Sivistys- ja hyvinvointilautakunta, kokous 13.3.2026

§ 19 Kalliolan koulun starttiluokan luokanopettajan rekrytointi

KNGDno-2024-17

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Antti-Pekka Hokkanen, Hallintojohtaja, antti-pekka.hokkanen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kalliolan koulussa toimii pienryhmä (starttiluokka), jonka tarkoitus on tukea koulunsa aloittavia tai jo aloittaneita vuosiluokkien 0–2 oppilaita,​ joilla on monialaisia oppimisen haasteita ja jotka tarvitsevat lisätukea oppimisvalmiuksiensa kehittämiseen, eikä heillä ole riittäviä valmiuksia toimia isommassa perusopetusryhmässä.

Starttiluokka toimi pilottina lukuvuodet 2025–2026 ja siihen palkattiin määräaikainen luokanopettaja hoitamaan starttiluokan opettajan tehtävää. Opettajan työskentelyä tukivat kaksi koulunkäynninohjaajaa. Ryhmässä on ollut säännöllisesti kuusi oppilasta. Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta päätti tammikuun 2026 kokouksessaan vakinaistaa starttiluokan osaksi kunnan perusopetuksen palvelurakennetta.  

Kokouksessaan lautakunta päätti perustaa opettajan viran. Kuitenkin hallintosäännön § 41 mukaan kunnanhallituksen toimivaltaan kuuluu virkojen perustaminen ja lakkauttaminen, joten kunnanhallituksen on käsiteltävä viran perustaminen. Starttiluokkaan on tarkoitus perustaa vakituinen erityisluokanopettajan  virka.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus päättää perustaa erityisluokanopettajan viran 1.8.2026 alkaen.

Päätös

Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Osmo Polas oli läsnä asiantuntijana pykälän esittelyn ajan.

Keskustelun aikana kunnanjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen:

Kunnanhallitus päättää, että se ei perusta erityisluokanopettajan virkaa.

Kunnanjohtajan muutettu päätösehdotus hyväksyttiin ja lisäksi kunnanhallitus totesi, että kunnassa on täyttämättä tarkoitukseen sopiva luokanopettajan virka.

Kokouksessa pidettiin tauko 16.14-16.22.

Valmistelija

  • Osmo Polas, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, osmo.polas@kangasniemi.fi

Kuvaus

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti 30.1.2026 § 3 perustaa Kalliolan koulun strattiluokkaan erityisluokanopettajan viran. Kuitenkin hallintosäännön § 41 mukaan kunnanhallituksen toimivaltaan kuuluu virkojen perustaminen ja lakkauttaminen, joten kunnanhallituksen on käsiteltävä viran perustaminen. Kunnanhallitus päätti 16.2.2026 § 30, että se ei perusta erityisluokanopettajan virkaa. Päätöksessä todetaan, että kunnassa on täyttämättä tarkoitukseen sopiva luokanopettajan virka.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Osmo Polas, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, osmo.polas@kangasniemi.fi

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää kumota sivistys- ja hyvinvointilautakunnan päätöksen 30.1.2026 § 3.

Sivistys ja hyvinvointilautakunta päättää,

  1. että Kalliolan koulussa toimivan starttiluokka vakinaistetaan osaksi kunnan perusopetuksen palvelurakennetta 1.8.2026 alkaen;

  2. että starttiluokka on tarkoitettu vuosiluokkien 0–2 oppilaille, jotka tarvitsevat vahvistettua tukea oppimisvalmiuksiensa kehittämiseen;

  3. että starttiluokan toiminnan resursointi täsmennetään osana kunnan vuosittaista talousarvio- ja henkilöstösuunnittelua; sekä

  4. valtuuttaa sivistys- ja hyvinvointijohtajan käynnistämään ja hoitamaan starttiluokan vakituisen luokanopettajan viran (vakanssinro 220054) täyttämiseen liittyvän rekrytointiprosessin siten, että lautakunta voi päättää asiasta viimeistään kesäkuussa 2026 pidettävässä kokouksessa. Lautakunta nimeää edustajan haastatteluryhmään.

Päätös

Hanna Laitinen poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi esteellisenä (hallintolaki 28.1 § kohta 3, intressijääviys).

Pykälän käsittelyn ajan kokouksen puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Pasi Hänninen. 

Petra Laitinen esitti, että sivistys- ja hyvinvointilautakunta ei kumoa sivistys- ja hyvinvointilautakunnan päätöstä 30.1.2026 § 3. Päätösehdotusta ei kannatettu.

Päätösehdotus hyväksyttiin. Luokanopettajan virka täytetään 1.8.2026 alkaen. Lautakunta nimesi haastatteluryhmään Marko Illin ja Marjaana Sävilammin. 

Petra Laitinen jätti päätökseen eriävän mielipiteen.

Esteellisyys

  • Hanna Laitinen

Tiedoksi

alakoulujen rehtori, hallintojohtaja, henkilöstöasiantuntija

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se,​ johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen,​ velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen),​ sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kangasniemen kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa,​ että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon,​ jollei muuta näytetä,​ seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kun käytetään tavallista sähköistä tiedoksiantoa, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä,​ kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä,​ itsenäisyyspäivä,​ vapunpäivä,​ joulu-​ tai juhannusaatto tai arkilauantai,​ saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään on

Kangasniemen kunnan sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Otto Mannisen tie 2
51200  KANGASNIEMI

kirjaamo@kangasniemi.fi

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua,​
  • se,​ millaista oikaisua vaaditaan,​
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä,​ yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kangasniemen kunnan kirjaamosta tai päätöksen tehneeltä viranomaiselta.

Kangasniemen kunta
Otto Mannisen tie 2
51200 Kangasniemi
kirjaamo@kangasniemi.fi
Puh. 040 719 9370