Kunnanhallitus, kokous 16.9.2024

§ 199 LISÄPYKÄLÄ: Hallintojohtajan rekrytointi (lisäpykälä)

KNGDno-2024-424

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Hallintojohtaja Sari Linturi-Sahlman on irtisanoutunut 12.7.2024 päivätyllä kirjeellä Kangasniemen kunnan hallintojohtajan virasta siten, että virkasuhteen viimeinen virassaolopäivä on 31.8.2024. Hallintosäännön 38 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallitus valitsee toimialajohtajat.

Hallintojohtaja toimii hallinto- ja talouspalveluiden toimialajohtajana sekä kunnanjohtajan sijaisena. Toimialaan kuuluvat hallinto- ja henkilöstöpalvelut, tietohallintopalvelut ja talouspalvelut. Lisäksi hallintojohtaja vastaa kunnan uusien työllisyyspalvelujen kehittämisestä yhteistyössä Mikkelin seudun työllisyysalueen kanssa.

Hallintojohtaja valmistelee myös kunnanvaltuuston ja -hallituksen, yhteistyöryhmän ja keskusvaalilautakunnan esityslistoja ja päätöksentekoprosesseja, toimii kokousten sihteerinä, laatii pöytäkirjat, vastaa päätösten täytäntöönpanosta sekä asiakirjojen hallinnasta. Lisäksi virkaan sisältyy toimiminen hallintopalveluiden esihenkilönä sekä kunnallishallinnon valvonta-, ohjaus- ja kehittämistehtäviä, jotka liittyvät mm. sisäiseen riskien hallintaan sekä palvelujen digitalisointiin.

Hallintojohtajan tehtäviin kuuluvat myös viranomaisilmoitusten laatiminen, kunnan laillisuusvalvonta, kunnan hyvän hallinnon toteuttamisen prosessiohjaus sekä kunnan henkilöstöpolitiikan johtaminen. Henkilöstöhallinnon osalta hallintojohtaja vastaa ohjeiden ja sääntöjen laatimisesta sekä toimii tarvittaessa esihenkilöiden tukena. Henkilöstöhallinnon tehtäviin sisältyvät myös palkka-asiamiehenä toimiminen, virka- ja työehtosopimusten soveltaminen, yhteistoimintalain mukaiset velvoitteet sekä työterveyshuollon organisointi.

Hallintojohtaja on johtoryhmän jäsen ja osallistuu kunnan strategiseen suunnitteluun, ja hän tekee myös tiivistä yhteistyötä luottamushenkilöiden kanssa.

Hallintojohtajan rekrytointi-ilmoitus julkaistaan 20.8.2024 ja hakuaika päättyy 10.9.2024. Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.

Viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyvää kunnallishallinnon tuntemusta sekä kokemusta julkisen hallinnon kehittämisestä ja johtamisesta. Arvostamme henkilöstö-, talous- ja tietohallintoon liittyvää työkokemusta ja perehtyneisyyttä.  Eduksi luetaan myös kunta-alan strateginen kehittämisosaaminen sekä työkokemus esihenkilötehtävistä. Hallintojohtajan tehtävien hoitaminen edellyttää myös itsenäistä ja aktiivista kehittämisotetta, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kunta-alan tietojärjestelmäsovellusten hyvää hallintaa ja monipuolista tietoteknistä osaamista.

Kunnanhallitus valitsee haastatteluryhmän, joka päättää haastatteluun kutsuttavista. Haastatteluryhmä tekee kunnanhallitukselle esityksen hallintojohtajaksi valittavasta henkilöstä. Kunnanhallitus päättää tarvittaessa soveltuvuusarvioinnin käytöstä.

Hakuilmoitus julkaistaan kunnan www-sivuilla, ilmoitustaululla, Kuntarekry.fi-järjestelmässä ja Työmarkkinatori.fi-sivustolla. Lisäksi hyödynnetään digitaalista markkinointia.

Virka täytetään sopimuksen mukaan, ja siinä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Palvelusuhteen ehdot määrittyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Hakija voi esittää oman palkkatoivomuksensa.

