KNGDno-2025-1336
Kangasniemen kunnan hallintosääntö
Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan toiminta- ja kohdeavustusten myöntämisperusteita koskevat periaatteet 24.1.2025 § 3
Kutemajärvi Seura Ry hakee Kutemajärvellä nk. Nalikkatorille rakenteilla olevalle muistomerkille rahoitusta kunnan kohdeavustuksista. Muistomerkkiin sijoitetaan vuonna 1989 kyläseuran toimesta kyläkoululle hankitut kivitaulut, joissa on 28 koulupiirin alueelta kaatuneen sankarivainajan nimet. Muistomerkin rakentamista varten Kutemajärvi Seura Ry hakee kunnalta kohdeavustuksena osarahoitukseksi 4500 euroa. Koko hankkeen arvo on arviolta 9000–10000 euroa. Muistomerkki hankkeeseen on tehty runsaasti talkootyötä ja kyläseura on laittanut omia varojaan hankkeeseen 3000 euroa.
Kohdeavustuksia myönnetään Kangasniemellä järjestettävään tapahtumaan tai yksilöityyn yleishyödylliseen toimintaan tai toimintaa tukevaan hankintaan yksittäisille henkilöille, työryhmille, järjestöille tai yhdistyksille.Kohdeavustuksia myönnettäessä sovelletaan toiminta-avustuksista annettuja yleislinjauksia.
Myönnän Kutemajärvi Seura Ry:lle kohdeavustuksena 2000 euroa nk. Nalikkatorille rakenteilla olevan muistomerkin rakentamiseksi.
Avustus maksetaan takautuvasti tositteita vastaan.