Kunnanhallitus, kokous 28.5.2025

Esityslista on tarkastamaton

§ 132 Kangasniemen kunnan valituslupahakemus ja valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle

KNGDno-2024-348

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Rakennustarkastaja on 3.5.2024 tehnyt hylkäävän päätöksen rakennusluvan (213-2024-58) myöntämiseksi vapaa-ajan asunnolle, kiinteistölle 213-428-5-30.

Lupapäätös liitteenä.

Rakennusluvan hakija on tehnyt rakennuslupapäätöksestä oikaisuvaatimuksen Kangasniemen kunnan rakennuslupajaostolle. Oikaisuvaatimus on tehty säädetyn määräajan kuluessa ja rakennusluvan hakijalla on muutoksenhakuoikeus asiassa. Oikaisuvaatimus on liitteenä.

Rakennusluvan hakija vaatii, että päätös on kumottava ja rakennuslupa myönnettävä.

Kangasniemen kunnanvaltuusto käynnisti päätöksellään 12.6.2023 § 42 Suur-Savon Sähkö Oy:n esityksestä tuulivoimarakentamista ohjaavan yleiskaavan laadinnan.

Kangasniemen kunnanhallitus on päätöksellään 26.2.2024 § 60 määrännyt Huuhtimäen osayleiskaavahankealueen rakennuskieltoon.

Haetun vapaa-ajan asunnon rakennuspaikka sijoittuu osayleiskaavahankealueen ulkopuolelle sekä alueelle, johon Huuhtimäen tuulivoimahankkeen myötä voi kohdistua erityistä ympäristövaikutusta. Näillä perusteilla alueen voidaan katsoa olevan suunnitelutarvealuetta.
Rakennusluvan saaminen edellyttää suunnittelutarveratkaisua jolloin tarkastettavaksi tulevat myös maankäyttö- ja rakennuslain 137 §:n mukaiset edellytykset rakennusluvalle.

MRL 137 §
Rakennusluvan erityiset edellytykset suunnittelutarvealueella:
sen lisäksi mitä rakennusluvan edellytyksistä muutoin säädetään rakennusluvan myöntäminen 16 §:ssä tarkoitetulla suunnittelutarvealueella, jolle ei ole hyväksytty asemakaavaa edellyttää, että rakentaminen:

1. ei aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle

2. on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palveluiden saatavuuden kannalta, ja

3. on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisen luonnon- ja kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista.

Rakentaminen suunnittelutarvealueelle ei myöskään saa johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympristö- tai muita vaikutuksia.

Rakennuslupahakemuksen mukainen vapaa-ajan asunto voi toteutuessaan aiheuttaa haittaa Huuhtimäen tuulivoimahankkeen kaavoitukselle ja toteutukselle. Rakennuslupaa vapaa-ajan asunnolle ei voida myöntää ennen, kun on varmistettu, ettei hanke haittaa tai vaaranna vireillä olevaa kaavoitusta.
Tuulivoimaloiden sijoitussuunnitelmassa voi tapahtua muutoksia aina tuulivoimaloiden rakentamista ohjaavan yleiskaavan hyväksymiseen saakka, mikä taas voi vaikuttaa muun muassa tuulivoimaloiden melualueisiin.
Vireillä olevan kaavoitusmenettelyn normaalin etenemisen edellytyksiä ei tule heikentää.

MRL 136 §:n mukaisesti rakennusluvan myöntämisen edellytyksenä asemakaava-alueen ulkopuolella on, että maakuntakaavassa tai yleiskaavassa johtuvat 33 ja 43 §:n mukaiset mahdolliset rajoitukset otetaan huomioon.
MRL 43 §:n mukaisesti lupaa rakentamiseen ei saa myöntää siten, että vaikeutetaan yleiskaavan toteuttamista.

Oikaisuvaatimuksessa on otettu esille asioita, jotka kohdistuvat vireillä olevaan yleiskaavoitushankkeeseen eivätkä käsittelyssä olevaan rakennuslupaan, joten niitä ei tässä oikaisuvaatimuksessa käsitellä.

