Kunnanhallitus, kokous 4.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 181 Sopimuksen hyväksyminen Mikkelin seudun työvoimapalveluiden järjestämisestä 1.1.2025 alkaen

KNGDno-2022-414

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupunki on tehnyt hankehakemuksen Etelä-Savon maakuntaliitolle alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen (AKKE)-määrärahasta. Hakemus ja hankkeen kuvaus ovat liitteinä. Hankkeen tavoitteena on osallistaa maakunnan avaintoimijat yhteiseen valmisteluun tulevan TE2024 uudistuksen toteuttamiseksi.

Hanke toteutetaan vuoden mittaisena, mutta sen keskeinen tavoite kohdistuu jo alkusyksyyn 2023. Lokakuun viimeiseen päivään mennessä tulee kunnilla olla tiedossa, millaiseen työvoimapalvelualueeseen ne kuuluvat ja onko kyseisellä ratkaisulla edellytykset järjestää työvoimapalvelut vuoden 2025 alusta. Mikäli työvoimapalvelualue kokonaisuudessaan jää työllisen työvoiman osalta alle 20 000, on kyseisten kuntien esitettävä perustelut kyseiselle alitukselle ja riittävän uskottava esitys työvoimapalveluiden toteuttamisen edellytyksistä.

Hankkeen keskeisimmät tavoitteet voidaan kiteyttää seuraavasti:

  • Organisoida työvoimapalvelujen kokonaisuutta valmistelevat asiantuntijaryhmät.
  • Johtaa valmisteluryhmien työskentelyä ja tuloksellisuutta niin, että syyskuussa 2023 alkaa konkretisoitua eri valmisteluteemojen johtopäätökset työvoimapalvelujen toteuttamisesta.
  • Tiedottaa valmistelun edistymisestä sekä verkostoja että tiedotusvälineitä sekä ottaa vastaan valmisteluihin liittyviä kysymyksiä
  • Hankkeella tavoitellaan sitä, että alueella oleva osaaminen työvoimapalvelujen tuottamisessa säilyy muutoksen yhteydessä ja tässä keskeistä on luoda yhteinen tulevaisuuden näkymä sekä kunta- että TE-henkilöstölle.

Hankkeen kustannuksista Kangasniemen kunnan osuus on 1752,00 euroa ja Mikkelin kaupungille on ilmoitettu, että Kangasniemen kunta on mukana hankkeessa, jos se saa myönteisen rahoituspäätöksen. Ilmoitus on tehty sähköpostitse 21.10.2022, jotta hankehakemuksen jättöä on voitu kiirehtiä.

Hankken toteutuksen aikana huomioidaan "Yhdessä" -hanke, jossa tavoitteena on työvoimapalvelujen kehittäminen operatiivisella tasolla. YHDESSÄ - Tulevaisuuden työllisyyspalvelut Mikkelin seudulla on Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n Etelä-Savon ELY-keskukselle tekemä ESR+ -hankehakemus, jonka kokonaiskustannukset ovat 872 188,00 euroa ja omarahoitusosuuteen 174 438,00 euroa on kanavoitu seutuvaliokunnan omarahoitusta ja hanke kohdistuu koko Mikkelin seudulle.

Yhdessä-hankkeen tavoitteena on luoda Mikkelin seudulle uusi monialainen palvelumalli, jossa yhä useampi toimija osallistuu työllisyyden hoitamiseen omasta roolistaan. Hankkeessa kehitetään toimijoiden yhteistyötapoja ja työnkuvia, vähennetään siiloutumista, parannetaan tiedon liikkuvuutta toimijoiden välillä ottamalla käyttöön digitaalisia ratkaisuja ja kehitetään asiakasohjausta. Näin tuotetaan lisäarvoa olemassa oleviin palveluihin. Mallin seurauksena edistetään yhdenvertaisuutta ja ehkäistään työvoimapalvelujen kentän monimuotoisuudesta aiheutuvaa syrjintää. Hankkeessa rakennettava palvelumalli pilotoidaan oikeassa asiakasympäristössä.

