Sivistys- ja hyvinvointilautakunta, kokous 24.5.2024

§ 51 Koulunkäynninohjaajan valinta

KNGDno-2023-574

Valmistelija

  • Osmo Polas, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, osmo.polas@kangasniemi.fi

Kuvaus

Koulunkäynnin ohjaajan tehtävä on ollut haettavana aikavälillä 16.4.–1.5.2024. Tehtävä täytetään vakituisesti 1.8.2024 alkaen. 

Tehtävään valittavalta edellytetään joustavia vuorovaikutustaitoja ja kokemusta lasten ja nuorten parissa työskentelystä. Tehtävässä edellytetään opetussuunnitelman mukaisten oppiaineiden perusasioiden osaamista ja eduksi katsotaan sähköisten työkalujen ja oppimisympäristöjen riittävä hallinta.

Määräajassa tuli yhteensä kahdeksan hakemusta. Haastatteluun kutsuttiin hakemusten perusteella yhteensä kolme hakijaa: XXXXX XXXXX, XXXXX XXXXXXXXX ja XXXXXX XXXXXXX. Haastatteluryhmään kuuluivat yläkoulun ja lukion rehtori ja palvelusuunnittelija.

Haastatteluun kutsutuilla katsottiin olevan parhaat edellytykset hoitaa asianomaista tehtävää koulutuksen, kokemuksen ja sekä hakuasiakirjojen perusteella arvioidun muun tehtävään soveltuvuuden perusteella. Valintaperusteena tehtävään olivat perustuslain 125 §:n mukaisesti kyky, taito ja koeteltu kansalaiskunto, joiden perusteella hakijoita verrattiin keskenään. Ansioita verrattiin kokonaisuutena.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Osmo Polas, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, osmo.polas@kangasniemi.fi

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää, että koulunkäynnin ohjaajan vakituiseen tehtävään valitaan XXXXXX XXXXXXX. Tehtävän ensisijaisena sijoituspaikkana on Kankaisten yläkoulun pienryhmä.

XXXXXX XXXXXXX täyttää tehtävän kelpoisuusehdot ja haastatteluryhmä arvioi hänet koulutuksen, kokemuksen ja haastattelun perusteella kyseistä tehtävää ajatellen ansioituneimmaksi.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES). Tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote, joka ei saa olla 6 kk vanhempi. Valitun tulee ennen palvelussuhteen alkamista toimittaa lääkärintodistus terveydentilastaan.

Valinta on ehdollinen, kunnes lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote ja lääkärintodistus on esitetty.  

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että varhaiskasvatuslain 35 §:n perusteella XXXXXX XXXXXXXX lastenhoitajan vakanssi 120034 muutetaan varhaiskasvatuksen opettajan vakanssiksi.

Päiväkodissa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta varhaiskasvatuslain 35 §:ssä tarkoitetusta henkilöstöstä vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, josta vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Muilla tulee olla vähintään varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus (Varhaiskasvatuslaki 37 § tulee voimaan 1.1.2030). Ennen mainitun pykälän voimaantuloa päiväkodissa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta 35 §:n 1 momentissa tarkoitetusta henkilöstöstä vähintään kolmanneksella tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus ja muilla vähintään lastenhoitajan kelpoisuus. Mikäli päiväkodin henkilöstörakennetta ei saada luonnollisen henkilöstön vaihtuvuuden mukaan muutettua, saattaa rakennemuutos vuonna 2030 johtaa lastenhoitajien irtisanomisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

hakijat, yläkoulun ja lukion rehtori, hallintojohtaja, henkilöstöasiantuntija

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se,​ johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen,​ velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen),​ sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kangasniemen kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa,​ että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon,​ jollei muuta näytetä,​ seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä,​ jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä,​ kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä,​ itsenäisyyspäivä,​ vapunpäivä,​ joulu-​ tai juhannusaatto tai arkilauantai,​ saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään on

Kangasniemen kunnan sivistys- ja hyvinvointilautakunta

Otto Mannisen tie 2

51200  KANGASNIEMI
fax (015) 7801 292
kirjaamo@kangasniemi.fi

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen,​ ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua,​
  • se,​ millaista oikaisua vaaditaan,​
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä,​ yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kangasniemen kunnan kirjaamosta tai päätöksen tehneeltä viranomaiselta.

Kangasniemen kunta
Otto Mannisen tie 2
51200 Kangasniemi
kirjaamo@kangasniemi.fi
Puh. 040 719 9370