Kunnanhallitus, kokous 28.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 279 Hyvinvointikertomus 2022 - 2025

KNGDno-2022-42

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mika Huovinen, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.huovinen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Valtuustokauden 2021 - 2025 hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valmistelua varten on tarpeen perustaa työryhmä ja määritellä hyvinvointikertomuksen valmistelun aikataulu. Työryhmän on syytä olla moniammatillinen ja kunnan eri toimialoja edustava, siinä on perusteltua olla edustus vanhus- ja vammaisneuvostosta ja nuorisovaltuustosta, minkä lisäksi siihen on tarpeen kutsua sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijajäsen.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus perustaa kuluvan valtuustokauden hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valmistelua varten työryhmän, johon kuuluvat:

  • kirjaston johtaja
  • sivistys- ja hyvinvointijohtaja
  • varhaiskasvatuksen toimialan edustaja
  • opetuksen toimialan edustaja
  • kulttuuri, nuoriso- ja liikuntatoimen alojen edustaja
  • teknisen toimen alan edustaja asiantuntijajäsenenä

Lisäksi kunnanhallitus nimeää oman edustajansa työryhmään, pyytää vanhus- ja vammaisneuvostoa sekä nuorisovaltuustoa nimeämään omat edustajansa työryhmään sekä pyytää Essotea nimeämään asiantuntijajäsenen työryhmään.

Hyvinvointikertomuksen valmistelussa kiinnitetään huomiota kuntastrategian painopisteiden edistämiseen, hyödynnetään edellisen valtuustokauden hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa tausta-aineistona ja pyritään yhdensuuntaisuuteen maakunnallisen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman kanssa siten, että  kokonaistavoitteena on kunnan kaikkien ikäryhmien hyvinvoinnin edistäminen.

Hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa valmisteltaessa kuullaan kuntalaisia ja toimitaan yhteistyössä paikallisten seurakuntien ja eri alojen yhdistysten kanssa.

Hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa valmisteleva työryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2022. Työn etenemisestä raportoidaan kunnanhallitukselle säännöllisesti  ja hyvinvointikertomus on valmis hyväksyttäväksi kunnanvaltuustossa vuoden 2022 loppuun mennessä.

Päätös

Kunnanhallitus päättää perustaa kuluvan valtuustokauden hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valmistelua varten työryhmän, johon kuuluvat:

  • kirjaston johtaja Sari Tulla
  • sivistys- ja hyvinvointijohtaja Mika Huovinen
  • varhaiskasvatuksen toimialan edustaja Marja-Leena Pylväläinen
  • opetuksen toimialan edustaja Joni Kääriäinen
  • kulttuuri, nuoriso- ja liikuntatoimen alojen edustaja Markus Brandt
  • teknisen toimen alan edustaja asiantuntijajäsenenä Kalle Manninen

Kunnanhallitus nimeää kunnanhallituksen edustajaksi Jaana Laukkarinen työryhmään, pyytää vanhus- ja vammaisneuvostoa sekä nuorisovaltuustoa nimeämään omat edustajansa työryhmään sekä pyytää Essotea nimeämään asiantuntijajäsenen työryhmään.

Valmistelija

Mika Huovinen, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.huovinen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Valtuustokauden 2022 - 2025 hyvinvointikertomuksen valmistelua varten on kunnahallitus nimennyt työryhmän ja pyytänyt työryhmään neuvoston edustajan. Vanhus- ja vammaisneuvoston on tärkeää osallaistua laaja-alaisen hyvinvointikertomuksen valmisteluun ja tuoda työskentelyyn ikäihmisiä ja vammaisia kokevia asioita ja tarkastella kaikkia esitettyjä asioita näiden näkökulma huomioiden. 

Hyvinvointikertomuksen valmistelussa kiinnitetään huomiota kuntastrategian  painopisteiden edistämiseen, hyödynnetään edellisen valtuustokauden  hyvinvointikertomusta tausta-aineistona ja pyritään yhdensuuntaisuuteen valmistelussa olevan maakunnallisen hyvinvointikertomuksen kanssa siten, että  kokonaistavoitteena on kunnan kaikkien ikäryhmien hyvinvoinnin edistäminen.

 

Päätösehdotus

Vanhus- ja vammaisneuvoston nimeää edustajansa hyvinvointityöryhmään.