Hankkeessa parannetaan myös rekrytointivaikeuksista kärsivien alojen ja työnantajien vetovoimaa ja mainekuvaa. Hankkeessa etsitään piilotyöpaikkoja ja klusteroidaan työnantajayrityksiä ns. miniklustereiksi, jotka ovat yksittäistä työnantajaa vetovoimaisempia kansallisessa työmarkkinassa. Klustereihin osallistuvien työnantajayritysten rekrytointiprosesseja kehitetään ja alueen työmahdollisuuksista viestitään miniklusterikohtaises ti Suomessa ja ulkomailla. Työmarkkinoille tulevan työvoiman ja klusteriyritysten kohtaantoa edistetään mm. oppilaitoksissa järjestettävin rekrytointitapahtumin.

Lisäksi hankkeessa edistetään ketterien työllistymismallien käyttöä rekrytointivaikeuksista kärsivillä aloilla. Työ pitää sisällään oppisopimuksen ja yksityisten koulutusten edistämistyötä sekä nykyisten TE-palvelujen tarjoamien ketterien koulutusmallien edistämistyötä. Työ sovitetaan mm. Jotpa-rahoitusohjelmaan siten, ettei synny päällekkäisyyttä. Niistä yrityksistä, joiden työvoimatarvetta ei voida ratkaista ketterin mallein, perustetaan oma miniklusteri ja kokeillaan työperäisen maahanmuuton lisäämistä rekrytointivaikeuksien ratkaisemiseksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi Mikkelin kaupungin ja Miksein hankehakemukset työllisyyspalveluiden lakimiuutoksiin ja kuntien tuleviin uusiin vastuihin liittyen ja päättää, että Kangasniemen kunta on mukana Mikkelin kaupungin hallinnoimassa TE2024 valmisteluhankeessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Eduskunta hyväksyi 1.3.2023 julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirtämisen kunnille 1.1.2025 alkaen. Uudistuksella tavoitellaan työllisyyden lisäämistä tuomalla palvelut osaksi kunnan elinvoimatehtävää. Tehtävien järjestymiseksi kunnille siirtyy yleiskatteellista valtionosuutta sekä henkilöstöä TE-​toimistoista sekä KEHA-​ ja ELY-​keskuksista. Lakiin sisältyy kuntien omarahoittaman työttömyysturvan muuttaminen nykyistä kannustavammaksi. Lain mukaisesti kunnat voivat järjestää palvelut itse tai sopia järjestämisvastuun siirtämisestä toiselle kunnalle tai kuntayhtymälle (Kuntalaki 8 §).

Kunnat,​ joissa työvoima ylittää 20 000 henkilöä,​ voivat järjestää palvelu itse. Mikäli kunnan työvoima alittaa 20 000 henkilöä,​ kunnan tulee perustaa yhden tai useamman kunnan sisältävä työvoimapalvelualue. Lain mukaan työllisyysalueen tulee olla maantieteellisesti yhtenäinen,​ työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimiva alue sekä siihen tulee lähtökohtaisesti sisällyttää alueen keskuskaupunki. Työvoimapalvelualueen järjestämisvastuu voidaan myöntää poikkeusluvalla alle 20 000 työvoimapohjan omaavalle alueelle.

Mikkelin kaupungissa työvoimapohja täyttää laissa esitetyn 20 000 minimirajan. Mikkelin kaupunki on todennut, että elinvoiman kehittämisen kannalta on kupungille eduksi,​ että tuleva työllisyysalue on laajempi. Mikkelin kaupunki suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti ns. vastuukunnan rooliin,​ mikäli muilla kunnilla on halukkuutta liittyä samaan työvoimapalvelualueeseen Mikkelin kaupungin kanssa.

