Tekninen lautakunta, kokous 17.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 32 Poikkeamislupahakemus / Kuvasmäki 213-418-5-19

KNGDno-2022-193

Valmistelija

  • Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Tilalle Kuvasmäki 213-​418-5-​19 haetaan poikkeamislupaa kerrosalaltaan 85 m²:n suuruisen lomarakennuksen, 20 m²:n suuruisen varastorakennuksen ja 10 m²:n suuruisen rantasaunan rakentamiseksi. Tulevalla rakennuspaikalla sijaitsee jo ennestään 25 m²:n suuruinen venekatos. Tilan  alueelle on osoitettu kaksi Synsiön rantayleiskaavan mukaista lomarakennuksen rakennuspaikkaa (RA). Poikkeamislupaa haetaan sen vuoksi,​ että rakentaminen on aikomus toteuttaa maa-​ ja metsätalousvaltaiseksi (M) osoitetulla alueella.  Rakennuspaikan siirtoa on perusteltu sillä, että kaavoitettu rakennuspaikka on maastoltaan huono ja vaatisi myös uuden tien tekemistä. Alue, jolle rakentaminen on tarkoitus siirtää soveltuu paremmin lomarakennuksen rakennuspaikaksi. Tälle alueelle on jo rakennettu tie ja sillä sijaitsee jo aikaisemmin rakennettu venekatos.

Alueella on tehty maastokatselmus, jonka mukaan hakemuksen mukaiselle rakennuspaikan siirrolle on hyväksyttävät perusteet.

Rakennuspaikan muutos ei vaaranna voimassa olevan yleiskaavan alkuperäisiä tavoitteita. Rakennuspaikan muutos tulee ottaa vireille seuraavassa Synsiön rantayleiskaavan päivityksessä.

Naapureilla ei ole ollut huomautettavaa hankkeesta.

Poikkeamisen edellytyksenä on MRL 171 §:n mukaan,​ että hanke ei saa:

1. Aiheuttaa haittaa kaavoitukselle,​ kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle.

2. Vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista.

3. Vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.

4. Johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö-​ tai muita vaikutuksia.

Poikkeamisen edellytyksenä on MRL:n mukaan myös se,​ että hakemuksen tueksi on esitetty erityisiä syitä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Tekninen lautakunta myöntää poikkeamisluvan hakemuksen mukaisesti sillä ehdolla, että tämän luvan tultua lainvoimaiseksi asetetaan Kuvasmäki tilan 213-​418-5-​19 liitteen mukainen RA-rakennuspaikka rakennuskieltoon rantayleiskaavan muuttamiseksi.

Perustelut:

Kun otetaan huomioon tilan ranta-​alueiden maasto-​olosuhteet,​ jotka vaikeuttavat osalla aluetta rakentamista ja se,​ että poikkeamisluvan ehtona on tilan liitteen mukaisen rakennuspaikan asettaminen rakennuskieltoon rantayleiskaavan muuttamiseksi sekä se että kaavan muuttaminen on otettava vireille,​ voidaan hakemuksen mukaiseen rakentamiseen tässä tapauksessa suostua poikkeamislupamenettelyn kautta.

Poikkeaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle,​ kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle,​ ei johda merkittävään rakentamiseen eikä myöskään aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö-​ tai muita vaikutuksia. Hakemuksen tueksi on esitetty MRL:n edellyttämiä erityisiä syitä.

Tämä päätös annetaan julkipanon jälkeen.

Tämä päätös on voimassa yhden vuoden päätöksen antopäivästä lukien,​ jonka kuluessa on haettava tätä poikkeamislupaa vastaavaa rakennuslupaa rakennusvalvontaviranomaiselta.

Suoritemaksu 500 € (lasku lähetään myöhemmin).

Sovelletut oikeusohjeet:

-​ MRL 43 §
-​ MRL 171 §
-​ MRL 173 – 174 §:t

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

_______

Tiedoksi

hakija, ELY-keskus