Kunnanhallitus, kokous 15.6.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 146 Etelä-Savon maakuntakaava 2045, kunnan lausunto osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

KNGDno-2026-342

Valmistelija

  • Ville Partio, Tekninen johtaja, ville.partio@kangasniemi.fi

Kuvaus

Maakuntien aluekehitystyössä on käynnissä muutosvaihe, jossa ollaan siirtymässä vaihemaakuntakaavoista yhteen strategiseen kokonaisuuteen. Useiden samanaikaisesti voimassa olevien vaihekaavojen tulkinta päällekkäin on voinut olla hankalasti hahmotettava kokonaisuus. Maakuntakaavasta on haluttu muodostaa vähemmän yksityiskohtainen ja enemmän strateginen ohjausväline. Uusi valmistelussa oleva alueidenkäyttölaki tulee myös korostamaan maakuntakaavan yleispiirteisyyttä ja strategisuutta. Energia-, turvallisuus- ja ilmastokysymykset vaativat lisäksi kokonaisvaltaista tarkastelua eikä teemakohtainen sirpalointi vaihekaavoilla ole hyvä vaihtoehto tähän tarkasteluun.

 Etelä-Savon maakuntahallitus on päättänyt käynnistää kokonaismaakuntakaavan laatimisen 18.05.2026 § 67. Etelä‑Savon maakuntakaava 2045 korvaa nykyiset kaavat (maakuntakaava 2010 ja 2. vaihemaakuntakaava). Kaava tulee ohjaamaan maakunnan alueidenkäyttöä pitkällä aikavälillä (n. 10–30 vuotta) ja toimii kuntakaavoituksen ohjeena.

Kokonaiskaavan laadinta on tullut ajankohtaiseksi osin sen vuoksi, että maakunnan toimintaympäristössä ja geopoliittisessa tilanteessa on tapahtunut muutoksia. Keskeisimmät maakuntakaavan muutostarpeet liittyvät energiamurrokseen ja elinkeino- sekä väestörakenteen muutospaineisiin ja -trendeihin. Lisäksi huoltovarmuuteen ja kriittisen infrastruktuuriin sekä kokonaisturvallisuuteen liittyvät näkökohdat ovat nousseet merkittäviksi tekijöiksi tulevaisuuden maankäyttöratkaisuissa.

Maakuntakaavassa käsitellään maakunnan kehittämisen ja elinvoiman kannalta keskeiset maankäyttökysymykset. Tarkasteltavat teemat täsmentyvät kaavan suunnittelun edetessä ja teemojen valintaan ja käsittelyyn vaikuttaa myös saman aikaisesti laadittavan maakuntastrategian tavoitteet ja linjaukset. Alustavasti on tunnistettu seuraavat käsiteltävät teemat:

- aluerakenne ja keskusverkko

- saavutettavuus, liikenteen ja logistiikan verkostot

- puhtaan siirtymän mukainen energiantuotanto

- energian siirto

- elinkeinot: teollisuus, matkailu, vähittäiskaupan suuryksiköt, datatalous, puhdas siirtymä

- luonnonvarojen kestävä käyttö, kiertotalous

- kulttuuriympäristöt

- virkistys- ja suojelualueet, viherverkosto sekä luonnonmonimuotoisuuden turvaaminen

- huoltovarmuus ja turvallisuus

- ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen

Tavoitteena on, että laadittava maakuntakaavan tulee lainvoiman saatuaan korvaamaan voimassa olevat Etelä-Savon maakuntakaavan 2010 ja Etelä-Savon 2. vaihe-maakuntakaavan. Tuulivoimaa koskevien 1. ja 4. vaihekaavan osalta korvaavuus ratkaistaan kaavaprosessin aikana.

