Kunnanhallitus, kokous 29.4.2024

§ 119 Puulan seutuopiston opetustuntitilaus lukuvuodelle 2024–2025

KNGDno-2024-197

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Osmo Polas, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, osmo.polas@kangasniemi.fi

Kuvaus

Puulan seutuopisto toteuttaa vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen opetusta Kangasniemellä yhteistyökuntien antaman tuntikehyksen (opetustuntitilauksen) puitteissa. Puulan seutuopiston rehtori esittää Kangasniemen tuntikehykseksi lukuvuodelle 2024–2025 yhteensä 4800 tuntia.

Kunnat ovat budjetoineet vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen toteuttamiseen omarahoitusosuuden, jolla rahoitetaan se osuus, jota ei saada katettua valtionosuuksilla ja asiakasmaksuilla (kurssimaksut). Vuodelle 2024 Kangasniemellä on budjetoitu Puulan seutuopistolle nettomenoja yhteistoimintaosuuksiin 135 000 €.

Päätösehdotus

Esittelijä

Osmo Polas, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, osmo.polas@kangasniemi.fi

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta esittää edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi Puulan seutuopistolta tilattaviksi opetustunneiksi lukuvuodelle 2024–2025 yhteensä 4800 tuntia. Tilaus on ehdollinen siltä osin, että tunneista toteutetaan vain ne tunnit, joihin on riittävä talousarviovaraus olemassa. Tämä toimintatapa on ollut voimassa myös edellisinä vuosina.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Osmo Polas, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, osmo.polas@kangasniemi.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Sivistys-​ ja hyvinvointilautakunta esittää edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi Puulan seutuopistolta tilattaviksi opetustunneiksi lukuvuodelle 2024–2025 yhteensä 4800 tuntia. Tilaus on ehdollinen siltä osin,​ että tunneista toteutetaan vain ne tunnit,​ joihin on riittävä talousarviovaraus olemassa. Tämä toimintatapa on ollut voimassa myös edellisinä vuosina.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Puulan seutuopisto, sivistys- ja hyvinvointijohtaja

Muutoksenhaku

Kunnanhallituksen päätöksestä tehtävän oikaisuvaatimuksen ohje: 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se,​ johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen,​ velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen),​ sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kangasniemen kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa,​ että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon,​ jollei muuta näytetä,​ seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä,​ jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä,​ kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa kunnan kotisivuilla.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä,​ itsenäisyyspäivä,​ vapunpäivä,​ joulu-​ tai juhannusaatto tai arkilauantai,​ saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään on

Kangasniemen kunnanhallitus
Otto Mannisen tie 2
51200  KANGASNIEMI

kirjaamo@kangasniemi.fi

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen,​ ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua,​
  • se,​ millaista oikaisua vaaditaan,​
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä,​ yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kangasniemen kunnan kirjaamosta tai päätöksen tehneeltä viranomaiselta.

Kangasniemen kunta
Otto Mannisen tie 2
51200 Kangasniemi
kirjaamo@kangasniemi.fi
Puh. 040 719 9370