Lunastus- ja korvausvelvollisuuden haja-asutusalueella ratkaisee aiheutuuko rakennusluvan epäämisestä hakijalle huomattavaa haittaa. Haittaa arvioidessa on otettava huomioon mm. hakemuksen kohdekiinteistön ja hakijan muiden kiinteistöjen suuruus sekä se voidaanko rakentaminen toteuttaa muualla hänen maillaan.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kari Luukkainen, kari.luukkainen.lh@kangasniemi.fi

Rakennuslupajaosto päättää edellä esitetyn perusteella hylätä rakennusluvan hakijan oikaisuvaatimus rakennustarkastajan päätöksestä 3.5.2024 (213-2024-58), jolla on hylätty rakennusluvan myöntäminen kiinteistölle 213-428-5-30.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Sulo Hämäläinen yhteisöjäävinä ei osallistunut asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta klo 14.05. Mikko Korhonen ei osallistunut päätöksentekoon ja poistui kokouksesta klo 14.05.
________

Valmistelija

Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kiinteistön 213-428-5-30 omistaja  on valittanut Itä-Suomen hallinto-oikeuteen Kangasniemen kunnan rakennuslupajaoston päätöksestä 11.6.2024 § 13, jolla jaosto on hylännyt hänen oikaisuvaatimuksensa rakennustarkastajan päätöksestä 3.5.2024 lupanumero 213-2024-58. Asia koskee rakennuslupapäätöstä, jolla on hylätty lomarakennuksen rakentaminen kiinteistölle 213-428-5-30.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kari Luukkainen, kari.luukkainen.lh@kangasniemi.fi

Rakennuslupajaosto päättää antaa Itä-Suomen hallinto-oikeudelle liitteen (1425/03.04.04.04.16/2024) mukaisen lausunnon rakennuslupajaoston päätöksestä 11.6.2024 § 13.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Rakennustarkastaja Rauno Kuokkanen ei osallistunut esteellisenä, yleislausekejäävin perusteella, asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi 15.06.
Valmistelija Mikko Korhonen ei osallistunut päätöksen tekoon ja poistui kokouksesta 15.21.
________

Esteellisyys
Rauno Kuokkanen

Valmistelija

  • Rauno Kuokkanen, rauno.kuokkanen@kangasniemi.fi
  • Marja-Terttu Koivula, Talous- ja hankepäällikkö, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi

Kuvaus

Kiinteistön 213-432-7-11 omistaja on tehnyt Itä-Suomen hallinto-oikeudelle määräajassa valituksen Kangasniemen kunnan rakennuslupajaoston päätöksestä 11.6.2024, 12. Kiinteistön 213-428-5-30 omistaja on tehnyt Itä-Suomen hallinto-oikeudelle määräajassa valituksen Kangasniemen kunnan rakennuslupajaoston päätöksestä 11.6.2024, 13. Kiinteistön 213-409-1-9 omistaja on tehnyt Itä-Suomen hallinto-oikeudelle määräajassa valituksen Kangasniemen kunnan rakennuslupajaoston päätöksestä 20.8.2024, 17. Kaikkia rakennuslupia on haettu alueelle, joka sijaitsee Kangasniemen Huuhtimäen alueelle suunnitellun tuulivoimapuiston läheisyydessä. Alueella on asioita ratkaistaessa ollut käynnissä tuulivoimaosayleiskaavoitus, jonka toteutumiseen rakennuslupahakemukset liittyvät.

Mainitut rakennuslupahakemukset on kaikki hylätty. Kunta on pitänyt puheena olevaa aluetta suunnittelutarvealueena tai alueena, johon sovelletaan suunnittelutarvealetta koskevia säännöksiä. Itä-Suomen hallinto-oikeus ei ole hyväksynyt tätä oikeudellista johtopäätöstä, vaan on päätöksillään 6.5.2025 numero 982/2025 ja 6.5.2025 numero 980/2025 kumonnut kunnan päätökset ja palauttanut ne asianomaiselle viranomaiselle rakennuslupahakemuksien käsittelemiseksi.

