Tekninen lautakunta, kokous 19.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 19 Aloite biokaasun tankkauspisteestä Kangasniemelle

KNGDno-2022-132

Valmistelija

  • Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Leila Mieskonen on tehnyt kuntalaisaloitteen biokaasun tankkauspisteen saamiseksi Kangasniemelle.

Aloitteessa todetaan seuraavaa:

Esittäisin toiveen, että mekin saisimme biokaasun tankkauspisteen Kangasniemelle.

Biokaasu on luontoystävällinen vaihtoehto autoilussa. Meillä Kangasniemeläisillä kaasuautoilla ajelevilla ei vain ole omaa biokaasun tankkauspistettä tämän kunnan alueella. Tällä hetkellä tankkauseurot kulkeutuvat lähikuntiin. Ja jos työmatka ei sivua naapurikuntien tankkauspisteitä, niin kaasuautoa ei hankita. Sähköautoon verrattuna kaasuauto on erittäin hyvä vaihtoehto. Sähköautojen ympäristöystävällisyys ei ole niin korkeaa, kuin mitä ollaan annettu ymmärtää. Kaasuauton hankintahinta ei ole bensa-autoa kalliimpi. Kaasuauton polttoainekulut ovat melkein puolet vähemmän kuin bensa-autoilla. Esittäisin, että ESE:n (Etelä-Savon energia) kanssa tehtäisiin yhteistyötä niin, että ESE toimittaisi meille esim. Lapaskankaalle liikenneympyrän läheisyyteen kaasuntankkausaseman, johon kaasu toimitetaan konteilla. Tyhjät kontit vietäisiin takaisin täytettäväksi. Näin meidän kaasuautoilijoidenkin eurot jäisivät oman kunnan alueelle. Ja tämä luontoa suosiva kaasuautoilu voisi lisääntyä myös täällä Kangasniemellä. Ja runsas ohikulkeva liikennekin voisi tuoda paikallisille yrittäjille lisäeuroja, kun myös kaasuautoja voitaisiin täällä tankata.

Kangasniemen kunnalla itsellään ei ole mahdollisuutta valmistaa biokaasua, eikä myöskään hoitaa biokaasun jakelua. Kunta toki voi olla mukana mahdollistamassa mahdollistamassa biokaasun jakelutoimintaa. Vasta laaditussa kuntastrategiassa kunnan elinvoiman kehittämisen kärjissä on yhtenä kohteena VT 13 risteysalueen (Kiviniemen alueen) palvelukokonaisuuden ja vetovoiman kehittäminen yhteistyössä paikallisen yhteistyöverkoston kanssa. Tässä yhteydessä yhtenä selvitettävänä osa-alueena voi olla myös biokaasunjakelupisteen saaminen alueelle. Näin toimien voitaisiin myös edistää kunnan ilmasto-ohjelman tavoitteita. Kunnan ilmasto-ohjelmassa on yhtenä tavoitteena liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen puolittaminen vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 tasosta. Ohjelmassa on esitetty yhtenä toimenpiteenä tämän tavoitteen saavuttamiseksi sähköautojen latausverkoston markkinaehtoisen laajentumisen ja kaasutankkausasemaverkoston kehittymisen mahdollistaminen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Tekninen lautakunta päättää, että biokaasunjakelupisteen mahdollistaminen Kangasniemelle otetaan huomioon Kangasniemen kunnan strategiassa esitetyssä ”VT 13 risteysalueen (Kiviniemen alueen) palvelukokonaisuuden ja vetovoiman kehittäminen yhteistyössä paikallisen yhteistyöverkoston kanssa” – hankkeessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

________

Tiedoksi

aloitteen tekijä, johtoryhmä

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se,​ johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen,​ velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen),​ sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kangasniemen kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa,​ että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon,​ jollei muuta näytetä,​ seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä,​ jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä,​ kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä,​ itsenäisyyspäivä,​ vapunpäivä,​ joulu-​ tai juhannusaatto tai arkilauantai,​ saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään on

Kangasniemen kunnan tekninen lautakunta
Otto Mannisen tie 2
51200  KANGASNIEMI
fax (015) 7801 292
kirjaamo@kangasniemi.fi

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen,​ ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua,​
  • se,​ millaista oikaisua vaaditaan,​
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä,​ yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kangasniemen kunnan kirjaamosta tai päätöksen tehneeltä viranomaiselta.

Kangasniemen kunta
Otto Mannisen tie 2
51200 Kangasniemi
kirjaamo@kangasniemi.fi
Puh. 040 719 9370