§ 35 Virkavapaahakemus / V.K.

Lataa 

KNGDno-2024-3

Päätöspäivämäärä

30.5.2024

Päätöksen tekijä

Hallintojohtaja

Päätöksen peruste

Halintosääntö § 27

Kuvaus

xxxx xxxx anoo virkavapaata lukuvuodeksi 2024-2025 Kangasniemen lukion xxxx xxxx xxxx tehtävistä. Perhesyistä hän on hakenut ensi lukuvuodeksi töitä toiselta paikkakunnalta ja hänet on hyväksytty kyseiseen tehtävään. Työ on vain yhden lukuvuoden mittainen määräaikaisuus.

Kangasniemen kunnassa on tehty kunnanhallituksen henkilöstöjaostossa päätös 26.3.2015 § 4, jossa on käsitelty virkavapaan ja työloman myöntämistä henkilön siirtyessä toisen työnantajan palvelukseen. Ehdotuksena on tuolloin ollut, että henkilökunnalle ei myönnetä virkavapaata/työlomaa henkilön siirtyessä toisen työnantajan palvelukseen. Esimies voi kuitenkin harkintansa mukaan myöntää virkavapaata/työlomaa, mikäli henkilö siirtyy projektiin tai määräaikaiseen tehtävään, josta kunnalle on saatavissa tarvittavaa lisäosaamista. Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto on päättänyt, että virkavapaasta/työlomasta päättää henkilöstöpäällikkö esimiehen tai osastopäällikön esityksestä. Kyseinen päätös on myös täydennettynä menossa kunnanhallituksen päätettäväksi 3.6.2024 kokoukseen.

Päätös

Päätän, ettei Kangasniemen kunta myönnä esityksen mukaisesta virkavapaata. Päätöksen perusteena on kunnassa vuonna 2015 tehty kunnanhallituksen henkilöstöjaoston päätös.

Allekirjoitus

Sari Linturi-Sahlman, hallintojohtaja

Organisaatiotieto

Kangasniemi