Sivistys- ja hyvinvointilautakunta, kokous 13.3.2026

§ 17 Kunnan asumistuki Kangasniemellä asuville ulkopaikkakuntalaisille lukio-opiskelijoille

KNGDno-2020-317

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mikko Nislin, mikko.nislin@kangasniemi.fi

Kuvaus

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta on päättänyt kokouksessaan 24.4.2020 aloittaa lukion kehittämisryhmän ehdotuksen perusteella selvitystyön Kangasniemen lukioon hakeutuvien ulkopaikkakuntalaisten opiskelijoiden taloudelliseksi tukemiseksi ja pitkän koulumatkan takia yksin asuvien alle 18-vuotiaiden lukiolaisten taloudelliseksi tukemiseksi. Liitteenä olevan esimerkkilaskelman ja tehdyn selvityksen mukaan koulumatkojen tukeminen on taloudellisesti niin kallista, että sitä ei kannata toteuttaa. Sen sijaan asumisen tukeminen ulkopaikkakunnalta tuleville lukiopiskelijoille on perusteltavissa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Mika Huovinen, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.huovinen@kangasniemi.fi

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää tukea Kangasniemen lukiossa opintonsa aloittavia ulkopaikkakuntalaisia opiskelijoita, jotka koulumatkan pituuden vuoksi toivovat pystyvänsä muuttamaan vuokra-asuntoon lukio-opintojensa ajaksi mutta eivät ole alle 18-vuotiaina oikeutettuja Kelan asumistukeen huoltajien tulorajan takia. Tuen määrä on 100 euroa kuukaudessa koulun lukuvuoden työaikana opiskelijaa kohden. 

 

Päätös

Hanna Lamminen esitti, että tuen määrä olisi 150 euroa kuukaudessa. Esitystä ei kannatettu.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Osmo Polas, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, osmo.polas@kangasniemi.fi

Kuvaus

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta on päätöksellään 12.6.2020 § 59 päättänyt tukea Kangasniemen lukiossa opintonsa aloittavia ulkopaikkakuntalaisia opiskelijoita, jotka koulumatkan pituuden vuoksi muuttavat vuokra-asuntoon lukio-opintojensa ajaksi, mutta eivät ole alle 18-vuotiaina oikeutettuja Kelan asumistukeen huoltajien tulorajan vuoksi. Päätöksen mukaan tuen määrä on ollut 100 euroa kuukaudessa opiskelijaa kohden lukuvuoden työaikana.

Kangasniemen kunnan lukion opiskelijamäärään kohdistuu tulevina vuosina laskevien ikäluokkien vuoksi vähentymispaineita. Tämän vuoksi on tärkeää vahvistaa lukion vetovoimaa ja houkutella nykyistä aktiivisemmin ulkopaikkakuntalaisia opiskelijoita Kangasniemen lukioon. Kunnassa on tarjolla opiskelijoille soveltuvia vuokra-asuntoja, ja asumisen tukeminen on osoittautunut toimivaksi keinoksi madaltaa kynnystä hakeutua opiskelemaan Kangasniemelle.

Tuen korottaminen 200 euroon kuukaudessa parantaisi opiskelijoiden mahdollisuuksia muuttaa paikkakunnalle lukio-opintojen ajaksi ja vahvistaisi Kangasniemen lukion vetovoimaa ulkopaikkakuntalaisten opiskelijoiden keskuudessa. Samalla se tukisi lukion opiskelijamäärän säilymistä sekä turvaisi monipuolisen opetustarjonnan edellytyksiä myös tulevina vuosina.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Osmo Polas, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, osmo.polas@kangasniemi.fi

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää korottaa Kangasniemen lukiossa opintonsa aloittaville ulkopaikkakuntalaisille opiskelijoille myönnettävän asumisen tuen määrän 200 euroon kuukaudessa opiskelijaa kohden koulun lukuvuoden työaikana 1.8.2026 alkaen.

Tuki myönnetään ulkopaikkakuntalaisille opiskelijoille, jotka muuttavat vuokra-asuntoon Kangasniemelle lukio-opintojensa ajaksi eivätkä ole oikeutettuja Kelan asumistukeen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

yläkoulun ja lukion rehtori, koulusihteeri

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se,​ johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen,​ velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen),​ sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kangasniemen kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa,​ että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon,​ jollei muuta näytetä,​ seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kun käytetään tavallista sähköistä tiedoksiantoa, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä,​ kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä,​ itsenäisyyspäivä,​ vapunpäivä,​ joulu-​ tai juhannusaatto tai arkilauantai,​ saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään on

Kangasniemen kunnan sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Otto Mannisen tie 2
51200  KANGASNIEMI

kirjaamo@kangasniemi.fi

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua,​
  • se,​ millaista oikaisua vaaditaan,​
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä,​ yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kangasniemen kunnan kirjaamosta tai päätöksen tehneeltä viranomaiselta.

Kangasniemen kunta
Otto Mannisen tie 2
51200 Kangasniemi
kirjaamo@kangasniemi.fi
Puh. 040 719 9370