Vähähiilisyyden lisäämiseen, ilmastonmuutoksen torjumiseen ja uusiutuvan energian tuottamiseen liittyy valtakunnallisia ja maakunnallisia tavoitteita. Yleisesti tunnettua on, että Itä-Suomen alueella on rajoitetut mahdollisuudet tuulivoiman tuotantoon ja siten soveltuvien alueiden löytyminen on tärkeää. Tuulivoimahanke vastaa myös Etelä-Savon 4. vaihemaakuntakaavan tavoitteita tuulivoiman lisäämiseksi. Kyseisen maakuntakaavan neljännen vaiheen tavoitteena on määrittää uusia, parhaiten tuulivoiman tuotantoon soveltuvia alueita Etelä-Savon alueelle, ja Huuhtimäen alue on luonnosvaiheessa nimetty yhdeksi harvoista sopivista alueista maakunnassa.

Mikäli tuulivoimahanke toteutuu, se edistäisi Kangasniemen kuntastrategian valtuustokaudelle 2022–2025 asetettuja tavoitteita, eli pyrkimystä löytää uusia energiatuotannon vaihtoehtoja, kuten aurinko- ja tuulivoimaa sekä biokaasua.

Kangasniemen kunnanvaltuusto on päättänyt 12.6.2023 käynnistää tuulivoimarakentamista ohjaavan yleiskaavan laadinnan (12.6.2023 § 42).

Kangasniemen kunta on määrännyt rakentamiskieltoon Huuhtimäen alueen (kunnanhallitus 26.2.2024, § 60). Kyse on ollut viiden vuoden ajaksi eli 2029 saakka määrätystä rakennuskiellosta, joka on perustunut valmisteltavaan yleiskaavaan. Päätös on ollut heti täytäntöönpanokelpoinen, vaikka päätös on tällä hetkellä hallinto-oikeuden käsiteltävänä.

Hallinto-oikeus vaikuttaa katsoneen, että yleiskaavan keskeneräisyyden ja muiden lähialueiden rakennushankkeiden puutteen takia kyse ei ole ollut alueidenkäyttölain 16 § 1 mom. tarkoittamasta alueesta. Johtopäätös on virheellinen ja se perustuu liian suppean näkökulmaan.

Alueen käyttöön liittyvien tarpeiden tyydyttämiseksi on syytä ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin. Kyseessä on sellainen alue, johon liittyvään maankäyttöön suunnittelemattomana liittyisi taloudellisesti, yhdyskuntarakenteellisesti tai ympäristöllisesti haitallista kehitystä.

Kun puheena olevaa tuulivoimarakentamistakin oletettavasti pidetään suunnittelutarpeen vaativana, sama koskee muutakin juuri puheena olevalla alueella tapahtuvaa rakentamista (alueidenkäyttölaki 16 § 2 mom.). Lain tarkoitus on, että alueiden käytön suunnittelu tulee turvattua.

Kun arvioidaan rakennushankkeen vaikutuksia alueen maankäyttöön, ei voida huomioida pelkästään juuri rakennushankkeen kohteena olevaa aluetta. Arvioinnissa tulee huomioida rakentamisen vaikutus lähiympäristölle ja sen maankäytölle laajemmassakin mielessä. Hankkeen laadun ja rakennushankkeen sijainnin vuoksi alueen käyttöön liittyvien tarpeiden tyydyttämiseksi on syytä ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin siten kuin alueidenkäyttölain 16 §:n 1 momentissa säädetään

Edellä olevan johdosta rakennushankkeiden on katsottava tapahtuvan suunnittelutarvealueella nykyisen alueidenkäyttölain 16 §:n perusteella.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Mikko Korhonen, tekninen johtaja, mikko.korhonen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus päättää tehdä valituslupahakemuksen ja valituksen seuraavista Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätöksistä, 6.5.2025 numero 982/2025 ja 6.5.2025 numero 980/2025, liitteenä olevan valituslupahakemus ja valitus asiakirjan mukaisesti.

Valtuutetaan tekninen johtaja Mikko Korhonen saattamaan valituslupahakemus ja valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle, ja tekemään mahdollisesti tarvittavat muutokset liitteenä olevaan valituslupahakemus ja valitus asiakirjaan.