Kuvaus
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta myöntää vuosittain avustuksia, joiden tehtävä on tukea kaikkien kunnan ikä- ja väestöryhmien sivistystä ja hyvinvointia edistävää toimintaa. Toiminta-avustuksia myönnetään Kangasniemelle rekisteröidyille yleishyödyllisille yhdistyksille ja järjestöille ja kohdeavustuksia yksittäisille henkilöille, työryhmille, järjestöille tai yhdistyksille hakemusten perusteella.
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta on hyväksynyt avustuksia koskevat periaatteet 24.1.2025 § 3.
Vuodelle 2026 toiminta- ja kohdeavustuksiin avustuksiin on varattu 40 000 euroa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Osmo Polas, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, osmo.polas@kangasniemi.fi
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
1) päättää, että vuonna 2026 kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen alojen toiminta-avustusten hakuaika on 1.–28.2.2026 ja lautakunta tekee päätökset avustusten jakamisesta maaliskuun kokouksessaan sekä
3) päättää, että vuonna 2026 kohdeavustuksilla on kaksi hakuaikaa. Ensimmäinen hakuaika on 1.–28.2.2026. Toinen hakuaika on 1.3.–30.9.2026. Tämän jälkeen avustuksia voidaan myöntää harkinnanvaraisesti määrärahojen puitteissa. Kohdeavustuksista päätökset tekee sivistys- ja hyvinvointijohtaja.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.