Kunnanhallitus, kokous 15.1.2024

§ 19 Avustuksen myöntäminen Leena Reinikaisen testamenttirahastosta

KNGDno-2023-581

Valmistelija

  • Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja, sari.linturi-sahlman@kangasniemi.fi

Kuvaus

Apteekkari Leena Reinikaisen kunnalle testamentissaan määrämää määrärahaa käytetään iäikkäiden henkilöiden mahdollisimman pitkäaikaisen kotona asumisen tukemiseen. Varat kohdennetaan vähävaraisille ja avustuksen tarpeessa oleville henkilöille kunnanhallituksen päättämien myöntämisperusteiden mukaisesti. Avustusta on jaettu vuodesta 2015 ja varoja vuoden 2023 lopun tilanteen mukaan on noin 130 000 euroa. Avustushakemukset valmistellaan Eloisan asiantuntijoiden toimesta. Päätöksen avustuksesta tekee kunnanhallitus. Tuen saajalla on ilmoitusvelvollisuus,​​ jos tuen myöntämisperusteisiin tulee muutoksia.

Leena Reinikaisen testamenttirahasto myöntämisperusteet (kunnanhallitus 18.6.2018 § 134)
1. Testamenttivaroilla ei korvata lakisääteisiä palveluita tai jo tällä hetkellä annettavia palveluita.
2. Kohderyhmä vähävaraiset,​​ bruttotuloraja 1 300 € /kk yksin asuvan osalta ja 2 000 €/kk mikäli perheessä on kaksi henkilöä. Tulorajassa huomioidaan mahdollista asumistukea tai eläkkeensaajan hoitotukea. Säästöraja 5 000 € yksittäisen henkilön osalta ja 10 000 € mikäli perheessä on kaksi henkilöä. 
3. Tukea annetaan kotona asumiseen. 
4. Ikäraja 63 vuotta.
5. Hakijalla ikääntymisestä,​​ vammasta tai sairaudesta johtuvaa toimintakykyrajoitteisuutta.
6. Avustusta voi hakea jatkuvasti (ei erillistä hakuaikaa)
7. Avustusta voi hakea
-​​ liikkumisen tukemiseen mm. luiskien ja kaiteiden sekä kahvojen asentamiseen,​​ lisäksi apuvälineiden ostamiseen,​​ jos henkilö ei saa niitä lakisääteisesti
-​​ siivoukseen,​​ puun kantoapuun (jos henkilöllä ei ole muuta lämmitysmuotoa),​​ pyykkihuoltoon ja muuhun kotitaloustyöhön ja lumitöihin
-​​ päivätoimintamaksuun,​​ jos se edesauttaa henkilön selviämistä itsenäisessä asumisessa kotona.
-​​ asioimispalveluihin
-​​ avustusta voidaan hakea myös erityisestä syystä,​​ joita voivat olla eri viranomaisten vaatimat toimenpiteet asunnossa tai  Aran yms. myöntämien avustuksien omavastuuosuudet
-​​ erityisestä syystä myönnettävien avustusten osalta voidaan käyttää kokonaisharkintaa tuen myöntämisperusteissa. 

Liitteenä (salassapidettävä) kuntaan saapunut lisäavustushakemus. Liitteenä (salassapidettävä) on myös erillinen Etelä-​​Savon hyvinvointialueen palveluohjaajan antama puoltava lausunto. Hakija on yli 90 vuotias yksin asuva vanhus ja hakijalle on myönnetty 20.1.2020 siivousapua 4h/kk sekä ikkunoiden pesu 1xvuodesa sekä 22.8.2022 pyykkihuolto 2h/kk. Nyt haettava lisäavustus kohdistuu asunnon suursiivoukseen 2 kertaa vuodessa maksimissaan 10 tuntia/kerta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus myöntää hakijalle palveluohjaajan puoltavan lausunnon mukaisesti lisäavustuksen suursiivoukseen 2 x vuodessa maksimissaan 10 h/kerta.

Päätös

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että se ei myönnä hakijalle lisäavustusta suursiivoukseen.

Tiedoksi

Eloisa, hakija, pääkirjanpitäjä, palveluneuvoja 

Muutoksenhaku

Kunnanhallituksen päätöksestä tehtävän oikaisuvaatimuksen ohje: 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se,​ johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen,​ velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen),​ sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kangasniemen kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa,​ että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon,​ jollei muuta näytetä,​ seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä,​ jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä,​ kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa kunnan kotisivuilla.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä,​ itsenäisyyspäivä,​ vapunpäivä,​ joulu-​ tai juhannusaatto tai arkilauantai,​ saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään on

Kangasniemen kunnanhallitus
Otto Mannisen tie 2
51200  KANGASNIEMI

kirjaamo@kangasniemi.fi

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen,​ ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua,​
  • se,​ millaista oikaisua vaaditaan,​
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä,​ yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kangasniemen kunnan kirjaamosta tai päätöksen tehneeltä viranomaiselta.

Kangasniemen kunta
Otto Mannisen tie 2
51200 Kangasniemi
kirjaamo@kangasniemi.fi
Puh. 040 719 9370