Päätös

Vanhus- ja vammaisneuvoston edustajaksi valittiin puheenjohtaja Harri Aalto.

Valmistelija

Mika Huovinen, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.huovinen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Vanhus- ja vammaisneuvostoista edellytetään Kuntalain 27 § ja 28 § seuraavaa:  "on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön / vammaisen henkilön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta." 

Vanhuspalvelulain 11 §:ssä vanhusneuvostoista säädetään, että "Sen lisäksi, mitä kuntalain 27 §:ssä säädetään kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista, kunnan on asetettava ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvosto on otettava mukaan 5 §:ssä tarkoitetun suunnitelman valmisteluun ja 6 §:ssä tarkoitettuun arviointiin. Lisäksi neuvostolle on muutoinkin annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka ikääntyneen väestön tarvitsemien palvelujen kannalta."

Kunnanhallitus on nimennyt hyvinvointikertomuksen laatimiseksi työryhmän. Hyvinvointikertomus on valmistunut työryhmän yhteistyönä ja sivistys- ja hyvinvointitoimesta kirjastonnjohtaja gdpr suojaus ohjjaamana. Vanhus- ja vammaisneuvoston puheenjohtaja on osallistunut työryhmän toimintaan. 

Kirjastonjohtaja gdpr suojaus esittelee uuden hyvinvointikertomuksen.  

 

Päätösehdotus

Vanhus- ja vammaisneuvostoto tutustuu suunnitelmaan/ hyvinvointikertomukseen gdpr suojausesittelyn pohjalta ja keskustelee asiakirjasta.

 

 

Päätös

gdpr suojaus esitteli yksityiskohtaisesti uuden hyvinvointikertomuksen vanhus- ja vammaisneuvostolle. Neuvosto kiittää työryhmää huolellisesta työstä ja hyvin laadistusta kertomuksesta. Mittariston esitteleminen koettiin tärkeäksi. Tietoja on kerätty mm. Sotkanetistä ja kouluterveyskyselyistä. gdpr suojaus kertoi, että joitakin kohdennettuja tietoja ei voida luotettavasti mitata, ettei palvelun käyttäjän yksityisyys vaarannu pienen mittausmäärän johdosta pienellä paikkakunnalla. Hyvinvointikertomus on laadittu sähköisellä alustalla. Neuvosto toivoo kuitenkin saavansa paperiversion itsensä ja kuntalaisten käyttöön ja viittaa saavutettavuuteen ja kertomuksessa esitettyihin tavoitteisiin.  

Neuvosto nosti esille, että myös KELAn tilastoista voisi jatkossa nostaa esille kaikkiin osioihin. Esim: Elinvoima ja talouskohtaan voisi esitellä kunnassa olevien asumispalveluyksiköiden määriä, jolloin vuosittain voisi seurata vähenevätkö vai lisääntyvätkö palvelupaikat? Neuvosto totesi Kangasniemen huoltosuhteen olevan korkea ja johtuvan ikääntyvien lisääntyvästä määräastä. Kunnan velkaisuusasteen idikaattori näytti laskevalta ja sitäkin neuvosto piti hyvänä. 

Neuvosto toivoo, että erikaoissairaanhoidon osuutta kuvattaisiin tarkemmin esim lasten ja nuorten osalta psykiatrisissa tilanteissa. Onko esim erikoissairaanhoidon tarve pienentynyt jos samalla sosiaalihuollon avotoimenpiteet ovat lisääntyneet?  KELA:n etuuksien määrät kunnan eri ikäryhmissä. Esim kuntoutustukien ja vammaisetuuksien määrän saajat, onko nousua ja onko laskua ja onko Kangasniemi Etelä-Savon kunnissa samalla tasolla, jos ei ole, niin onko palvelurakenteessa muutoksia tai tarvetta niille?

Neuvosto totesi keskustelussaan, että Koronan vaikutukset ovat näkyvissä monissa mittareissa. Neuvosto myös kysyi, että näkyykö terveydenhuollon palveluiden kohdalla se, että Kangasniemellä on useita kertoja ollut tilanteita, ettei lääkäriä ole ollut saatavilla. Tuolloin päivystyskäynnit on osoitettu Mikkelin yhteispäivystykseen.  gdpr suojauslupasi selvittää asiaa paljonko terveyspalveluissa on todellista muutosta esim. lääkärin saatavuudessa.  