Järjestämislain 12,​ 13 ja 15 § ja voimaanpanolain 3,​ 4,​ ja 8 § edellyttää kaikkia kuntia ilmoittamaan ratkaisunsa työvoimapalveluiden järjestämisvastuusta. Ilmoituksessa tulee olla kuntien sopimus yhteisestä toimielimestä tai vaihtoehtoisesti kuntayhtymän perussopimus.Mikäli halukkuutta yhteiseen työvoimapalvelualueeseen ei esiinny,​ Mikkelin kaupungin tulee ilmoittaa päätös järjestää julkiset työvoimapalvelut yksin. Edellä mainitussa ilmoituksessa tulee olla mukana myös järjestämissuunnitelma,​ joka sisältää kannanoton (ilmoituksen) halusta vastaanottaa TE-​hallinnon nyt käytössä olevia toimitiloja. Mikäli työvoimapohja alueella olisi alle 20 000,​ tulisi ilmoituksen mukana olla myös hakemus,​ jossa järjestämislain ehdoista haetaan poikkeuslupaa. Tämä ei koske Mikkelin kaupunkia eikä myöskään samaan työvoimapalvelualueeseen hakeutuvia kuntia.

Mikkelin kaupunki on vastanut kuntien yhteisestä kuntakokeilu hankkeesta ja hankkeesta saadut kokemukset ovat Kangsaniemen kunnan osalta olleet myönteisiä. Kangasnimen kunnassa voidaan todeta, että Mikkelin kaupungin halukkuus järjestää työvoima-alue Etelä-Savossa yhteisesti ympäristökuntien kanssa tukee ratkaisulla koko Etelä-Savon aluetta. 

Mikkelin kaupunki ilmoittaa, että palvelualueen järjestämissuunnitelmassa tulee olla arvio seuraavista asioista:

  • Taloudelliset ja henkilöstövoimavarat sekä niiden kohdentuminen
  • Palveluiden tuottaminen ja kohdentaminen
  • Toimipisteiden määrä ja sijoittuminen
  • Yhteistyötahot ja -​muodot
  • Työperäisen maahanmuuton,​ työvoiman ja työpaikkojen kohtaannon sekä työvoiman liikkuvuuden edistäminen
  • Varautuminen rakennemuutostilanteisiin

Kyseiset kysymykset tarkentuvat meneillään olevan valmistelun myötä. Jo tässä vaiheessa voidaan tuoda julki periaatteita,​ jotka tulee ottaa huomioon työvoimapalvelualuetta rakentaessa:

  • Elinvoiman vahvistaminen julkisilla työvoimapalveluilla
  • Paikallisen ja keskitetyn asiantuntemuksen taitava hyödyntäminen
  • Annettujen resurssien tehokas ja tarkoituksenmukainen käyttö
  • Viranomaispalvelujen tuottaminen yhteisvastuullisesti ja suhteellisesti samansuuruisilla resursoinneilla
  • Työvoimapalvelujen suunnittelu alueellisena kokonaisuutena ilman (mahdollisia) kuntarajoja
  • Henkilöstön asiantuntemuksen hyödyntäminen koko alueella
  • Aktiivinen yhteistyö organisaatioiden välillä (ns. ekosysteemiajattelu)
  • Vaikuttava yhdyspintayhteistyö hyvinvointialueen kanssa
  • Tarkoituksenmukaiset ratkaisut tietojärjestelmien ja digitaalisten palveluiden osalta
  • Aktiivinen työperäisen maahanmuuton edistäminen ja siihen liittyvän vetovoiman lisääminen
  • Vaikuttava yhdyspintatyö koulutusorganisaatioiden kanssa
  • Valmisteluun liittyy yhteistoimintavelvoite,​ joka jokaisen uudistukseen liittyvän organisaation tulee täyttää.

Mikkelin kaupunki ilmoittaa, että samaan työvoimapalvelualueeseen aikovan kunnan tulee esittää lisätietopyynnöt suoraan TE2024 E-​Savo hankkeelle. Jokainen kysymys ja tiedustelu on osa valmistelua tulevaa uudistusta varten. Annettu aikataulu edellyttää varsinaisen kuntien välisen sopimuksen valmisteluun riittävää valmisteluaikaa tiedossa olevan tahtotilan pohjalta. 

