Kuvaus
Satamatorin alueen asemakaava on osin vanhentunut eikä se kaikilta osin vastaa nykyisiä maankäytön tarpeita eikä alueen kehittämistavoitteita. Alueella on merkittävä rooli Kangasniemen kuntakeskuksen vetovoimaisuuden, palveluiden ja elinkeinojen kehittämisessä, erityisesti satama- ja torialueen käytön tehostamisen näkökulmasta.
Asemakaavan ajantasaistamisella mahdollistetaan alueen kehittäminen kunnan strategisten tavoitteiden mukaisesti, huomioiden muun muassa:
- alueen palvelu- ja matkailupotentiaalin vahvistaminen
- viihtyisän ja toimivan kaupunkitilan kehittäminen
- liikenne- ja pysäköintiratkaisujen ajantasaistaminen
- alueen monipuolinen käyttö eri vuodenaikoina
Kaavoituksen käynnistäminen edellyttää kunnanhallituksen päätöstä. Tekninen lautakunta toimii asiassa valmistelu- ja esityksentekoelimenä. Hallintosäännön mukaisesti mikäli toimivallasta ei ole säädetty laissa eikä määrätty hallintosäännössä, toimivalta on kunnanhallituksella. Asemakaavoituksen käynnistämisestä päättää kunnanhallitus.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Ville Partio, Tekninen johtaja, ville.partio@kangasniemi.fi
Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää käynnistää Satamatorin alueen asemakaavan päivittämisen.