Alueidenkäyttölain 32 §:n mukaisesti maakuntakaavan oikeusvaikutukset kohdistuvat pääasiassa viranomaistoimintaan. Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi. Maakuntakaavassa esitetyt alueiden käytön periaatteet ja aluevaraukset täsmentyvät kunnan kaavoituksessa. Maakuntakaava ei ole voimassa oikeusvaikutteisen yleiskaavan ja asemakaavan alueella muutoin kuin siltä osin kuin se toimii näiden kaavojen muuttamisen ohjeena. Maakuntakaava ei velvoita kuntaa kaavojen laatimiseen, vaan päätöksen kaavan laatimisesta tekee kunta.

Etelä-Savon maakuntakaava 2045 osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kerrotaan, mitä kaavassa on tarkoitus käsitellä, millaisia vaihtoehtoja tutkitaan ja miten kaavan vaikutuksia arvioidaan. Lisäksi kerrotaan, ketkä ovat osallisia ja miten he saavat tietoa kaavan valmistelusta sekä missä vaiheessa ja miten he voivat esittää mielipiteitään kaavasta.

Kaavan laadinnan vuorovaikutuksesta ja tiedottamisesta on säädetty alueidenkäyttölaissa. Alueidenkäytön suunnittelun periaatteita ovat avoimuus ja vuorovaikutteisuus. Kaikilla niillä, joita Etelä-Savon maakunnan kehittäminen koskee ja kiinnostaa, on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun ja antaa palautetta kaavan laadintaan.

Etelä-Savon maakuntaliitto on pyytänyt lausuntoa 30.6.2026 mennessä Etelä-Savon maakuntakaava 2045 osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Lausunnot on pyydetty toimittamaan Etelä-Savon maakuntaliiton virastoon sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@esavo.fi tai postitse osoitteeseen Mikonkatu 5, 50100 Mikkeli.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kangasniemen kunta esittää lausuntonaan seuraavaa:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tavoitteena on, että laadittava maakuntakaavan tulee lainvoiman saatuaan korvaamaan voimassa olevat Etelä-Savon maakuntakaavan 2010 ja Etelä-Savon 2. vaihe-maakuntakaavan. Lisäksi suunnitelmassa mainitaan, että tuulivoimaa koskevien 1. ja 4. vaihekaavan osalta korvaavuus ratkaistaan kaavaprosessin aikana. Kangasniemen kunta pitää hyvänä ja kannatettavana sitä, että osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa huomioidaan tarvittaessa korvaavuus 4. vaihemaakuntakaavan osalta. Näin ollen asiaa voidaan tarkastella pitkällä aikavälillä toimintaympäristön muutoksiin peilaten ja se mahdollistaa myös maakuntakaavoituksessa riittävän strategisen joustavuuden.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on alueidenkäyttölain (132/1999) mukainen suunnitelma maakuntakaavan osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Suunnitelman tarkoituksena on antaa maakuntakaavan asianosaisille ja siitä kiinnostuneille tahoille tietoa kaavoituksen etenemisestä ja vaikutusmahdollisuuksista kaavoituksen eri vaiheissa. Osallisia ovat mm. kaava-alueen maanomistajat, viranomaiset, yhteisöt, yritykset ja asiantuntijalaitokset, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa vaikuttaa. Kangasniemen kunta pitää tärkeänä, että Etelä-Savon maakuntakaavan 2045 yhteydessä käytetään monipuolisia osallistamisen menetelmiä ja että maakuntakaavaprosessin aikana asianosaisille ja osallisille tarjoutuu laajat vaikutusmahdollisuudet kaavoituksen eri vaiheissa.

Kangasniemen kunta toteaa lisäksi, että kunnan kaavoitusmonopoli säilyy maakuntakaavasta riippumatta. Maakuntakaava toimii yleispiirteisenä alueidenkäytön suunnitelmana ja ohjeena kuntakaavoitukselle, mutta se ei siirrä päätösvaltaa kunnan kaavoituksesta pois kunnasta eikä rajoita kunnan toimivaltaa päättää yleis- ja asemakaavoituksen käynnistämisestä, sisällöstä tai hyväksymisestä.