Mikkelin kaupungin kanssa samaan työvoimapalvelualueeseen tahtovia kuntia pyydetään ilmoittamaan Mikkelin kaupungille kantansa 31.5.2023 mennessä. Ilmoituksessa tulee olla seuraavat asiat:

  • Valtuutetaan Mikkelin kaupunki valmistelemaan yhteistä työvoimapalvelualuetta,​ jonka valmisteluun kunta ilmoittautuu
  • Nimeää kunnasta yhteyshenkilön viranhaltijoiden valmistelutyön projektiryhmään
  • sekä ohjausryhmään kunnanjohdon edustajat

Mikkelin kaupungin vastuuvalmistelijana toimii työllisyyspalveluiden palvelupäällikkö/ kokeilujohtaja Pekka Patama

TE2024 uudistuksen ensimmäisen vaiheen (työvoimapalvelualueiden muotoutuminen) aikataulu on tiukka. Työvoimapalvelualueeseen mukaan tulevien kuntien valtuustopäätökset tulee olla tehtynä viimeistään 18.9.2023,​ joka mahdollistaa päätösten lainvoimaisuuden ja sopimuksen allekirjoittamisen lain edellyttämässä määräajassa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Ytr merkitsee tiedokseen että Kangasniemen kunnanhallitus tullee esittämään kunnanvaltuustolle, että

  • Valtuuttaa Mikkelin kaupungin valmistelemaan yhteistä työvoimapalvelualuetta, jonka valmisteluun Kangasniemen kunta ilmoittautuu,

  • Nimeää Kangasniemen kunnan yhteyshenkilöksi työllisyyskoordinaattori Helena Vartiaisen viranhaltijoiden valmistelutyön projektiryhmään sekä hallintojohtaja Sari Linturi-Sahlmanin ohjausryhmään

  • hyväksyy Mikkelin kaupungin vastuuvalmistelijaksi työllisyyspalveluiden palvelupäällikkö/kokeilujohtaja Pekka Pataman

  • että työllisyyden yhteistoiminta-alueen perustaminen edellyttää YT-menettelyn käynnistymistä Kangasniemen kunnassa.

Lisäksi Kangasniemen YTR toteaa, että Mikkelin kaupunki on vastanut kuntien yhteisestä kuntakokeilu hankkeesta ja hankkeesta saadut kokemukset ovat Kangasniemen kunnan osalta olleet myönteisiä. Kangasniemen kunnassa voidaan todeta, että Mikkelin kaupungin halukkuus järjestää työvoima-alue Etelä-Savossa yhteisesti ympäristökuntien kanssa tukee ratkaisulla koko Etelä-Savon aluetta ja vahvistaa omaltaosaltaan kangasniemeläisten työllisyyttä. 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi
Helena Vartiainen

Kuvaus

Mikkelin kaupunki tiedustelee pöytäkirjaotteellaan 17.4.2023 Kangasniemen kunnan halukkuutta muodostaa yhteinen työvoimapalvelualue. Eduskunta hyväksyi 1.3.23 julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirtämisen kunnille 1.1.2025 alkaen. Uudistuksella tavoitellaan työllisyyden lisäämistä tuomalla palvelut osaksi kunnan elinvoimatehtävää. Tehtävien järjestymiseksi kunnille siirtyy yleiskatteellista valtionosuutta sekä henkilöstöä TE-toimistoista sekä KEHA- ja ELY-keskuksista. Lakiin sisältyy kuntien omarahoittaman työttömyysturvan muuttaminen nykyistä kannustavammaksi, joka tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että kunnan maksaman työmarkkinatuen kuntaosuuden rajat laskevat niin, että kustannukset siirtyvät kunnille jo työttömyyden aikaisemmassa vaiheessa. Työ- ja elinkeinoministeriö on laskenut, että TE24-uudistuksesta kunnille aiheutuvat kertaluontoiset kustannukset ovat noin 15 - 25 miljoonaa euroa ja jatkuvien tietojärjestelmäkustannusten suuruus on 5 - 10 miljoonaa euroa. Muutoskustannukset korvataan osana valtionosuuksia. Laskennallisesti Etelä-Savon TE-toimistosta siirtyy Kangasniemen kuntaan 3,7 henkilöä.

