KNGDno-2024-124
Kangasniemen kunnan hallintosääntö
Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista(1998/986)
Kankaisten yläkoulussa ja Kangasniemen lukiossa oli haettavissa liikunnan- ja terveystiedon aineenopettajan virkavapaan sijaisuus ajalle 6.8. - 12.11.2024. Tehtävässä edellytettiin rentoja vuorovaikutustaitoja ja opetuksessa tarvittavien sähköisten työkalujen ja oppimisympäristöjen riittävää hallintaa. Tehtävään valittiin henkilö ei ottanut viransijaisuutta vastaan. Tehtävä laitettiin uudellen hakuun ja siinä huomioitiin muut virkaa hakeneet.
Tehtävä oli auki 11.04. - 26.04.2024. Tehtävään haki yhteensä seitsemän henkilöä. Neljälle heistä oli pätevyys virkaan, jotka kaikki kuitenkin vetäytyivät hakuprosessista pois.
Tämän vuoksi hakua jatkettiin ajalle 19.06. - 30.06.2024.
Määräaikaan mennessä tuli hakemuksia aikaisempien hakemusten lisäksi yhdeksän. Kenelläkään heistä ei ollut viran vaatimaa pätevyyttä.
Ei kelpoinen henkilö voidaan palkata enintään vuoden määräajaksi, mikäli henkilöllä on riittävää koulutus ja tehtävän edellyttämää taitoa hoitaa tehtävä.
Kankaisten yläkoulussa ja Kangasniemen lukion määraiakseen iikunnan- ja terveystiedon aineenopettajan virkaan ajalle 6.8. - 12.11.2024 valitaan liikuntatieteen kandidaatti xxxx xxxx.
Hänellä katsotaan olevan parhaat edellytykset hoitaa kyseistä määräaikaista virkaa koulutuksen, kokemuksen sekä arvioidun muun virkaan soveltuvuuden perusteella.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES). Tehtävässä on yhden (1) kuukauden koeaika.
Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote, joka ei saa olla 6 kk vanhempi.