamiseksi. Vuoden 2023 talousarvioon suhteutettuna mm. henkilöstökulujen nousu on 7 %. Pelkästään kesäkuussa 2024 toteutettavien yleiskorotusten vaikutus on 3,8 %.

Alkukesästä tehdyn alustavan epävirallisen talousarviokierroksen perusteella talouden sopeutustarve on suurusluokaltaan noin 1,5 M€. Merkittävimmät syyt tähän ovat verotulojen pieneneminen vuoden 2023 talousarvioon nähden 738 t€ sekä valtionosuuksien pieneneminen 213 t€, minkä erien yhteisvaikutus on 951 t€. Elokuussa julkaistaan seuraavat ennusteet, minkä jälkeen laaditaan lopullinen raami talousarviolle.

Talousarvio- ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa- ja suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. 

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamisesta seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. 

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot ja siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. 

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. 

Kunnan talousarvion valmistelu kuuluu kuntalain (410/2015) 39 §:n mukaisesti kunnanhallituksen tehtäviin. Valmisteluun osallistuvat kunnan toimielimet ja viranhaltijat omilla tehtäväalueillaan kunnanhallituksen antamien ohjeiden pohjalta. Toimielinten talousarvio- ja suunnitelmaesityksistä kootaan kunnanhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi talousarvio vuodelle 2024 ja taloussuunnitelma vuosille 2025-2026. 

Ohjeet talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2025-2026 ovat esityslistan liitteenä. Talousarvio-ohje täydentyy elokuussa euromääräisellä budjettiraamilla.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus hyväksyy vuoden 2024 talousarvion ja taloussuunnitelman 2025-2026 laadintaohjeen ja antaa evästyksen talousarvioraamille sekä valtuuttaa talous- ja hankepäällikön tarvittaessa tekemään asiakirjaan teknisluontoisia korjauksia.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus on 19.6.2023 § 134 hyväksynyt vuoden 2024 talousarvion ja taloussuunnitelman 2025-2026 laadintaohjeen ja antanut viranhaltijoille evästystä talousarvioraamin tekemiseen. Alkukesästä tehdyn alustavan epävirallisen talousarviokierroksen perusteella talouden sopeutustarve on suuruusluokaltaan noin 1,5 M€. Merkittävimpiä syitä tähän ovat mm. verotulojen pieneneminen vuoden 2023 talousarvioon nähden 906 500 eurolla viimeisimmän elokuussa julkaistun ennusteen mukaan sekä henkilöstökulujen yleiskorotuksiin perustuva kustannusten nousu 7 % (vaikutus 642 900 eur).  Elokuussa päivitettyä valtionosuusennustetta odotetaan julkaistavaksi syyskuun ensimmäisinä päivinä.

Budjettialijäämän pienentämiseksi esitetään kaikkia toimialoja koskevaa liitteenä olevaa raamibudjettia. Raamibudjetin kokonaisuuden kannalta on syytä jättää mahdollisuus siihen, että raamin säästöosuuksia voidaan tarvittaessa budjetista vastaavan viranhaltijan ja kunnanjohtajan päätöksellä muokata toimialalojen välillä kunhan kokonaissäästötavoite saavutetaan koko kunnan osalta raamin mukaisesti. Raamissa on huomioitu sopeutustarpeet koko taloussuunnittelukaudelle 2024-2026. Tulevien vuosien säästötarpeita tullaan kutenkin tarkentamaan vuosittain. Säästöillä tavoitellaan tulevien vuosien paineet kestävää kuntataloutta, joka huomioi tasapainon tulojen ja kulujen välillä.

Talousarvion valmistelussa on laskettu myös kunnallisveron korotuksen vaikutusta verotuloihin. 0,5 %-yksikön korotus kunnallisveroprosenttiin toisi laskennallisesti 387 euroa lisää verotuloja vuodessa.

Liitteenä laskelma budjettiraamista ja säästötavoitteista. Esitetyn 990 t€ talousarviovuodelle 2024 ei vielä päästä nollatulokseen talousarviossa. Säästötavoitteissa esitetyttyjen vuosien 2025 ja 2026 säästöillä tavoitellaan kuitenkin tasapainoa kunnan talouteen pidemmällä aikavälillä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus hyväksyy budjettiraamin esityksen mukaisesti ja velvoittaa toimialat sopeuttamaan budjettejaan raamin edellyttämällä tavalla sekä vastuuttaa talous- ja hankepäällikön ja kunnanjohtajan tekemään muutoksia raamiin toimialojen välillä.