Kunnat voivat järjestää palvelut itse tai sopia järjestämisvastuun siirtämisestä toiselle kunnalle tai kuntayhtymälle (Kuntalaki 8§). Kunnat, joissa työvoima ylittää 20 000 henkilöä, voivat järjestää palvelut itse. Mikäli kunnan työvoima alittaa 20 000 henkilöä, kunnan tulee perustaa yhden tai useamman kunnan sisältävä työvoimapalvelualue. Lain mukaan työllisyysalueen tulee olla maantieteellisesti yhtenäinen, työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimiva alue sekä siihen tulee lähtökohtaisesti sisällyttää alueen keskuskaupunki. Työvoimapalvelualueen järjestämisvastuu voidaan myöntää poikkeusluvalla alle 20 000 työvoimapohjan omaavalle alueelle.

Kuntien on sovittava yhteistoiminta-alueiden muodostamisesta ja ilmoitettava siitä valtuustojen lainvoimaisilla päätöksillä työ- ja elinkeinoministeriölle lokakuun 2023 loppuun mennessä. Kuntien, jotka muodostavat työllisyysalueen, on toimitettava Työ- ja elinkeinoministeriölle sopimus yhteisestä toimielimestä tai kuntayhtymän perussopimus. Kuntayhtymä tai vastuukunta voi myös sopia työvoimaviranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä eli tehdä sopimuksen viranomaistehtävän hoitamisesta virkavastuulla toisen kunnan viranhaltijan hoidettavaksi kuntalain 54 § mukaisesti. Mikkelin kaupungin tiedustelu tarkoittaisi sitä, että työvoimapalvelualueelle muodostuisi vastuukuntamallin mukainen toimielin.

Sopimuksessa sovitaan mm. päätöksenteko- ja äänivaltakysymyksistä sekä kustannusten jakamisesta. Sopimus on toimitettava ministeriölle kahden viikon kuluessa sen hyväksymisestä. Ilmoituksessa tulee olla mukana myös järjestämissuunnitelma. Siinä tulee olla arvio seuraavista asioista:

  • Taloudelliset ja henkilöstövoimavarat sekä niiden kohdentuminen
  •  Palveluiden tuottaminen ja kohdentaminen
  • Toimipisteiden määrä ja sijoittuminen
  • Yhteistyötahot ja -muodot
  • Työperäisen maahanmuuton, työvoiman ja työpaikkojen kohtaannon sekä työvoiman liikkuvuuden edistäminen
  • Varautuminen rakennemuutostilanteisiin

Järjestämissuunnitelman laatimisen aikataulu on tiukka. Työvoimapalvelualueeseen mukaan tulevien kuntien valtuustopäätökset tulee olla tehtynä viimeistään 18.9.2023 kokouksessa tai sitä ennen. Näin kuntien sopimukseen jää vajaa viikko valtuustojen päätöksen tultua lainvoimaiseksi.

TE-uudistus luo työvoimapalveluista kunnille uuden valtionosuustehtävän, jonka kustannukset korvataan täysimääräisesti valtionosuuksina. Valtakunnan tasolla siirtyvien palvelujen tulot ja menot ovat 660 miljoonaa euroa. Uudistuksessa siirtyvät työttömyysturvamenojen maksuvastuut kompensoidaan poikkileikkaustilanteessa 260 miljoonan euron summalla, jota korotetaan vuosittain indeksillä. Jatkossa kunnan työttömyysturvamenot määräytyvät työttömänä olleiden työnhakijoiden perusteella. Keskimäärin työllisyyden ja elinkeinoelämän edistäminen tulee muodostamaan noin 12 % koko kuntataloudesta.

Mikkelin kaupunki on aloittanut uudistuksen valmistelutyön Etelä-Savon maakuntaliiton rahoittamassa TE2024 E-Savo -hankkeessa, joka käynnistyi huhtikuussa 2023. Kangasniemen kunta on hankkeessa mukana. Hankkeen tehtävänä on organisoida työvoimapalvelujen kokonaisuutta valmistelevat asiantuntijaryhmät ja koordinoida niiden työskentelyä. Työryhmät ovat: henkilöasiakaspalvelut, yrityspalvelut, koulutus, yhdyspinnat hyvinvointialueelle, henkilöstön sijoittuminen, palvelualueiden väliset sopimukset, asiakastietojärjestelmät sekä toimitilat ja -pisteet.