Neuvosto esitti toiveenaan, että myös nuorisotoimen ja erityisnuorisotyön osuus nuorille kohdistettujen palveluiden saatavuudessa ja määrässä olisi mitattavissa jatkossa ja toivoi, että nuorisotyötä voitaisiin enemmän kohdistaa kouluympäristöön nuorten lähelle.

Vanhus- ja vammaisneuvosto ei esitä edellä mainittuja konkreettisia muutostoiveita esitettyyn hyvinvointikertomukseen vaan toteaa, että edellä esille nostamat asiat voisivat olla myös seuraavassa hyvinvointikertomuksessa esilä. Neuvosto toivoo kuitenkin, että nyt lausunnolla olevaan hyvinvointikertomukseen lisätään selkeästi tieto, että kaikki tavoite- ja toimenpidekohdat, ikäluokasta riippumatta kosevat myös erityisryhmiin kuuluvia vammaisia,vammautuneita, pitkäaikaissairaita, erityislapsia ja erityisnuoria. Hyvinvointikertomuksen asioita tulee tarkastella esteellisyyden ja saavutettavuuden näkökulmasta ja kaikki toimenpiteet on tarkasteltava myös yhdenvertaisuuden ja tasapuolisuuden näkökulmasta.   

Valmistelija

  • Mika Huovinen, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.huovinen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Sivistys- ja hyvinvointitoimessa on valmisteltu kunnanhallituksen päätösten mukaisesti laaja hyvinvointikertomus- ja suunnitelma kuluvalle valtuustokaudelle 2021 - 2025. Valmisteluun on osallistunut kunnanhallituksen, vanhus- ja vammaisneuvoston, nuorisovaltuuston edustajat sekä ESSOTE-kuntayhtymän edustaja asiantuntijajäsenenä. Hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa laadittaessa on osallistettu kuntalaisia ja kunnassa toimiviä järjestöjä. Asiakirjan laatimiseen ovat osallistuneet kunnanhallituksen nimeämät työntekijät ja viranhaltijat, ja kokonaisuudesta ovat vastanneet ensisijaisesti kirjaston johtaja sekä sivistys- ja hyvinvointijohtaja. Nuorisovaltuusto ja vanhus- ja vammaisneuvosto ovat käsitelleet hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa syyskaudella 2022 ennen asiakirjan tuomista päätöksentekoon antaneet siitä omat lausuntonsa, jotka eivät estä asiakirjan tuomista päätöksentekoon.

Valtuustokaudelle 2021 - 2025 valmisteltu hyvinvointikertomus - ja suunnitelma on oheistettu esityslistan liitteeksi. Asiakirjan keskeisin osuus hyvinvointisuunnitelma, joka on laadittu yhteensovittamalla kuluvalle valtuustokaudelle hyväksytyn kuntastrategian ja maakunnallisen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman tavoitteita paikallisiin olosuhteisiin sovittaen. Hyvinvointisuunnitelmassa väestöä tarkastellaan ikäryhmittäin seuraavasti: lapset varhaisnuoret ja lapsiperheet; nuoret ja nuoret aikuiset, työikäiset, ikäihmiset. Keskeisimmät eri ikäryhmille asetetut tavoitteet ovat seuraavat: Arjen turvallisuuden edistäminen; Hyvän elämän edellytysten luominen; Osallistavuuden ja yhdenvertaisuuden edistäminen.

Hyvinvointikertomus ja -suunnitema on lakisääteinen asiakirja, joka tulee hyväksyä kunnanvaltuustossa. Lisäksi siinä esitetään erilaisia tietoja väestöryhmistä ja asetetaan tavoitteita, joiden saavuttamista tulee tarkastella vuosittain valtuustokauden aikana. On myös otettava huomioon, että hyvinvointikertomukseen ja suunnitelmaan liittyen on odotettavissa lainsäädännöllisiä muutoksia, jotka saattavat edellyttää suunnitelman päivittämistä joiltakin osin jo kuluvan valtuustokauden aikana.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus hyväksyy valtuustokaudelle 2021 - 2025 valmistellun kunnallisen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman ja lähettää sen edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

Päätös

Mika Huovinen toimi asiantuntijana asian esittelyssä.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kunnanhallitus valtuutti sivistys- ja hyvinvointijohtajan tekemään hyvinvointikertomukseen kokouksessa esille nostetut tekniset korjaukset.