Kuvaus
Sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 14.3.2025 § 16 perustaa Kalliolan kouluun yhden lukuvuoden ajaksi pilottikokeiluna pienryhmän (starttiluokka) tukemaan koulunsa aloittavia tai jo aloittaneita vuosiluokkien 0–2 oppilaita, joilla on monialaisia oppimisen haasteita ja jotka tarvitsevat lisätukea oppimisvalmiuksiensa kehittämiseen eikä heillä ole riittäviä valmiuksia toimia isommassa perusopetusryhmässä.
Starttiluokkaan palkattiin lukuvuodelle 2025–2026 määräaikainen luokanopettaja hoitamaan starttiluokan opettajan tehtävää. Opettajan työskentelyä tukivat kaksi koulunkäynninohjaajaa. Ryhmässä on ollut säännöllisesti kuusi oppilasta.
Ennen starttiluokan perustamista pienimpien, vahvempaa ja monialaista tukea tarvitsevien oppilaiden koulu- ja oppimisvalmiuksien tukeminen on jouduttu järjestämään ostopalveluina Mikkelin Valteri-koulu Mikaelissa sekä Pieksämäen Sateenkaaren koulussa. Osa oppilaista, joille ei ole saatu paikkaa näistä oppilaitoksista, on sijoitettu Kalliolan koulun tai kyläkoulujen perusryhmiin, mikä ei ole kaikilta osin vastannut heidän yksilöllisiä tuen tarpeitaan.
Pilotin aikana starttiluokan toiminta on osoittautunut tarpeelliseksi erityisesti pienempien, monialaisia oppimisen haasteita omaavien oppilaiden koulunkäynnin näkökulmasta. Pienryhmä omassa kunnassa lyhentää oppilaiden koulumatkoja ja -aikoja sekä keventää oppilaiden arkea, sillä Mikkelissä ja Pieksämäellä koulua käyvien oppilaiden koulupäivät muodostuvat pitkiksi päivittäisten taksimatkojen vuoksi. Lisäksi pienryhmä omassa kunnassa tukee oppilaiden sosiaalista kehitystä ja vuorovaikutusta oman kunnan ikätovereiden kanssa sekä mahdollistaa sujuvamman arjen kokonaisuuden perheille.
Tehdyn kartoituksen perusteella vahvempaa ja monialaista tukea tarvitsevia oppilaita on tulossa myös tulevina vuosina. Starttiluokan vakinaistaminen tukisi sujuvan ja joustavan koulupolun rakentumista kunnan omissa kouluissa. Oppilas voi opiskella starttiluokassa lukuvuoden tai tarvittaessa pidempään ja jatkaa tämän jälkeen valmiuksiensa mukaisesti vuosiluokille 1–3 yleisopetuksen ryhmässä tai pienryhmässä. Opiskelun ja koulunkäynnin etenemistä suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan oppilaalle laaditun oppilaskohtaisen tuen suunnitelman mukaisesti.
Starttiluokka muodostaisi luontevan osan kunnan kouluverkkoa, jossa toimii jo alakoulun vuosiluokilla 3–6 erityisluokka sekä yläkoulussa vuosiluokilla 7–9 pienryhmä. Starttiluokka täydentäisi tätä jatkumoa alkuopetuksen osalta. Talouslaskelmien perusteella starttiluokan toiminta on kustannuksiltaan neutraalia tai jopa edullisempaa verrattuna ostopalveluihin, kun huomioidaan kuljetuskustannukset sekä iltapäivätoiminnan järjestäminen. Kalliolan koululla on toimintaan soveltuvat tilat.
Starttiluokassa toimii erityisopettaja tai luokanopettaja sekä yksi tai useampi koulunkäynninohjaajaa. Ryhmän toimintaa tukee lisäksi alakoulujen erityisopettaja niissä oppiaineissa ja taidoissa, joissa oppilaat tarvitsevat lisätukea. Oppilaita integroidaan mahdollisuuksien mukaan perusryhmiin heidän yksilöllisten vahvuuksiensa ja valmiuksiensa mukaisesti.