Kangasniemen kunta on tehnyt määrätietoisesti työtä työllisyyspalveluiden kehittämiseksi, jotta paikalliset työllisyyspalvelut olisivat saatavilla lähipalveluna ja paikalliset moniammatilliset verkostot olisivat hyödynnettävissä täysimittaisesti. Nämä verkostot muodostuvat mm. Eloisan sote-palveluista, TE-palveluista, paikallisista työnantajista ja yhdistyksistä. Osaltaan kehittämisellä on pyritty vastaamaan TE24-uudistuksen myötä kunnille tuleviin uusiin velvoitteisiin. Kangasniemi pitääkin erittäin tärkeänä sitä, että lähipalvelut ovat myös jatkossa saatavilla. Odotuksena on, että TE-uudistus muodostaa mahdollisuuden tehdä tuloksellista työllisyys- ja elinvoimapolitiikkaa, kun valtion hoitaman työllisyydenhoidon, kunnan oman työllisyydenhoidon ja elinkeinotoimen resursseja voidaan yhdistää ja käyttää paikallisten lähtökohtien mukaisesti.

Riskinä uudistuksessa voidaan pitää palvelujen toteutuksen siirtymistä liian kauas paikalliselta tasolta, jolloin uudistuksen tavoitteena olevaa synergiaetua ei saavuteta ja kunnan kustannukset kasvavat. Elinvoimapolitiikka korostuu sote-uudistuksen jälkeisen ajan kuntien toiminnassa sivistys- ja hyvinvointitehtävien lisäksi.

Mikkelin seutu muodostaa lain tarkoittaman yhtenäisen työvoima-alueen, jonka hyvin toimivat työmarkkinat ovat kaikkien alueen kuntien intressissä. Mikkelin maalaismaiset kehyskunnat muodostavat omaleimaisen kokonaisuutensa työssäkäyntialueella, joka tulee ottaa yhteisessä valmistelussa huomioon. Kangasniemen kunta edellyttää, että kaikissa Mikkelin kaupungin nimeämissä uudistuksen valmistelutyöryhmissä on mukana myös kehyskuntien edustus.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kangasniemen kunnanhallitus päättää, että se

1. Valtuuttaa Mikkelin kaupungin valmistelemaan yhteistä työvoimapalvelualuetta, jonka valmisteluun Kangasniemen kunta ilmoittautuu,

2. Nimeää Kangasniemen kunnan yhteyshenkilöksi työllisyyskoordinaattori Helena Vartiaisen viranhaltijoiden valmistelutyön projektiryhmään sekä hallintojohtaja Sari Linturi-Sahlmanin ohjausryhmään

3. hyväksyy Mikkelin kaupungin vastuuvalmistelijaksi työllisyyspalveluiden palvelupäällikkö/kokeilujohtaja Pekka Pataman

Lisäksi Kangasniemen kunta edellyttää, että kaikissa Mikkelin kaupungin nimeämissä uudistuksen valmistelutyöryhmissä on mukana myös kehyskuntien edustus.

Päätös saatetaan kunnanvaltuustolle tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kuvaus

Kangasniemen kunnanhallitus on päättänyt,​ että se

1. Valtuuttaa Mikkelin kaupungin valmistelemaan yhteistä työvoimapalvelualuetta,​ jonka valmisteluun Kangasniemen kunta ilmoittautuu,​

2. Nimeää Kangasniemen kunnan yhteyshenkilöksi työllisyyskoordinaattori Helena Vartiaisen viranhaltijoiden valmistelutyön projektiryhmään sekä hallintojohtaja Sari Linturi-​Sahlmanin ohjausryhmään

3. hyväksyy Mikkelin kaupungin vastuuvalmistelijaksi työllisyyspalveluiden palvelupäällikkö/kokeilujohtaja Pekka Pataman

Lisäksi Kangasniemen kunta edellyttää,​ että kaikissa Mikkelin kaupungin nimeämissä uudistuksen valmistelutyöryhmissä on mukana myös kehyskuntien edustus.