Tarjoamme monipuolisen tehtävän kehittyvässä työympäristössä, mahdollisuuden etätyöskentelyyn kunnan etätyöperiaatteiden mukaisesti sekä näköalapaikan kunnallishallintoon.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus päättää

1)       julistaa hallintojohtajan toistaiseksi voimassa olevan viran haettavaksi

2)       nimeää haastatteluryhmän kokoonpanon, haastatteluiden ajankohdan

3)       valtuuttaa haastatteluryhmän valitsemaan ja kutsumaan haastatteluun hakijat ja

4)       valtuuttaa haastatteluryhmän tarvittaessa jatkamaan hakuaikaa.​​

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen ja nimesi haastatteluryhmään Kimmo Kainulaisen, Mikko Korhosen, Tapani Nykäsen ja Jaana Laukkarisen. 

Valmistelija

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Hallintojohtaja Sari Linturi-Sahlman on 12.7.2024 toimittanut kirjallisen ilmoituksen, jonka mukaan hän irtisanoutuu hallintojohtajan virasta siten, että viimeinen virassaolopäivä on 31.8.2024.

Kangasniemen kunnan hallintosäännön 50 §:n 2 momentin mukaan viranhaltijan ilmoitus virkasuhteen irtisanomisesta ja työntekijän ilmoitus työsuhteen irtisanomisesta saatetaan palvelussuhteeseen ottamisesta päättäneen viranomaisen tietoon. Hallintosäännön 38 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallitus valitsee toimialajohtajat.

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 40 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan viranhaltijan irtisanoessa virkasuhteensa on irtisanomisaika vähintään yksi kuukausi, jos palvelussuhde on jatkunut keskeytyksettä yli viisi vuotta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kunnanhallitus

1) merkitsee tiedoksi hallintojohtaja Sari Linturi-Sahlmanin 12.7.2024 toimittaman irtisanoutumisilmoituksen ja

2) myöntää Sari Linturi-Sahlmanille eron hallintojohtajan virasta siten, että viimeinen virassaolopäivä on 31.8.2024.

Päätös

Sari Linturi-Sahlman ilmoitti esteellisyytensä intressijäävinä ja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi.

Sari Linturi-Sahlman on esteellinen hallintolain 28 § 3 kohdassa tarkoitetun intressijääviyden perusteella, mikäli hän tai hänen hallintolain 28.2 §:n 1 kohdassa tarkoitettu ns. perhepiiriin kuuluvalle läheiselleen on odotettavissa asian ratkaisusta erityistä hyötyä tai vahinkoa. Tosiasiallinen syy: Sari Linturi-Sahlman on asianosainen.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

Sari Linturi-Sahlman

Valmistelija

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Kuvaus

Hallintojohtajan rekrytointi-ilmoitus julkaistiin 20.8.2024 ja hakuaika päättyi 10.9.2024. Määräaikaan mennessä hakemuksen jätti 18 henkilöä, joista haastatteluryhmä valitsi ja kutsui haastatteluun xxxxx xxxxxx xxxxxxx, xxxxx xxxxx, xxxxx xxxxx xxxxxxxx, xxxxx xxxxxxxxxxxxx, xxxxx xxxxxxxxxxx ja xxxxxx xxxxxxxx. Haastateltavien valinnassa yhtenä keskeisenä kriteerinä oli hakijan kokemus kunnallishallinnosta ja kunnan hallintojohtajan tai -päällikön tehtävistä. Haastattelut toteutettiin 12.-13.9.2024. Haastatteluryhmään kuuluivat Kimmo Kainulainen, Mikko Korhonen, Tapani Nykänen ja Kerttu Ossi (kunnanhallituksen päätös 2.9.2024 § 191).

xxxx xxxxxxxxxxx ilmoitti haastattelujen jälkeen vetäytyvänsä hakuprosessista.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Kainulainen, Kunnanjohtaja, kimmo.kainulainen@kangasniemi.fi

Virkaan asetettujen vaatimusten ja hakuilmoituksessa eduksi katsottujen ominaisuuksien sekä tehtyjen haastattelujen perusteella haastatteluryhmä esittää yksimielisesti, että kunnanhallitus valitsee hallintojohtajan virkaan hallintotieteiden maisteri xxxxxx xxxxx xxxxxxxx ja varasijalle tradenomi/insinööri (yamk) xxxxxx xxxxxxxxx. Haastatteluryhmä arvioi hakuasiakirjojen ja haastattelujen perusteella muodostetun kokonaisharkinnan tuloksena, että xxxxx xxxxx xxxxxxxx täyttää hakijoista parhaimmin viran hoitamisen edellyttämät kelpoisuusvaatimukset. Virassa on (6) kuukauden koeaika ja valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin

Esteellisyys

  • Marja-Terttu Koivula

Tiedoksi

valittu, henkilöstöasiantuntija, hakijat