Starttiluokan perustaminen ei ole suoraan rinnastettavissa erityisluokan perustamiseen, sillä oppilaiden mahdolliset diagnoosit ja koulunkäynnin ja oppimisen tukea koskevat päätökset tarkentuvat pääsääntöisesti vasta koulun ensimmäisinä vuosina. Tämän vuoksi starttiluokan opettajan kelpoisuusvaatimusten osalta tarkoituksenmukaisena pidetään joko erityisopettajan kelpoisuutta tai luokanopettajan kelpoisuutta sekä osoitettua alkuopetuksen pätevyyttä tai kokemusta.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Osmo Polas, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, osmo.polas@kangasniemi.fi
Sivistyslautakunta päättää
-
vakinaistaa Kalliolan koulussa toimivan starttiluokan osaksi kunnan perusopetuksen palvelurakennetta lukuvuodesta 2026–2027 alkaen;
-
että starttiluokka on tarkoitettu vuosiluokkien 0–2 oppilaille, jotka tarvitsevat vahvistettua tukea oppimisvalmiuksiensa kehittämiseen;
-
että starttiluokan opettajalta edellytetään joko erityisopettajan tai luokanopettajan kelpoisuutta sekä alkuopetuksen erikoistumisopintoja tai riittävää kokemusta alkuopetuksesta;
-
että starttiluokan toiminnan resursointi täsmennetään osana kunnan vuosittaista talousarvio- ja henkilöstösuunnittelua; sekä
-
valtuuttaa sivistys- ja hyvinvointijohtajan käynnistämään ja hoitamaan starttiluokan vakituisen opettajan viran täyttämiseen liittyvän rekrytointiprosessin. Virka alkaa 1.8.2026.
Päätös
Tero Marttinen ilmoitti esteellisyytensä intressijäävinä ja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi. Varajäsen Juha Liukkonen osallistui kokoukseen varajäsenenä pykälän käsittelyn ajan klo 10.12–11.05 ja 12.20–12.46.
Alakoulujen rehtori Klaus Karjalainen osallistui pykälän käsittelyyn asiantuntijana ja poistui kokouksesta klo 11.05.
Pykälän käsittely keskeytettiin klo 11.05 ja jatkettiin kokousta työjärjestyksen mukaan. Pykälän käsittelyä jatkettiin klo 12.20.
Sivistys- ja hyvinvointijohtaja teki kokouksessa muutetun päätösehdotuksen:
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää
- vakinaistaa Kalliolan koulussa toimivan starttiluokan osaksi kunnan perusopetuksen palvelurakennetta lukuvuodesta 2026–2027 alkaen;
- että starttiluokka on tarkoitettu vuosiluokkien 0–2 oppilaille, jotka tarvitsevat vahvistettua tukea oppimisvalmiuksiensa kehittämiseen;
- että starttiluokan opettajalta edellytetään erityisluokanopettajan kelpoisuutta tai luokanopettajan kelpoisuutta sekä alkuopetuksen erikoistumisopintoja tai riittävää kokemusta alkuopetuksesta;
- että starttiluokan toiminnan resursointi täsmennetään osana kunnan vuosittaista talousarvio- ja henkilöstösuunnittelua; sekä
- valtuuttaa sivistys- ja hyvinvointijohtajan käynnistämään ja hoitamaan starttiluokan vakituisen opettajan viran täyttämiseen liittyvän rekrytointiprosessin. Virka alkaa 1.8.2026.
Marko Illi ja Joona Forsgren tekivät esityksen, että päätösehdotus hyväksytään muutoksella, että kohta 3 muutetaan muotoon:
”että starttiluokan opettajalta edellytetään erityisluokanopettajan kelpoisuutta tai luokanopettajan ja erityisopettajan kelpoisuutta.”
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyi Marko Illin ja Joona Forsgrenin esityksen.
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta nimesi opettajan haastatteluryhmään Marko Illin ja Marjaana Sävilammin.