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto merkitsee päätöksen tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

  • Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Julkiset työvoimapalvelut siirretään kuntien vastuulle 1.1.2025 alkaen. (Laki TyVM 26/2022 vp eduskunta.fi, hyväksytty 1.3.2023.) Uudistuksella tavoitellaan työllisyyden lisäämistä tuomalla palvelut osaksi kunnan elinvoimatehtävää.

Mikkelin kaupunginhallitus käynnisti päätöksellään 17.4.2023 § 142 tiedustelun kaikille Etelä-Savon kunnille halukkuudesta osallistua yhteiseen työllisyysalueeseen Mikkelin kanssa, joka toimisi alueen vastuukuntana. Yhteisen työllisyysalueen valmisteluun sitoutuivat Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mäntyharju, Pertunmaa ja Puumala esitettyyn määräaikaan mennessä. Pieksämäen kaupunki ilmoitti haluavansa osallistua työllisyysalueen valmisteluun ilman varsinaista sitoutumista. Savonlinna on ilmoittanut haluavansa oman työllisyysalueen ja hakee siihen poikkeuslupaa. Valtioneuvosto päättää työllisyysalueista helmikuun 2024 loppuun mennessä.

Mikkelin seudun työllisyysalueen valmistelun ohjausryhmä koostuu valmisteluun sitoutuneiden kuntien ja Pieksämäen edustajista, sekä Mikkelin kuntakokeilun ja TE2024 E-Savo-hankkeen edustajista. Valmistelun yhteydessä on varmistettu jokaisen osallistuvan kunnan päätöksentekoaikataulu kunnanhallitusten ja kunnanvaltuustojen osalta niin, että järjestämissopimus liitteineen saadaan hyväksyttyä ja allekirjoitettua vaaditussa aikataulussa.

Työllisyysalue vastaa nimenomaan lakisääteisten työllisyyspalveluiden järjestämisestä. Suuri osa kuntien vapaehtoisesti järjestämistä työeläpalveluista jää siis edelleen kuntien järjestettäväksi. Sopimuksen hyväksymisen jälkeen valmistelutyö jatkuu palvelusuunnitelman laatimisella. Kuntien tulee osoittaa tilat työvoimapalvelualueen toiminnalle.

Työllisyysalueen toimintamenojen rahoituksesta sopijakunnat vastaavat maksuosuudella, joka jaetaan 47 % työikäisten määrästä, 47 % työttömien määrästä ja 6 % vieraskielisten määrästä laskettavilla perusteilla. Laskentatapa vastaa suunnilleen kunnille osoitettavan yleiskatteellisen valtionosuuden laskentaperusteista, jolla valtion on tarkoitus korvata tehtävästä aiheutuvat kustannukset. Laskelmat ovat vielä alustavia, mutta näyttää siltä, että Etelä-Savossa valtionosuudet eivät tule kattamaan kustannuksia täysimääräisesti. Sopimuksen mukaan kuntien maksuosuudet työttömyysturvan kustannuksiin jäävät edelleen kuntien kuntakohtaisesti maksettaviksi. Kangasniemellä summa on ollut noin 250 000 vuosittain, mutta se nousee laskentaperusteiden muuttuessa vuoden 2025 alusta.

Mikkelin seudun työllisyysalueen järjestämissopimus ja sen liitteeksi tuleva palvelusuunnitelma on toimitettava työ- ja elinkeinoministeriöön (TEM) 31.10.2023 mennessä. Hyväksyntä ei edellytä lainvoimaisuutta. TEM julkistaa päätökset eri työllisyysalueista 29.2.2024 mennessä. Sopimuksen liitteenä on alustava palvelusuunnitelma työvoimapalveluiden toteuttamisesta Mikkelin seudun työllisyysalueella. Jos Pieksämäki päättää sitoutua Mikkelin seudun työllisyysalueeseen, puhutaan jatkossa Etelä-Savon työllisyysalueesta. Palvelusuunnitelmaa on valmisteltu TE2024 E-Savo-hankkeessa ja laajalla Etelä-Savon TE-toimiston ja Mikkelin kuntakokeilun henkilöstöpanoksella. Myös Etelä-Savon ELY-keskus on osallistunut valmisteluun. Suunnitelma tarkentuu vuoden 2024 aikana.

