Sivistys- ja hyvinvointilautakunta, kokous 21.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 52 Pienen Kylän Pride -tiimin kohdeavustus

KNGDno-2023-6

Valmistelija

  • Mika Huovinen, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.huovinen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Pienen Kylän Pride -tiimiä edustavat XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX hakevat kohdeavustusta tapahtumaan nimeltä Pienen Kylän Pride, joka on määrä toteuttaa 22.7.2023. Tapahtuman kerrotaan sisältävän kulkueen, markkinakujan sekä puistokonsertin, jonka toteuttamiseksi hakijat ovat saaneet 5000 euron suuruisen tarjouksen, johon ei sisälly oheiskustannuksia. Hakijoiden mukaan artisti olisi vetonaula, joka lisäisi tapahtuman kävijämäärää merkittävästi. Tapahtuman kohderyhmäksi ajatellaan kaikkia niitä, joille tasa-arvon edistäminen on tärkeä asia. Lisäksi hakemuksessa todetaan, että ohjelmassa tullaan erityisesti huomioimaan nuoret ja lapset sekä lapsiperheet. Hakijat kertovat tekevänsä yhteistyötä Kangasniemen nuoristoimen, Etelä-Savon Priden, Pelastakaa lapset ry:n, Kangasniemen kirjaston sekä Kangasniemen Vihreiden kanssa. Tapahtuman arvioidaan lisäävän hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä, minkä lisäksi mielenterveyden edistäminen koetaan tärkeäksi osaksi tapahtuman vaikuttavuutta. Tapahtumaan odotetaan kävijöitä ympäri Suomen, jolloin se toisi näkyvyyttä Kangasniemen kunnalle. Hakijat kertovat, että kumpikaan heistä ei ole Kangasniemen kunnan jäsen mutta että he ovat taustaltaan kangasniemeläisiä ja että toinen heistä olisi muuttamassa toukokuun lopussa taas takaisin Kangasniemelle, jolloin tilanne kuntalaisuudesta tulisi muuttumaan ennen tapahtuman järjestämistä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta myöntää tapahtuman järjestämiseksi 3000 euron kohdeavustuksen, joka maksetaan nuorten syrjäytymisen estämiseen kohdennetuista varoista. Avustus maksetaan tositteita vastaan ja sen maksamisen edellytys on, että vähintään toinen hakijoista on hakemuksessa esitetyn mukaisesti Kangasniemen kunnan jäsen tapahtuman järjestämisen aikana.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Jouni Rossi jätti päätökseen eriävän mielipiteen.

Tiedoksi

Pienen Kylän Pride -tiimi