Päätös

Marja-Leena Laitinen saapui kokoukseen tämän pykälän alussa klo 16:08.

Mikko Korhonen ja Marja-Terttu Koivula toimivat asiantuntijoina pykälän esittelyssä.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Valmistelija

Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus on 19.6.2023 § 134 hyväksynyt vuoden 2024 talousarvion ja taloussuunnitelman 2025-2026 laadintaohjeen ja antanut viranhaltijoille evästystä talousarvioraamin tekemiseen. Alkukesästä tehdyn alustavan epävirallisen talousarviokierroksen perusteella talouden sopeutustarve on suuruusluokaltaan noin 1,5 M€. Merkittävimpiä syitä tähän ovat mm. verotulojen pieneneminen vuoden 2023 talousarvioon nähden 906 500 eurolla viimeisimmän elokuussa julkaistun ennusteen mukaan sekä henkilöstökulujen yleiskorotuksiin perustuva kustannusten nousu 7 % (vaikutus 642 900 eur).

Budjettialijäämän pienentämiseksi kunnanhallitus on päättänyt, että kaikkia toimialoja koskevan raamibudjetin. Raamibudjetin kokonaisuuden kannalta on jätetty mahdollisuus siihen, että raamin säästöosuuksia voidaan tarvittaessa budjetista vastaavan viranhaltijan ja kunnanjohtajan päätöksellä muokata toimialojen välillä, kunhan kokonaissäästötavoite saavutetaan koko kunnan osalta raamin mukaisesti. Teknisten palveluiden osalta raamin mukaiset ulkoiset nettokustannukset saisivat olla -2197 t€.

Teknisen toimen esimiehet ovat valmistelleet talousarvioesityksensä 2024. Talousarvioesitys sisältää teknisen lautakunnan toimintatuottoja 2 157 t€. Toimintakuluja budjettiesityksessä on 4 439 t€. Talousarvioluvuista puuttuvat vielä sisäiset erät. Vuosikatteeksi muodostuu -2282 t€, joka on 413 t€ vähemmän, kuin vuoden 2023 talousarvion vuosikate (-2 696 t€).

Vastuualueiden talousarvio esitykset ovat seuraavat:

Hallinto- ja lautakuntapalvelut

Toiminta jatkuu pääsääntöisesti entisen mukaisesti. PTS tehdään 2 kpl ja kiinteistöveroprojektia viedään eteenpäin suunnitellusti. Yksityistieavustuksia ei jaeta.

Rakennus- ja aluetekniikka

Sisältää kiinteistökeskuksen, aluetekniikan sekä liikuntapaikat. Ulkoisiin vuokriin on laskettu 7% korotus. Sisäisiä vuokria tullaan vielä tarkistamaan, kun ulkoiset kustannukset ovat selvillä. Sähkön hinta on laskettu merkittävästi alempana (189 t€), kuin edellisenä vuonna. Tilapäisten kuukausipalkkoja on vähennetty 23 t€.

Ruoka- ja puhtauspalvelut

Elintarvikkeiden määrärahasta on vähennetty 10000 €.

Vesihuoltolaitos

Ei merkittäviä muutoksia toimintaan. Veden ja jäteveden hintoja tullaan tarkistamaan viimeistään joulukuussa 2023. Talousarviossa huomioitu 5% korotus veden- ja jäteveden hintaan.

Päätösehdotus

Esittelijä

Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Tekninen lautakunta hyväksyy teknisen toimen talousarvioesityksen vuodelle 2024 ja esittää sen kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

________

Valmistelija

  • Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kuntalain (410/2015) 110 § mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 19.6.2023 § 134 vahvistanut ohjeen talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2025-2026 laatimiseksi. Tämän mukaisesti palvelualueet ovat valmistelleet talousarvioon 2024 lukuja tällä hetkellä tiedossa olevilla perusteilla. Talousarvion 1. käsittelyssä esitetään ensimmäisen laadintavaiheen laskelma koko kunnan osalta.

Talousarvion valmistelutyö jatkuu kunnanhallituksen jatkovalmisteluohjeiden mukaisesti. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus merkitsee talousarvion valmistelutilanteen tiedoksi ja antaa ohjeet jatkovalmistelulle.

Päätös

Kunnanhallitus merkitsi talousarvion valmistelutilanteen tiedoksi ja antoi ohjeet jatkovalmistelulle.