Liitteenä oleva järjestämissopimus ja sen liitteenä oleva palvelusuunnitelma on lähetty Etelä-Savon kuntien kunnanvaltuustojen hyväksyttäväksi. Sopimuksen hyväksyneet kunnat muodostavat Mikkelin seudun (tai vaihtoehtoisesti Etelä-Savon) työllisyysalueen. Mikkelin kaupunki vastuukuntana ilmoittaa työllisyysalueen muodostumisesta työ- ja elinkeinoministeriöön.

Työ- ja elinkeinoministeriöön tulee järjestämissopimuksen ja palvelusuunnitelman lisäksi ilmoitus TE-toimiston nykyisten toimitilojen käytöstä. Mikkelin seudun työllisyysalueen valmistelun ohjausryhmässä on käyty läpi, että TE-palvelu-uudistuksen myötä muodostumassa oleva Mikkelin seudun työllisyysalue ei aio ottaa käyttöön Etelä-Savon TE-palveluiden nykyisiä toimitiloja. Asia on kirjattu palvelusuunnitelmaan ja erillinen ilmoitus on liitteenä.

Kangasniemen kunta on päätöksillään (KH 18.11.2019 § 230 ja 25.1.2021 § 17) mukana Mikkelin seudun kuntakokeilussa, joka on toiminut osaltaan pohjana tulevan työllisyysalueen vastuukuntamallin valmistelussa. Kangasniemi on osoittanut päätöksellään 0,5 henkilötyövuotta kuntakokeiluun, mutta käytännössä kunnan panos viranomaistehtävien suorittamista on ollut suurempi.

Etelä-Savon TE-palveluista ja Etelä-Savon ELY-keskuksesta ja sopijakunnista viranomaistehtävien suorittamista varten siirtyvä henkilöstö on jatkossa vastuukunnan palveluksessa. Vastuukunnan palveluksessa olevan henkilöstö ja muiden kuntien elinvoimahenkilöstö tekisivät yhteistyötä. Ennen sopimuksen voimaantuloa kaikkien sopijakuntien tulee olla käyneet muutokseen liittyvän yt-prosessin henkilökuntansa kanssa. Hallintojohtaja on käynnistänyt YT-neuvottelut työllisyyspalveluiden henkilöstön kanssa ja Yhteistyöryhmä tulee käsittelemään kunnanhallituksen esitystä valtuustolle sopimuksen hyväksymisestä tiistaina 5.9.2023. Palvelusuunnitelman jatkotyö vuoden 2024 aikana tulee määrittelemään sen, miten Kangasniemen kunnan työllisyyspalveluiden henkilöstöresursointi tullaan vuoden 2025 alusta järjestämään. Henkilöstö tullaan pitämään ajan tasalla valmistelun edetessä ja kun palvelusuunnitelma on tarkentunut, muutokseen liittyvän yt-prosessi käydään henkilökunnan kanssa.

Mikkelin kaupungin organisaatioon perustetaan työllisyydenhoidon toteuttamiseen uusi toimielin, lautakunta ja työvoimapalvelujohtajan virka. Työllisyysalueelle laaditaan työllisyysohjelma, joka ohjaa toimintaa, palveluprosesseja ja yhteyttä muuhun elinkeinojen kehittämiseen. Työllisyysohjelma nojaa kuntien strategioihin ja ottaa huomioon kuntien tahtotilan työllisyyden hoidossa. Työllisyysohjelman laatii lautakunta yhdessä kuntien ja asiantuntijoiden kanssa työllisyysalueelle valittavan ohjausryhmän kautta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kangasniemen kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan sopimuksen työllisyyspalveluiden järjestämisestä 1.1.2025 alkaen sopimukseen perustuvana vastuukuntamallina, jossa Mikkelin kaupunki toimii vastuukuntana. Sopimuksen liitteenä on palvelusuunnitelma, joka tarkentuu vuoden 2024 aikana. Lisäksi liitteenä on vaadittava toimitiloja koskeva ilmoitus.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.