§ 13 Lukuvuoden 2026–2027 työajassa tapahtuva muutos alakoulujen osalta / Kodin ja koulun päivä

Lataa 

KNGDno-2025-795

Päätöspäivämäärä

18.8.2026

Päätöksen tekijä

Sivistys- ja hyvinvointijohtaja

Päätöksen peruste

Kangasniemen kunnan hallintosääntö

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 15.11.2024 § 90

Perusopetuslaki 23 § 1 mom.

Kuvaus

Alakoulujen rehtori esittää, että lukuvuonna 2026–2027 tehdään Kalliolan, Beckerin, Koittilan ja Vuojalahden koulujen osalta työaikaan seuraava muutos: lauantai 29.8.2026 on koulupäivä, jolloin vietetään Kodin ja koulun päivää Kangasniemen urheilukeskuksella. Vapaapäiväksi alakoulujen oppilaille tulee perjantai 7.5.2027.

Kodin ja koulun päivää vietetään klo 8.30–12.30, ja päivään voivat osallistua oppilaan lisäksi vanhemmat tai isovanhemmat sekä sisarukset. Päivän ohjelmassa on alakoulujen yleisurheilukilpailut sekä erilaisia toiminnallisia tehtäväpisteitä, joita pitävät paikalliset seurat ja järjestöt. Päivän aikana koulun oppilaille ja henkilöstölle tarjotaan lounas. Kentällä on lisäksi kahvio ja arpojen myyntiä, jolla luokat keräävät rahaa leirikoulujen järjestämiseen.

Kodin ja koulun päivä on järjestetty vastaavin järjestelyin myös syksyllä 2024 ja 2025.

Päätös

Päätän, että Kalliolan, Beckerin, Koittilan ja Vuojalahden koulujen työaika muutetaan lukuvuonna 2026–2027 alakoulujen rehtorin esityksen mukaisesti siten, että lauantai 29.8.2026 on koulupäivä ja perjantai 7.5.2027 on vapaapäivä.

Allekirjoitus

Osmo Polas, sivistys- ja hyvinvointijohtaja

Organisaatiotieto

Kangasniemi