Sivistys- ja hyvinvointilautakunta, kokous 24.5.2024

§ 50 Alakoulujen rehtorin valinta

KNGDno-2024-111

Valmistelija

  • Osmo Polas, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, osmo.polas@kangasniemi.fi

Kuvaus

Alakoulujen rehtorin virka on ollut haettavana aikavälillä 11.4.–26.4.2024. Virka täytetään vakituisesti 1.8.2024 alkaen. 

Tehtävässä edellytetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaista kelpoisuutta, joka tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä. Rehtorin virkaan on kelpoinen henkilö, jolla on ylempi korkeakoulututkinto, asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus, riittävä työkokemus opettajan tehtävistä sekä opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, 25 opintopisteen tai 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot tai muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus. 
 
Tehtävässä edellytetään koulutukseen liittyvää johtamiskokemusta sekä perusopetuksen pedagogista osaamista. Alakoulukokonaisuuden johtaminen edellyttää opetuslainsäädännön sekä alan työehtosopimusten tuntemusta, nykyaikaista asiantuntijayhteisön johtamistaitoa sekä yhteistyökykyä ja valmiutta toimia yhteistyöverkostoissa. Rehtorin odotetaan olevan kyvykäs johtamaan asiakastyötä useamman koulun toimintaympäristössä, opetuspuolen talouden tuntemusta sekä muutosjohtamisen taitoja ja joustavuutta. Rehtorilta edellytetään erinomaista suomen kielen taitoa. Eduksi katsotaan hyvät tietotekniset taidot, kokemus yhteistyöstä esiopetuksen, koululaisten aamu-/iltapäivähoidon sekä varhaiskasvatuksen kanssa. 

Määräajassa tuli yhteensä seitsemän hakemusta. Haastatteluun kutsuttiin neljä hakijaa, joista kaikilla katsottiin olevan edellytykset hoitaa asianomaista tehtävää koulutuksen, kokemuksen ja sekä hakuasiakirjojen perusteella arvioidun muun tehtävään soveltuvuuden perusteella: KM XXXXX XXXXXXXXXXX, KM XXXXX XXXXXXXX, KM XXXX XXXXXXXX ja FM XXXXX XXXXXXX. XXXXX XXXXXXX ilmoitti olevansa estynyt saapumasta haastatteluun esitettyinä kahtena haastattelupäivänä ja hänen katsottiin vetäytyneen hakuprosessista. Hänen tilalleen kutsuttiin haastatteluun FM XXXXX XXXXXXXXXXX.

Haastatteluryhmään kuuluivat sivistys- ja hyvinvointijohtaja, hallintojohtaja sekä sivistys- ja hyvinvointilautakunnan edustajina Terttu-Liisa Lindholm ja Maisa Juntunen.

Haastattelun jälkeen XXXXX XXXXXXXX ilmoitti jättäytyvänsä pois Kangasniemen alakoulujen rehtorin rekrytointiprosessista.

Valintaperusteena tehtävään olivat perustuslain 125 §:n mukaisesti kyky, taito ja koeteltu kansalaiskunto, joiden perusteella hakijoita verrattiin keskenään. Ansioita verrattiin kokonaisuutena.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Osmo Polas, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, osmo.polas@kangasniemi.fi

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää, että alakoulujen rehtorin virkaan valitaan FM XXXXX XXXXXXXXXXX ja varasijalle valitaan FM XXXXX XXXXXXXXXXX.

XXXXX XXXXXXXXXXX täyttää viran kelpoisuusehdot ja haastatteluryhmä arvioi hänet koulutuksen, kokemuksen ja haastattelun perusteella kyseistä virkaa ajatellen ansioituneimmaksi.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES). Tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksi saamisesta esitettävä lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote, joka ei saa olla 6 kk vanhempi. Valitun tulee ennen palvelussuhteen alkamista toimittaa lääkärintodistus terveydentilastaan.

Valinta on ehdollinen, kunnes lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote ja lääkärintodistus on esitetty.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

hakijat, hallintojohtaja, henkilöstöasiantuntija

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se,​ johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen,​ velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen),​ sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kangasniemen kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa,​ että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon,​ jollei muuta näytetä,​ seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä,​ jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä,​ kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä,​ itsenäisyyspäivä,​ vapunpäivä,​ joulu-​ tai juhannusaatto tai arkilauantai,​ saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään on

Kangasniemen kunnan sivistys- ja hyvinvointilautakunta

Otto Mannisen tie 2

51200  KANGASNIEMI
fax (015) 7801 292
kirjaamo@kangasniemi.fi

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen,​ ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua,​
  • se,​ millaista oikaisua vaaditaan,​
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä,​ yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kangasniemen kunnan kirjaamosta tai päätöksen tehneeltä viranomaiselta.

Kangasniemen kunta
Otto Mannisen tie 2
51200 Kangasniemi
kirjaamo@kangasniemi.fi
Puh. 040 719 9370