Kunnanhallitus, kokous 30.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 20 Kunnanjohtajan kehityskeskustelu

KNGDno-2021-183

Valmistelija

  • Tapani Nykänen, tapani.nykanen.lh@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 17.5.2021 § 29 hyväksynyt nykyisen kunnanjohtajan johtajasopimuksen. Johtajasopimuksessa todetaan, että kunnanjohtajan palkkausta tarkistetaan vuosittain kehityskeskustelun yhteydessä, ensimmäisen kerran kuitenkin viimeistään 1.1.2023 alkaen. Kunnanhallituksen puheenjohtajat ovat pitäneet vuosittaisen kehityskeskustelun kunnanjohtajan kanssa 3.10.2022. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tapani Nykänen, tapani.nykanen.lh@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus käy keskustelun kunnanjohtajan palkkauksesta johtajasopimuksen mukaisesti.

Päätös

Kimmo Kainulainen ilmoitti olevansa esteellinen asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Henkilö on esteellinen ns. intressijäävin perusteella, mikäli asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen hallintolain 28.2 §:n 1 kohdassa tarkoitetulle ns. perhepiiriin kuuluvalle läheiselleen (hallintolaki 28.1 § kohta 3).

Kunnanhallitus päättää, että se tarkistaa kunnanjohtajan palkkausta korottamalla kunnanjohtajan kokonaispalkkaa 200,00 eurolla 1.1.2023 alkaen.

Esteellisyys

  • Kimmo Kainulainen

Tiedoksi

kunnanjohtaja, palkanlaskenta